Minua jännittää tulevan lukuvuen alkaminen monestaki syystä. Kauhealla vaivala saathiin lasten aamuherräämisiä venytettyä viimisinä viikkoina niin, että eivät herrää seittämältä vaan lähempänä kaheksaa, ja nyt häätys taas päästä vanhaan rytmiin. No, tämä ongelma mahtaa olla muilaki, ja aina niistä selvithään.
Meilä on ollu aivan mahtava - siis m_a_h_t_a_v_a - kesä, eikä vähiten siksi, että koko perhe on ollu terhveenä! Heinäkuussa meilä ei ollu yhtään räkätautia, ja siitä olhaan ihan järkyttävän kiitollisia. Mutta nyt kun arjen alkaminen on yhen yön päässä, väistämättä jännittää jo se, että jatkuuko meilä se sama älytön tautirumba, joka on ollu kaks edellistäki lukuvuotta. Ajatuski moisesta saa minun mahan kipristelehmään ja pään jyskythään ahistuksesta.
Minua jännittää myös siirtyminen takasi 100-prosenttiseen työaikhaan, ko viime lukuvuojen tehin 80-prosenttista. Jännittää, että miten kaikki sujjuu, jos flunssakierre jatkuu. Jännittää, jännittää, jännittää.
Mutta kuten joka lukuvuojen alku, myös tämän lukuvuojen alotus on uusi mahollisuus. Mahollisuus alottaa taas puhtaalta pöyältä. Tai ei nyt ihan puhtaalta, mutta semmoselta pöyältä, jolta on siivottu pois ei-toivottuja asioita, ja jätetty hyviä ja toimivia. Lienee se pöytä täyttyvän vuojen aikana taas kaikenlaisela, hyvälä ja pahala, mutta jospa ei nyt kovasti tippus tavaraa yli reunojen.
Mie en voi sille mithään, jos räkäralli alkaa taas, mutta aika monheen muuhun asihaan voin meän elämässä vaikuttaa. Ja yks niistä on meän kalenteri. Jatkan hyväksi havaittua linjaa ja en ymppää sitä täytheen kaikenlaista. Edehleen on varaa vähentää menoja, jolloin mulla jää vielä enemmän aikaa perheele. Ihan joka paikassa ei tartte olla. Eikä voi olla. Ei Annukka, et voi olla vaikka haluaisitki! Priorisointiharjotukset saavat siis jatkua tulevanaki lukuvuona. Vaikka asioista kieltäytyminen on inhottavaa ja hankalaa edehleen, huomaan ei-sanan sanomisen hyödyt selvemmin ja selvemmin. Eri se oli ennen, ko piti säätää vain ittensä kans, mutta nyt tässä pelissä on enemmän nappuloita, eikä ne toiset nappulat ole robotteja, vaan ihmisiä, joila on oma tahto ja jotka reagoi tilantheissiin ja tunnelhmiin.
Kalenterinhallinan ohella nostan tässä syksyn kynnyksellä yheksi yksittäiseksi tavotheeksi hyvin ja tarpheeksi nukkumisen. Seki on semmonen asia, johon mie pystyn itte aika pitkäle vaikuthaan, pois lukien ajat, jolloin lapset sairastaa. Viimiset viis vuotta ovat ollu unen suhteen haastavia, ja minusta on tullu niin sanotusti huonompi nukkuja. Mutta olen koettanu opetella paremmaksi, ja sillon tällön saan itteä niskasta kiini, ja tehen asioita, jotka parantaa minun yöunia. Mutta liian ussein valvon ja mikä pöljintä, rättiväsyhneenä sellaan vielä sängyssä kännykällä viimisillä voimila otsikoita. Myös liian ussein (varsinki nyt kesälä) olen vetäny jonku puoli litraa jäätelöä iltapalaksi, ja se kyllä näkkyy yöunissa myös erittäin negatiivisesti. Lissää siis unia parantavaa toimintaa!
Yksi tämmönen unia parantava toiminto on tietysti perheen toimiva ruokahuolto, ja tähän aijjothaan satsata nyt entistä enemmän. Viime lukuvuona saathiin ajoittain toimihmaan ns. sunnuntaikokkailut, eli sunnuntaina raivokokathiin seuraavaksi viikoksi ruokia, jolloin kiihreinen arki helpottu huomattavasti. Mutta kaikki suunnitelmat romuttu aina, ko talhoon tuli joku tauti, ja kesti aina tosi kauan ennenkö siitä hyvästä rytmistä saathiin taas kiini. Nyt meillä on kuitenki uusi alku ja mahollisuus tämänki asian suhteen.
Minua jännittää. Mutta ei se haittaa. Se olkhoon hyvvää jännitystä. Semmosta, joka terävöittää aistit. Semmosta, joka siivittää parhaasseen suoritukseen. Ei semmosta lamaannuttavaa jännitystä, vaan semmosta, joka antaa tekemiselle hyvän energian. Olen ajatellu aina, että jännittäminen esimerkiksi ennen lauluesitystä on osittain myös sitä, että kunnioittaa yleisöä ja haluaa tehä heän eessä parhaansa. Arjen alottamisessa voisin ajatella samoin. Siis että minua jännittää, koska kunnioitan niitä, joitten kans arkeni jaan, ja haluan tehä parhaani, jotta meilä kaikila ois hyvä olla ja mukavaa yhessä.
Eilen, pieneltä lomareissulta Tonin kans kotia ajaessa, mietithiin miten saatas meän arjesta entistä toimivampaa ja miellyttävämpää. Monenlaista ideaa on, ja nyt kaikki on vain toteusta vaila. Aatelthiin että esim. tuulikone vois tua semmosta toivottua rokkifiilistä arjen perusaskahreissiin. Kyllähän se ois eri vaihtaa lakanoita tai ripustaa pyykkiä ko rokki sois ja tuulikone hulmuttais hiuksia, eikö vain?
No, tillaama kuitekki sen tuulikonheen sitte vasta jos tuntuu, että arki alkaa käyhmään tylsäksi. Koetama ensin pärjätä näilä olemassa olevilla apuvälihneilä, joista yksi tärkeä on joustava mieli. Katothaan kuinka joustava se on huomenaamula ko tositoimet alkaa.
