Niinhän siinä kävi, että saathiin hääpäivä (2.4.) pittää ittelämme, kun Ulla-neiti ymmärsi syntyä kaks tuntia seuraavan vuorokauen puolela. Vaikka hääpäivän ilta tänä vuona meniki järjettömän kivuliaissa merkeissä, oli tämä synnytys aivan erilainen kokemus ko edellinen. Tämä kesti vain pikkusen yli 9 tuntia, kun edellinen kesti 28 tuntia. Ja vaikka kesto oli nyt nuin paljon lyhyempi, oli koko tilanne miljoona kertaa rauhallisempi. Puolitoista vuotta sitte synnytyssalissa meän kans oli kokoajan porukkaa. Parhaimmilhaan (vai pahimmilhaan?) 10 henkeä, lääkäreitäki välilä neljä yhtä aikaa kätilöitten lisäksi. Nyt koko synnytys hoitu yhelä kätilöllä (paitsi viimiset puoli tuntia heitä oli kaks), ja välilä olthiin ihan kahestaanki Tonin kans sielä. Ainoa lääkäri joka nähtiin, oli anestesialääkäri joka kävi laittamassa epiduraalin.
Sen puudutuksen jälkheen tilanne oli ihan superseesteinen! Siis me kattothiin telkkaria sielä, mikä oli ihan älytöntä edellisen kokemuksen valossa! Kattelthiin mm. vaalitenttiä, ja sitte myöhäisillan laatu-uusintoja, kuten esim. Huutokauppakeisaria. SuomiLoven uusinta ajottu just sinne synnytyshommien viimisille tunneile, ja siinä ko alko oikein supistukset tihentyä Lauri Tähkän esityksen aikana niin naurethiin, että häätyy sen verran koittaa piätellä ettei Ulla kuule heti ensimmäisenä Tähkää maailhmaan tullessaan. Sama homma Freemanin
Ajetaan tandemilla-biisin aikana.
Ihan erityistä oli saaha lapsi heti sylhiin ko hän synty ja saaha hänet minun kans osastolle. Esikoinen kiidätethiin suohraan lasten tehole, ja mie menin ilman vauvaa synnyttäneitten osastolle yöksi. Vaikka tiesin hänen olevan hyvässä hoijjossa, oli se aika raskasta. Kaiken kaikkihaan tämä synnytys oli varsin korjaava kokemus meile. Päästiin kotiakki kolmantena päivänä, ko viimeksi olthiin viikko.
Ja täälä sitä nyt olhaan. Kotona. Nelihenkisenä perheenä. (Tai siis just nyt olen Ullan kans kaksin.) Voi kuinka siunattuja me olhaan! Ja myöski paljon rennompia ko viimeksi. Elsi on ottanu Ullan hyvin vastaan, mutta äitiä ei. Mulle hän on osottanu mieltä lähes kokoajan. Välilä heltyy, ko muita ei ole näköpiirissä, mutta pääsääntösesti minua kohehlaan ko ilmaa. Tiesin kyllä, että tämmöstä on ootettavissa, mutta en tienny, että se ottas näin kovile mulla. Vaikka tiän, että tämä on normaalia ja ohimenevää, tuntuu silti kyllä tosi pahalta ko hän hakkee läheisyyttä kaikilta muilta paitsi multa. No, kyllä tämä tästä järjestyy!
Nyt tämä uusi arki hakkee vielä muotoansa, ja Ullan kanssa elämä on luonnollisesti vielä melko epäsäännöllistä. Se, mitä olen tässä miettiny on että miten ihmeessä äiti on pärjänny minun ja minun siskon kans, joila on täsmähleen sama ikäero ko Elsilä ja Ullala!! Isi työskenteli silloin keikkamuusikkona, ja oli pitkiä aikoja pois kotoa, jolloin äiti oli meän kans yksin. Huh huh! Ja mie olen ihan jännittyny ko tänä iltana olen tyttöjen kans keskehnään puolitoista tuntia ko Toni mennee päiväkodin vanhempainilthaan! Jaiks! No, selviäähän muutki, niin miksi en mieki?
Ja siis nyt nautin vain tästä suunnattoman helpottunheesta olosta kun tuo äärettömän raskas raskaus ja synnytysjännitys on poissa!! Olen niin onnellinen että kaikki meni hyvin. Toki tässä tullee aina huolia ja haasteita tilale (kuten esim. nämä vyötäröllä istuvat yhteensä 20 raskauskiloa, yhen mitättömimmistä asioista mainitakseni), mutta en anna niitten varjostaa tätä oloa! Meilä on kaks kaunista tyttöä, mikä on enemmän ko ikinä uskallethiin toivoa!
