Jos ottaa omasta elämästä kaks ystävää, ja laittaa ne yhteen, ei ole ollenkhaan ittestään selvää, että niilä synkkaa. Olen tätä monesti miettiny, että se onki rohki jännä homma, koska kaiken järjen mukhaan pitäs synkata, kun kerran ovat molemmat minun ystäviä ja mulla synkkaa molempien kans. No, se on oma tutkimuksen aiheensa!
Kun noin 22 vuotta sitte saatoin yhteen ystävän, jonka olen tuntenu ekasta luokasta lähtien ja toisen ystävän, johon olin aika vasta tutustunu, en osanu arvata mitä siitä seurais. En ois uskonu sillon, syksylä 2000, että vuona 2022 olhaan tällä kolmikolla viettämässä marraskuista viikonloppua Torniossa, ja että takana ois lukemattomia yhteisiä reissuja ja kokemuksia. En ois uskonu, että meistä tullee tämmönen superhyvä kolmikko.
Jokasella ystävällä minun elämän aikana on ollu ja on oma erityinen paikka minussa. Olen sen vasta melko myöhään elämässä ymmärtäny. Ennen kuvittelin naivisti voivani pittää kaikki ne, joitten kans ystävystyn, ikusesti aktiivisesti elämässäni. Se on aivan mahoton savotta. Toivoton. Siinä pettyy, jos sitä yrittää. Varsinki jos on tämmöstä helposti ystävystyvää sorttia.
Olen onnellinen ja kiitollinen jokasesta ystävästä minun elämässä. Niistä, jotka ovat olheet hetken ja sitte kääntyhneet jossaki kohtaa eri poluile. Niistä, jotka ovat ilmestynheet jostaki ja ovat vierelä edehleen. Niistä, jotka ihan vasta ovat liittyhneet seuhraan. Niistä, jotka olivat, menivät ja tulivat uuestaan.
Ja sitte näistä, jotka ovat ollu matkassa joka ikisessä kurvissa ja kääntheessä. Näistä, jotka on nähny lähes minun kaikki puolet. Näistä, jotka on nähny minun töppäilevän, ja silti ovat vielä tässä. Näistä, jotka aina kannustaa. Näistä, jotka ovat nähneet minut heikoimmillani. Näistä viisaista naisista. Näistä, joitten kans on kasvettu aikusiksi. Näistä, jotka vaikka pakkasyönä ajavat lohuttahmaan ja hakehmaan viehreen yöksi, jotta voivat silittää päästä. Näistä, jotka sanovat niitä asioita mitä en halua kuulla, mutta myös niitä asioita, joita minun tarvii kipeästi kuulla. Näistä, jotka saattavat tulla ja siivota minun keittiön silloin ko tekoja tarvithaan enemmän ko sanoja. Näistä, joitten kans huumori ei koskaan ole liian mustaa. Näistä, joitten kans ei koskaan tartte jännittää menneekö jutut överiksi, koska ne saa rauhassa mennä. Näistä, joitten kans saatethaan vain laittaa viesti, jossa kysythään "Onko kaikki hyvin?", johon vastaukseksi riittää "On. Entä sielä?" Näistä, joitten kans olhaan ystäviä sen verran ko ehithään, mutta kuitenki sen verran ko tarvithaan. Näistä, joile saan olla ystävä. Näistä, jotka tietää, että mulle voi soittaa vaikka keskelä yötä jos minun apua tarvithaan. Näistä, jotka tietää, että haluan olla tukena. Näistä, joitten kans ystävyys ei aina ole ollu helppoa. Näistä, joitten kans ystävyys on maailman helpointa. Näistä, joita en aina ymmärrä. Näistä, joita ymmärrän puolesta sanasta.
Eilen illala me pyssäytimmä ajan hetkeksi. Päätimä, että muistama ikusesti tämän hetken. Siis tämän hetken, kun kaikila meilä on kaikki hyvin. Takana on kaikkea. Eessä on kaikkea. Mutta just nyt: meilä on kaikki hyvin.
