Huomaan välilä miettiväni, että mikä ihme tästä elämänvaiheesta tekkee muka niin onnellisen? En ole milhään laila matemaattisesti lahjakas, joten minun tuskin kannattaa kovin monimutkasia kaavoja tälle miettiä, mutta jotenki loogisesti ajateltuna tämän yhtälön pitäs olla kaikkea muuta ko onnellinen. Miksi? No siksi, että jatkuvasti on riittämätön olo. Kotona ja töissä. Mie olen mielestäni kuitekki aivan kohtuullisen rento tyyppi, siis niinkö äitinäki, mutta kyllä melkein piti mennä vessaan itkehmään ko päiväkotissa erittäin ihana hoitaja (erittäin ystävällisesti!! ja asiasta tietekki) sano, että Elsin välikausihaalari alkaa käyä vähän pieneksi ja että ois hyvä ko ois joku kauluriki ettei olis kaula niin palhjaana. Työpäivän jälkheen väsyhneenä tuntu, että miten me voihaanki olla niin idiootteja vanhempia ettei ees olla tuomosia tajuttu huolehtia!
Tämän ajan onnellisuutta ihmettelen myös siksi, että vaikka mie olen ihan (lauta)pelien ja jännittävien tilantheitten ystävä, en nauti yhtään niistä päivittäisistä taisteluista tyttäreni kans. Mulla niin ärsyttää ko ei voi uskoa sadasta kieltokerrasta! Ja miksei voi purra niitä esihneitä jotka on sitä varten hommattu??? En poka käsitä! Ja miksi rikkalapiosta voipii syä muttei lautaselta?
Oikein miettimällä mietin, mitkä on päivässä niitä onnen hetkiä. Niitä on esimerkiksi ne, ko Elsi kattoo sillä lapsen vilpittömällä ihmetykselä mikroaaltouunin ajastimen numeroitten vaihtumista. Kun hän riehaantuu ko laitethaan "Huomenna mennään Korkeasaareen" (tai vaihtoehtosesti Mötley Crüe) soihmaan. Kun hän sannoo "äiti". Kun hän tuijjottaa ihmeissään vessapaperirullaa kierimässä lattialla. Kun hän nauraa niin että meinaa tikahtua. Kun hän hihkuen lähtee ryntäähmään kolmattakymmenettä kertaa sitä kiellettyä pistorasiaa kohti. Kun hän taputtaa ittelensä ko onnistuu kiikkuhmaan omhaan tuohliinsa istuhmaan. Kun hän kattoo meitä alta kulmiensa. Kun hän nipistellee ommaa vattaansa. Kun hän leikkii oman peilikuvansa kans. Kun hän nukahtaa....
Ja kuten kaikissa peleissä, voitto tuntuu aina hyvältä ja tekkee onnelliseksi. Jokanen onnistunu ruokailuhetki on voitto. Jokanen seittähmään saakka nukuttu aamu on voitto. Samoin jokanen ei-koko-kodinhoitohuonetta-sotkeva vaipanvaihtotilanne ja itkuton pukemistilanne. Ja jokanen voitto kumoaa ainaki kymmenen häviötä! Niin hyviltä ne tuntuu.
Yhen viikon häviöt sain kuoletettua lauantaiaamuna ko leipasin (ENNEN PUOLTA KYMMENTÄ!) Elsin kans kahestaan kotona ollessani sämpylät! Ja kun ne vielä maistu itse asiakhaale loistavasti, onnentunne oli sanoinkuvaamaton.
Kohta kuuluu itkuhälyttimestä rahinaa, ja neiti herrää päikkäreiltä. The game is on again!
