Maanantai-idylliä

Herrään aamula ennen seittämää. Vähän kiihtyny olo. Tänhään ei ole koetta pietettävänä. Pöyälä oottaa kasa enkun ylioppilaskokheita, jotka on tarkotus korjata tänhään. Huomena ehkä vielä pittää jatkaa. Keskiviikkona ne lähetethään sitte etehlään. Yo-koekasan vieressä on toinen kasa, jossa on lähes 70 koepaperia. Konheela oottaa 29 sähköstä koetta korjaajaansa. Huh huh. No. otama yks kasa kerrahlaan. Kyllä tästä selvithään! Aina on selvitty. Ja kaikki muutki selviää.

Ennenkö alan ihan toden teola korjata, päätän kattoa sähköpostit ja valmistella muutamaa juttua joihin olen luppautunu tällä ja ens viikola. Monet viestit vaatii välitöntä reagointia, ja nostattavat ehkä hieman verenpainetta. Hitsi. Aamupallaaki pitäs syä, mutta mie vastaan vielä näihin muutahmiin viesteihin. Koetan sitte keskittyä näihin ylppäreihin. Kello käy...

Sitte tullee lissää viestejä, ja niitten joukossa on semmonen, että se vaatii multa vähän lisähommia. Just sillä hetkelä. Ärsyttää. Raivostuttaa. Ottaa päähän niin että päätä alkaa särkeä. Ittestä riippumattomia ylimääräsiä hommia. Päätän käyä porthaila jäähyttelemässä ennenkö vastaan mihinkhään. Teksti ei ois ollu painokelposta. Käyn haistelemassa ilmaa, ja tulen takasi konheele. Tehen voitavani, sitte päätän alottaa päivän alusta.

Juuri ko olen alottamassa korjaamishommia, tajuan, että en vieläkhään ole syöny aamupallaa. Kello on jo kohta puoli 11. No, katton kuitekki muutaman paperin että pääsen niinkö tekemisen makhuun.

Puhelin soi. Rehtorin nimi vilkkuu näytölä. Vilkasen kelloa. Se on 10.30. Tajuan heti mistä on kyse ennenkö ees vastaan. Olen unohtanu, että mullahan on tänhään äikän ylioppilaskokheen valvonta klo 10.30-12.05. Miten mie torvelo olen sen unohtanu?!?

Nappaan pöyältä ruisleivän, ko tajuan, että minun häätyy tosihaan istua sielä salissa melkein puolitoista tuntia. (Enkä edelleenkhään ole syöny sitä aamupallaa!!) Tongin laukusta avvaimet ja juoksen pihale. Onneksi ei ole sentäs yöpaita päälä!

Äkkiä authoon! Yli satasen vauhissa ahmin sitä kuivaa ruisleipää. Onneksi auton lattialla pyörii joku vanha vesipullo jossa on sen verran nestettä että saan sen leivänkäntyn alas enkä tukehu siihen.

Salissa olen klo 10.45. Istun paikaleni syän pamppaillen. Hävettää. Ympärillä on ihan hiljasta. Kuuluu vain kynien suhinaa, paperin rapinaa, eväsrasioitten kolinaa, yskimistä, vääntelehtimistä. Oikeastaan aika mahtavaa! Mie saan vain nauttia tunnin ja kakskyt minuuttia tästä rauhasta. Minun ei tartte lukea kenenkhään viestejä eikä vastata kenenkhään viesteihin. Saan vain olla ja puhallella. Syke ja verenpaine laskee hiljokseen.

Tämä valvonta tuli niin tarpheesseen tähän sauhmaan. Mie ihan tunnen kuinka rauha ja harmonia hiipii siehluun. Ah!

Mutta niin hiipii myös nälkä. Huijja mikä kauhea nälkä!!! Ja nuila kokehlaila on ihan järrrkyttävän herkullisen näkösiä evhäitä! Kehtaiskohan kukhaan sanoa mithään jos vain pokkana menisin ja ottasin joltaki yhen voileivän? Siis tietekki semmoselta jolla niitä on paljon...

Huh. Onneksi järki voittaa nälän, ja saan piettyä itteni kurissa. Kohta lähen takasi kotia. Pöyän äähreen. Syöhmään aamupallaa. Korjaahmaan ylppäreitä. Jatkahmaan tätä idyllistä maanantaita.

