Uusia muistoja

Noin kolme ja puoli kuukautta olema asunu tässä uuessa ihanassa kodissa, ja voi että me jaksethaan joka päivä mainoa, kuinka tämä on niin oikea meile! Joka ikinen päivä ko mie tulen töistä, ja käännän tähän kotikadule, mulla ottaa vattanpohjasta, ko olen niin onnellinen, että muutethiin just tänne. Ja vielä enemmän ottaa vattan pohjasta ko kaarran kotipihhaan. Miten voiki olla näin hyvä fiilis tästä!?!? En usko, että tänne kotiutuminen ois ollu missään taphauksessa hankalaa, mutta entistäki helpompaa siitä teki se, että me olema 10 vuotta sitten elokuussa muuttanu tuosta 550 metrin päästä pois, ko ostethiin meän eka yhteinen koti. Silloin oltais voitu tälle alueele jäähä, jos vain ois sopiva kohe ollu kaupan. Muutethiin siis silloin 10 vuotta sitte toisele puolele kaupunkia, ja nyt tuntuu toela kotosalta olla taas täälä.

Mulla oli varsin kotosa olo edellisessäki kodissa, ja siksi vähän jännitti, että kuinka haikeaa on esimerkiksi ajella siitä vanhan kodin ohi nyt kun sielä on uuet asukhaat. Yllätyksekseni en ole haikaillu sinne takasi yhtään. Se oli niin lophuun asti mietitty ja harkittu ratkasu, ja tämä uusi koti on niin hyvä meile, että ei ole tarvetta haikailla, vaikka sieltä vanhasta niin paljon muistoja onki. 

Mutta muistoja me keräthään tässäki kodissa, ja erityisesti eilinen oli tärkeä, kun vietethiin Elsin 3-vuotissynttäreitä. Voi että tuntu niin hyvältä kun pirtissä pyöri pikkuihmisiä, ja me vanhemmat istuskelthiin kahvittelemassa. Enemmänki ois sekhaan sopinu, mutta näin korona-aikana ei kauheasti porukkaa uskallettu kuttua. Sankarilla ittelä tuli pieni väliväsymys kesken iltapäivän, ja halusi kävästä vähän itkasemassa yläkerrassa. Ymmärtäähän sen, ko oli aamusta asti aukonu paketteja ja ollu sosiaalinen ko viehraat kävi porrastetusti. Illala ko meni nukkuhmaan upouuen Pipsa Possu-pehmolelun kanssa, hän tuumasi, että uuessa kotissa oli "aivan kivat synttärit", ja tänhään aamula herättyänsä totesi, että "minun synttärit on oikeasti TÄNHÄÄN". Eli taispa hällä olla ihan huippu synttäripäivä. Meän ekat perhejuhlat tässä kodissa!

Monet sannoo, että seihniin ei kannata kiintyä, ja mie olen kyllä pääasiassa sammaa mieltä. Tiän,  että meän perheen onnellisuus tai sen puute ei pohjimmilthaan riipu siitä, minkälaisessa talossa tai asunnossa me asuthaan. Mutta kun me nyt olhaan niin onnellisessa asemassa, että saahaan itte valita miten asuthaan, niin kyllä tämän tietyt kriteerit täyttävän uuen kodin hankkiminen on ollu meän yhteinen unelma ja osaltansa buustaamassa meän onnea.

Toisile talo on vain talo. Asunto vain asunto. Ja koti sielä missä sydän on. Niinhän se toki lopulta on! Me olema tässä asiassa molemmat niin tunneihmisiä, että talokaupat on tehty suuressa määrin fiiliksen perusteela. Me olhaan käyty kattomassa niin monia taloja, ja kerta toisensa jälkheen puhuttu siitä, kuinka molemmat oottaa sitä, että tullee se mahanpohjafiilis. Se fiilis, että "tämä on meän koti". Tässä uuessa kotissa se tunne tuli heti. Me kiinnythiin heti näihin seihniin. Ja se on kieltämättä vähän pelottavaaki. Jos meile joskus syystä tai toisesta tullee se tilanne, että tästä talosta täytyy luopua, haluan silti uskoa, että me olhaan onnellisia sielä, mihin ikinä me päädythäänki.

Mutta niin kauan ko Luoja suo, ja me itte haluthaan, meän sakki haravoi tätä pihhaa, paistaa makkaraa tämän pihan grillikoassa, ja pittää juhlia tämän talon pirtissä. (Ja käy tuossa 800 metrin päässä lähikaupassa kipasemassa Ben&Jerry'sin Cookie Dough-jätskiä joskus jopa minuutti ennen sulkemisaikaa...)