Mie olen maksanu tähän mennessä tänä vuona Santasport Lapin urheiluopiston jäsenyyestä 200 euroa. (40€ / 4viikkoa). Vuojesta 2012 olen ollu jäsen, ja aina välilä on tullu suvantovaiheita jäsenyyen käytössä. Suvantovaihetta on eletty myös tämä kevät.
Uskaltauduin tänhään kattohmaan omilta sivuiltani, että kuinka vähän mie olenkhaan sielä viimisen viien kuukauen aikana käyny. Tämän päivän uintikeikan ko lasken matkaan, niin kertoja on tammikuun alusta lähtien kertyny 7. Eli jos aivan tarkkoja olhaan, olen maksanu yhestä käynnistä 28,57 €. Siis kaksytkaheksan euroa ja viiskytseittämän senttiä yhestä käyntikerrasta!
Ei voi olla köyhä eikä kipeä ko on vara maksaa tuomosia kertamaksuja!
Ehkä on kuitenki syytä punnita omaa motivaatiota. Tulleeko se sali- spinning- uinti-innostus taas, vai onko kertakaikkihaan otettava tauko? Siis niinkö maksuton tauko? Kevät on menny juostessa ja hiihtäessä. Kesän vois juosta ja pyöräillä. Samoin syksyn. Hmmm...
Ehkä neuvoa-antava suklaajäätelö tänä kansainvälisenä suklaajäätelöpäivänä saattais olla paikahlaan. Vaikka onki tiistai.
tiistai 7. kesäkuuta 2016
keskiviikko 1. kesäkuuta 2016
Kolmas kerta sattuu eniten
JEEE!! WOHOO!! SELVISIN!! Elämäni kolmas kokonainen maraton on nyt suoritettu. Ja oli kyllä työn ja tuskan takana. Voin kertoa. Todellaki oli raskain maratonini. Vaikka aika (5:19:41) oli yli 20 minuuttia parempi ko eka kerrala (ja myöski yli 20 minuuttia huonompi ko viimeksi), niin kyllä tämä maraton teetätti tosissaan töitä. Viimiset (!!) 20 kilsaa olen irvistelly, ja laskenu suurinpiirthein metrejä maahliin. Jalat loppu ihan kesken.
Ja syy on yksinkertanen: ihan rehellisesti olin juossu kevhään aikana liian vähän. Kyllä maratonia varten täytyy juosta, hyvä ihminen! Erityisesti olen skippaillu (usein olosuhteitten pakosta) pitkiä lenkkejä, ja ne on just niitä kaikista tärkeimpiä. Myöski vauhtikestävyyslenkkejä olis saanu olla enemmän. Lenkkeilykertoja on tullu kyllä ihan kiitettävästi, mutta liian lyhhyitä ja/tai tehottomia.
Mutta oli paljon missä onnistuinki! Oulussa oli helle, joten tärkeässä roolissa oli nestetankkaus, ja se meni mulla ihan naphiin. Niinkö tankkaus ylipäänsäkki. Ei ollu poka energiavajetta matkan aikana! Geelejäkhään ei menny läheskään kaikkia mitä oli matkassa. (Kiitos vain ystävälleni Heinile, joka sai tungettua ne geelit tuohon geelivyöhön näppärillä pikku kätösillä, ko minun omat käet tärräsi jännityksestä, enkä saanu niitä mitenkhään nuihin pikkuruissiin lenkkeihin!)
Harmillista tässä maratonissa oli se, että juoksin koko matkan yksin. Ei ollu oikein missään vaiheessa kethään juttukaveria, ja sittehän sitä tuli varsinki lopussa mietittyä vain niitä jomottavia jalkoja siinä juostessa. Pariksi viimiseksi kilometriksi sain vauhtia, ko ystävä bongasi minut juuri oikealla hetkelä, ja huusi perhään kannustushuuon. Uskomatonta, mitä semmonen "Hyvä Annukka!" -huuto, saapii aikhaan!! Ja sitte viimisillä metreilä pyörälä vieressä kiritti rovaniemeläinen lenkkikaveri, ja se apu tuli todellaki siinä vaiheessa tarpheesseen.
Maaliviivan ylitys oli taas aivan uskomaton kokemus, ja vähän siinä tuli tietenki niitä ilon kyynehleitä. Mutta. Tunnelma lässähti aika nopsaan, ko tajusin, ettei sielä ennnää juuri kethään ollu paikala. Tavarasäilytyksessäki oli ennää viis väsynyttä laukkua. Tapahtumaa oli alettu purkaa jo parikymmentä minuuttia ennen minun maahliin tuloa. Oli vähän tylsää. Mutta oli siinä se hyvä puoli, että banaania oli maalialueen huoltopisteelä niin paljon jäljelä, että antoivat niitä mulle sylillisen matkaan. Mie ja banaanit poistuthiin paikalta lopulta suht onnellisina.
