Napakka itsesääli

Elämässä on aina kaikila kaikenlaista. Minun elämässä on ollu viimisen neljän viikon aikana kans vähän kaikenlaista. Huolia, pettymyksiä ja epäonnistumisia (joita ei tässä vaiheessa ole tarpheen eritellä tarkemmin). Melkein voisin väittää, että mennee ihan sinne kärkiviisikhoon elämäni raskaimpien viikkojen kilpailussa. Pelottaa kyllä vähän kirjottaa nuin, ko heti tuntuu, että Kohtalo lukkee tätä, ja päättää pistää jotaki vielä pahempaa. Että "Häh häh hää! Luulitko että tämä on paha? Täältä pessee vielä pahempaa!" Siksi - ja muutenki - kiirehin heti kiittähmään kaikesta hyvästä mitä mulla on, ja haluan tehä selväksi, että ymmärrän kuuluvani maailman onnekhaimphiin ihmissiin lähes kaikila mittareila mitä olemassa on! Tiedän ja ymmärrän myös sen, että ihmiset ellää paljon suurempienki huolten ja tragedioitten kanssa ko mie, ja huomattavasti paljon pidempiä aikoja ko mie. Minun ongelmat on monessaki mittakaavassa pieniä. Tajuan sen! Oikeasti.

No, koska olen vain ihminen, sallittakhoon mulle kuitenki ihan pieni tuulahus itsesääliä hetkeksi. Osaltansa tätä surkeaa oloa surkeammaksi on ollu tekemässä viime viikkojen ihan älytön sairastelukierre. Muutamia hyviä päiviä lukhuunottamatta olen ollu jatkuvasti sairas. Kaikki maholliset pöpöt löysi minusta hyvän kodin muutamaksi viikoksi, ja olenki ollu varsinainen kävelevä kemikaalicocktail ko lääkheitä on häätyny nappailla vähän vaikka minkälaisia. Sairastan tosi harvoin - mistä olen todella kiitollinen! - ja siksi nämä viikot on tuntunu ihan loputtoman pitkiltä.

Kaikki ainekset on siis ollu möyriä itsesäälissä. Tehinki sitä tehokhaasti pari viikkoa. Miten? No söin ihan järkyttävät määrät jäätelöä. Enimmäkseen Ainon valkosuklaa-vaniljaa. Henkinen ja fyysinen tila vaati sitä. (En siis oikeasti kehtaa ees kertoa kuinka paljon sitä Ainoa söin.) Söin myös ruoaksi ihan kaikkea mitä huvitti. Ja arvatkaa huvittiko syä salaattia tai muuta terhveellistä? No ei. 

Mutta sitte katos (uuen pöpön myötä) ruokahalu. Miten sitte möyrithään itsesäälissä jos ei haluta syä jäätelöä? En kyllä tiä yhtään. Mutta päätin käyttää tilasuuen hyväksi. En siis syöny jäätelöä kun ei kerta haluttanu! Niin, ja oli pakko alkaa käsittelheen asioita pelkästään ajattelemalla. Kun olo on nyt viimiset pari päivää ollu suhteellisen ok, olen alkanu tehä suunnitelmia miten tästä noustaan. Tietysti haluaisin kaiken tapahtuvan päivässä. Tai mieluiten puolessa päivässä. Olihan tuo itsesäälijaksoki verrattain napakka, joten miksei myös siitä nouseminen? Mutta, kuten tiedethään, hajottaminen tapahtuu huomattavasti nopeammin ko rakentaminen. Maltti on valttia.

Nyt on siis hyvä alottaa täysin puhtaalta pöyältä, koska tässä yhenki kuukauen aikana moni asia on ehtiny repsahtaa. Hyvä esimerkki tästä on yleiskunto, joka on todella heikko. Ja koska olen tämmönen projekti-ihminen, alotan (taas kerran) uuen projektin. Sen nimi on EPE - Entistäki Parempi Elämä, ja se on jatkoa edelliselle projektille UEPE:lle (Uusi Entistäki Parempi Elämä). Se alkaa varovasti. Tosi pienilä askelilla. Ehkä jo tänhään, kun käyn pikkuriikkisen kävelylenkin. Tehen ehkä myös ruokaa ittele ja mieheleni. Jotaki helppoa mutta terhveellistä. Korjaan pari kasaa sanakokheita. Soitan mummole. Sitte leppään.

Ja hei Kohtalo, jos tosihaan luet tätä blogikirjotusta, haluan sanoa, että jos ja kun suunnittelet uusia vastoinkäymisiä minun tiele, niin anna tulla vain! Mulla kyllä riittää projekteile nimiä!