Rohki erikoinen viikonloppu

Siitä on tiättäkö melko tasan viis kuukautta ko olen viimeksi viettäny semmosen viikonlopun ettei ole mithään ohjelmaa järkättynä. Viis kuukautta. Siis huhtikuun puolessa välissä viimeksi. Tokihan tässä on ollu kesälomaki välissä, mutta seki tuli ohjelmoitua ja aikataulutettua aika täytheen. Viikonloppuja myöten. Just loman jälkheen päätin, että nyt tänä syksynä kalenterintäytheitä täytyy vähentää, ettei väsy ihan kokohnaan.

Ja sitte vihdoin tuliki tämä harthaasti ootettu viikonloppu, johon en ollu ottanu mithään aktiviteetteja! (Erittäin houkuttelevia tarjouksia ois kyllä ollu, kuten esim. RUK-naisten tapaaminen Haminassa, mutta onneksi (?) loppuviikon työreissun takia en ois ehtiny sinne mitenkhään ajoissa Rovaniemeltä.) Ootin lauantaiaamun kiihreetöntä aamukahvihetkeä ko pikkulapsi jouluaattoa! Ja se oli just niin mahtavaa ko aattelinki. Nautiskelin sen puoli litraa kahvia, ja kattelin samala Downton Abbeyn kuuennen tuotantokauen päätösjakson. Ihan rauhassa.

Miehen herättyä me tehtiin kaikkea tosi kummallista, kuten esim. kunnon aamupala. Syöthiin se yhessä. Siis niinkö keittiönpöyän ääressä ihan. Huh huh! Siinä mietithiin, että mitä sitä ihmiset ruukaa tämmösenä aurinkoisena lauantaina ylheensä tehä. Kattothiin ikkunasta naapureitten pihoile ja toethiin, että vissiinki pihatöitä. No ei siinä auttanu muu ko pistää kumpparit jalkhaan ja työhanskat kätheen.

Eli kummalliset hommat jatku. Riehuthiin muutama tunti oksasaksien ja lapioitten kans tuossa pihala. Yhessä. Ei kyllä tietty yhtään, että kantsiiko penssaita ja puita vielä leikkoa ja jos kantsii niin mistä kohtaa, mutta otehtiin semmonen asenne, että mitä vähemmän kasvaa takasi, sitä parempi. Kerkisin vettää oksasaksila kolme valtavaa marja-aroniapensasta maan tasale, kunnes väsyin, ja nyt aamula googlailin, että niitä ei ehkä kantsis syksylä leikellä... No, jäi niitä silti vielä joku 20 pensasta pystyyn, joten nou hätä!

Lauantai-ilta meni niin ikhään omituisela tavala. Käythiin nimittäin ihan vain Prismassa. Yhessä. Ja vuokrathiin elokuva. Tarkotus oli lähteä kathoon standuppia, mutta sen pihatyösession jälkheen molemmat oli niin sippejä, ettei todellakhaan jaksettu. Mutta lauantai-ilta sohvala yhessä oli tosi jännä - mutta positiivinen - kokemus. Kattothiin ensin dokumentti Ritchie Blackmoresta ja siihen pääle elokuva "Nuotin vierestä". Olthiin siis ihan irti!

Nyt on sunnuntaiaamu. Nautin tässä taas kiihreetöntä aamukahvia. Ja kirjotan blogia. Ihan rennosti. Ilman kiihreen tuntua. (Käet kyllä tärisee ja takareijjet on ihan tulessa eilisen leikkomisen ja kyykkimisen jäljiltä!) Tämä on ihan mahtavaa tämä kotona oleminen! Tai siis ne pihatyöthän on todella syvältä, mutta ei nekhään sillai kiihreettömästi ja yhessä tehtyinä tuntunu hurjan pahoilta. Tänhään täytyy vähän vielä niitäki hommia jatkaa. Häätyy mm. istuttaa ne kanervat jotka eilen lauantai-illan huumassa Prismasta ostethiin.

Mutta aamupallaa ei kyllä ehkä jakseta tänä aamuna kattaa keittiönpöyäle... Huoh.