Ja pelkkää onneahan se oli koko ilta, ko sai mässyttää hyvälä omalatunnola ihan kaikkea ystävän hyvässä seurassa. Oli sushia, Arnoldsin donitsia, jäätelöbaari Minettin jäätelöä, kaupan jäätelöä... Ja koko viikonlopun kruunasi (aivan järjettömän) mahtava sunnuntaibrunssi Cafe Roosterissa ystävien kans.
Kaiken tämän ennakko- ja jälkitankkauksen ansiosta päätin siis nyt olla arkiherkkulakossa jonku aikaa. Huomaan, että nyt täytyy oman hyvinvoinnin takia vähentää sokeria. Taas. Blääh. Kyllä viilentäis näilä heltheilä Aino-jätski eri kivasti... Mutta veethään nyt sitte tuota vesimelonia!
Ja syy on yksinkertanen: ihan rehellisesti olin juossu kevhään aikana liian vähän. Kyllä maratonia varten täytyy juosta, hyvä ihminen! Erityisesti olen skippaillu (usein olosuhteitten pakosta) pitkiä lenkkejä, ja ne on just niitä kaikista tärkeimpiä. Myöski vauhtikestävyyslenkkejä olis saanu olla enemmän. Lenkkeilykertoja on tullu kyllä ihan kiitettävästi, mutta liian lyhhyitä ja/tai tehottomia.
Mutta oli paljon missä onnistuinki! Oulussa oli helle, joten tärkeässä roolissa oli nestetankkaus, ja se meni mulla ihan naphiin. Niinkö tankkaus ylipäänsäkki. Ei ollu poka energiavajetta matkan aikana! Geelejäkhään ei menny läheskään kaikkia mitä oli matkassa. (Kiitos vain ystävälleni Heinile, joka sai tungettua ne geelit tuohon geelivyöhön näppärillä pikku kätösillä, ko minun omat käet tärräsi jännityksestä, enkä saanu niitä mitenkhään nuihin pikkuruissiin lenkkeihin!)
Harmillista tässä maratonissa oli se, että juoksin koko matkan yksin. Ei ollu oikein missään vaiheessa kethään juttukaveria, ja sittehän sitä tuli varsinki lopussa mietittyä vain niitä jomottavia jalkoja siinä juostessa. Pariksi viimiseksi kilometriksi sain vauhtia, ko ystävä bongasi minut juuri oikealla hetkelä, ja huusi perhään kannustushuuon. Uskomatonta, mitä semmonen "Hyvä Annukka!" -huuto, saapii aikhaan!! Ja sitte viimisillä metreilä pyörälä vieressä kiritti rovaniemeläinen lenkkikaveri, ja se apu tuli todellaki siinä vaiheessa tarpheesseen.
Maaliviivan ylitys oli taas aivan uskomaton kokemus, ja vähän siinä tuli tietenki niitä ilon kyynehleitä. Mutta. Tunnelma lässähti aika nopsaan, ko tajusin, ettei sielä ennnää juuri kethään ollu paikala. Tavarasäilytyksessäki oli ennää viis väsynyttä laukkua. Tapahtumaa oli alettu purkaa jo parikymmentä minuuttia ennen minun maahliin tuloa. Oli vähän tylsää. Mutta oli siinä se hyvä puoli, että banaania oli maalialueen huoltopisteelä niin paljon jäljelä, että antoivat niitä mulle sylillisen matkaan. Mie ja banaanit poistuthiin paikalta lopulta suht onnellisina.
Ja pelkkää onneahan se oli koko ilta, ko sai mässyttää hyvälä omalatunnola ihan kaikkea ystävän hyvässä seurassa. Oli sushia, Arnoldsin donitsia, jäätelöbaari Minettin jäätelöä, kaupan jäätelöä... Ja koko viikonlopun kruunasi (aivan järjettömän) mahtava sunnuntaibrunssi Cafe Roosterissa ystävien kans.
Kaiken tämän ennakko- ja jälkitankkauksen ansiosta päätin siis nyt olla arkiherkkulakossa jonku aikaa. Huomaan, että nyt täytyy oman hyvinvoinnin takia vähentää sokeria. Taas. Blääh. Kyllä viilentäis näilä heltheilä Aino-jätski eri kivasti... Mutta veethään nyt sitte tuota vesimelonia!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)