- Meile ei ois ikinä kuuna kullan valkeana löytyny elähmään tämmöstä rytmiä ilman poikkeusoloja! En jaksa lopettaa hehkuttamasta tätä! Nyt meilä on päivät enemmän tai vähemmän säännöllisiä, ja useimpina päivinä tuntuu varsin mukavalta, että tiän, milloin lapset nukahtaa päikkäreile ja saan hetken touhuta omiani. Mutta joo, myönnän rehellisyyen nimissä, että nämä samanlaiset päivät on joskus tooooooodella pitkiä. Siis toooooooooodella.
- Ulla on oppinu syöhmään itte mielettömän hyvin. Olen antanu hänen sotkea kaiken ruoan kans mielin määrin, ja tätä en olis TODELLAKHAAN jaksanu tehä jos ois ollu normaaliolot, koska ei meilä sillon ois ollu aikaa oottaa että neiti saa syötyä ruokansa, eikä ois ollu aikaa siivota sotkuja.
- Tytöt on oppinu paremmin viettähmään aikaa keskehnään, ja nyt olhaan jopa siinä pisteessä, että minua vähän kauhistuttais ajatus olla YKSIN Ullan kans kotona kokonainen päivä. Elsi nimittäin viihyttää pikkusiskoansa pitkiä pätkiä päivän aikana, mikä on kyllä kullan arvosta!
- Mie olen kokkailu (minun mittapuula) ihan hirveästi uusia ruokia ja leiponu paljon sämpylöitä. Aluksi se tuntu kamalalta. Siis se jatkuva ruoanlaitto. Enkä mie siitä edelleenkhään joka päivä kovin nautikhaan, varsinkhaan jos jaloissa pyörii kitisevät lapset, mutta noin yleisesti ottaen väitän, että kehitystä taidoissa on tapahtunu ja rutiinia syntyny.
- Edellisseen liittyen ihan mahtava muutos on ollu se, että me olema opetellu siivoahmaan kokkailujen ja leipomisten jäljet HETI ruoanlaiton yhteyessä. Siis WAU!!! Ihan mahtava juttu!! Ja huijja, joilekki ihmisille tämmöset jutut on varhmaan ihan itsestäänselviä, mutta ei meile. Meilä on saattanu joku taikinakulho oottaa pesijäänsä useamman päivän ennenkö se on saatu tiskattua.
- Tämä korona-aika on vahvistanu mulle sen, että minusta ei olis kotiäidiksi yhtään tämän pidemphään. Joskus olen ohikiitävän hetken ajan miettiny, että pitäiskö olla pidemphään kotona lasten kanssa, mutta tämä aika on todistanu sen, että tämä ei ole pidemmän pääle minun hommaa. Ja toki se ois taloudellinenki kysymys, mutta mulle ehkä ennen kaikkea henkisen hyvinvoinnin kysymys. Tämä aika on ollu arvokasta, opettavaista ja ihanaaki, mutta kyllä on entistä ikävämpi nyt töihin. Älkää superäidit lyökö! Me olhaan jokhainen laisiamme!
Yleisfiilis on siis meän talossa hyvä, vaikka kyllä huomaa, että tämä yhteiskunnallinen tilanne pakkaa itteäki vähän ahistaan välilä. Olen koettanu vältellä ihmisten avautumisia somessa esim. näistä rajotusten purkamisasioista, koska en halua kuluttaa siihen energiaani, enkä halua sitä negatiivista mättöä tähän kaiken keskele. Huomaan, että verenpaine alkaa välittömästi nousta, ko some on täynä oman elämänsä virologeja ja epidemiologeja ja jälkiviissaita ja kristallipallon panttaajia. Huh huh. Kävi lopulta miten kävi, jokhaisen on sitte lopulta hyvä muistaa, että alussa ei ollu samaa tietoa käytettävissä ko lopussa. Kukhaan ei alussa tiä, kenen ennustukset tullee olheen oikeita. Toivoma nyt, että saahaan tämä maailma taas pyörihmään, ja jos ei muuta, niin rukkoihlaan iltarukkouksissa tiedemiehile viisautta rokotheen kehittämisseen.
Niin, ja tulleehan siitä somesta myös mahoton katheus ko sielä kaikki tekkee ahkerasti kotijumppaa, parhaat kahesti päivässä. SIIS APUA! Mie en poka kykene siihen vaikka ois kuinka hyvät etäjumpat! Hattua toki teile kotizumbaajille nostan! Ei, mie en pystyis! Olen tässä viritelly juoksua ja pyöräilyä. Juoksutamihneet onki kondiksessa, mutta pyörän päivitin. Ja päivitinki kuulkaa semmosseen vehkeesseen, ettei tartte välttämättä ennää koskaan uutta ostaa. Hommasin nimittäin sähköavusteisen pyörän, ja aijjettä on hereä!!! Hitsi! Sillä nousee keveästi jyrkätki mäet lapset kärryssä. 20km lenkki taittuu mahottoman mukavasti. Tavotheena on alkaa sillä kulkea työmatkoja jahka sen aika on.
Muutenki tuo ulkoilu on tässä henkireikä, kuten kaikile muilekki. Elsi ois ulkona vaikka kaikki päivät aamusta ilthaan, mutta tuo meän Ulla vielä rajottaa aika laila. Nyt on meän korkeuksilla vielä sen verran paljon lunta ja kylmähköt kelit, että hän ei oikein voi mithään kivvaa ulkona tehä, ja siihen hällä mennee nopeasti hermot. Elsi tykkäis potkupyöräillä mutta Ulla ei jaksa istua kärryissä, vaan joko huutaa tai nukkuu. Ja nukkuakhaan ei voi jatkuvasti. Eikä kyllä huutaakhaan. En ole ikinä elämässäni oottanu näin paljon että lumet sulais ja ilmat lämpenis. Ootan myös ehkä vähän liian paljon sitä, että Ulla alkas kävehleen... Ko se helpottas niiiiiiiiin paljon!
No mutta. Kaikki järjestyy aikahnaan. Sillä aikaa koitama pittää kaikkien päät kasassa! Yks kätevä keino siihen on pakata rephuun kaakaot (O'boy!) ja evästä ja lähteä retkele. Joskus ne on varsin pikasia reissuja millon mistäki syystä. Joskus sielä jaksethaan tutkia luontoa pidemphäänki. Molemmat versiot käy! Pääasia on kuitekki ihan aina se kaakao.
