Aurinkoisia oivalluksia

Me repastiin mieheni ja kahen ystävän kans, ja lähethiin hiihtolomaviikoksi aurinkhoon. Ja aurinkoa riitti. Voin kertoa. Olthiin koko porukka loppulomasta ihan läkähyksissä, ja tuntu viimisenä aamuna siinä aurinkorasvaa levitellessä, että ihan ko ois töihin lähössä ko olthiin menossa hotellin althaale lukehmaan kirjoja.

Tuli kuitenki todellaki levättyä ja irtauduttua arjesta viikon aikana. Siis ihan totaalisesti. Sidney Sheldonin (huonohkosti suomeksi käännettyjä) romaaneja tuli luettua kolme, juoksukilsoja kerty aamulenkeiltä kiitettävästi, syöthiin hyvvää ruokaa, naurethiin ja nukuthiin.

Mietin viikon aikana useasti kuinka mahtavaa on kun on neljä kunnollista vuodenaikaa. Siis mie en kertakaikkihaan jaksais asua sielä kesässä ympäri vuen. (Tai no ehkä sillai kokkeiluluontosesti, mutta en koko elämääni.) En jaksais sitä iänikusta auringonpaistetta. Mie rakastan näitä vuodenaikojen vaihteluita! Ihanaa ko välilä on ympäri vuorokauen pimeää ja välilä valosaa ja aina välilä jotaki siltä väliltä. Vaihtelua!

En jaksa lakata ihmettelemästä sitä, kuinka lapsellisen onnellinen olen - monien muitten ihmisten laila - aina kun aurinko ensimmäisen kerran pilkistää taihvaalta kaamoksen jälkheen, kun päivät alkaa pidentyä, tiet sullaa, koirankakka haista, kun puut vihertää, alkaa kesäloma, kesäsatheet ja -heltheet ja -reissut, kun illat alkaa pimetä, tullee syyssatheet, pakkasaamut, ruska, ekat liukhaat, ensimmäiset lumet, kunnon pakkaset, kunnon pimeys, kunnon hanget... Kaikki tämä tapahtuu yhen vuojenkierron aikana, ja vaikka ne toistuu suurinpiirthein samanlaisina vuojesta toisseen, joka kerta me innostuthaan niistä muutoksista ja joka kerta ne tuntuu yhtä ihmeellisiltä ja hienoilta.

Jokasseen vuodenaikhaan kuuluu myös ne omat herkkunsa. Tietenki! Viime viikon ylivoimasesti paras (kesänen) herkku oli tuorepuristettu appelsiinimehu, jota sai meän hotellin aamupalala tirpoa niin paljon ko jakso. Ja mehän tirvothiin! Tuo appelsiinimehukone oli meän koko reissun arvokhain yksittäinen objekti, ja jokanen meistä vuorolansa mietti, että kuinka paljon järkeä ois hommata tuomonen samanlainen kone kotia... Sen hintaa ko googletelthiin, niin todethiin, että hyvin vähän ois järkeä näilä Suomen appelsiinisesongeila. Ilmassa oli pientä pettymystä.



Mutta onneksi koti-Suomessa ootti puuhastelut täkäläisten kevhäisten herkkujen parissa. Heti reissusta tulon jälkheen oli nimittäin aika ripustaa lihat kuivuhmaan! Nyt sitte ootelhaan kieli pitkälä, että yöpakkaset ja kevättuulet kuivaa nuo kuvan taihvaalliset herkkukimpahleet, ja päästään tasottelheen suolatasapainoja kevhään aurinkoisten hiihtopäivien iltoina.

Naisen mieli

Ylheensä mie päätän aina viimeistään edellisenä päivänä mitä urheilulajia seuraavana päivänä harrastan, ja laitan kampheet valhmiiksi. No, eilen illala en jaksanu yhtään miettiä semmosia ja päätin tehä päätöksen vasta aamula.

Jotenki tämä aamu oli sitte kuitenki mahottoman hankala. En oikein tienny mitä huvittas tehä, joten päätin ottaa töihin matkaan mahollisimman monta vaihtoehtoa, että voin sitte päivän aikana makustella, ja lähteä suohraan töistä tekheen just sitä mitä sattuu sillon huvittahmaan. Päätin ottaa mukhaan kaikkea mahollista, joten lastasin authoon hiihto-, juoksu- ja salikampheet. 

Työt loppu, mutta päätöstä ei ollu syntyny. Arvatkaa huvittiko hiihtää? Ei. Juosta? Ei. Lähteä salile? Ei. Ajoin siis kotia, nostelin autosta hiihto-, juoksu- ja salikampheet pois, ja tongin kaapista pyöräilykengät ja avantouintikamat, ja lähin spinninkhiin, ja sieltä avanthoon.

Että näin ennakoimaton se on se naisen mieli. Enpä ois aamulla arvannu!