Rohki erikoinen viikonloppu

Siitä on tiättäkö melko tasan viis kuukautta ko olen viimeksi viettäny semmosen viikonlopun ettei ole mithään ohjelmaa järkättynä. Viis kuukautta. Siis huhtikuun puolessa välissä viimeksi. Tokihan tässä on ollu kesälomaki välissä, mutta seki tuli ohjelmoitua ja aikataulutettua aika täytheen. Viikonloppuja myöten. Just loman jälkheen päätin, että nyt tänä syksynä kalenterintäytheitä täytyy vähentää, ettei väsy ihan kokohnaan.

Ja sitte vihdoin tuliki tämä harthaasti ootettu viikonloppu, johon en ollu ottanu mithään aktiviteetteja! (Erittäin houkuttelevia tarjouksia ois kyllä ollu, kuten esim. RUK-naisten tapaaminen Haminassa, mutta onneksi (?) loppuviikon työreissun takia en ois ehtiny sinne mitenkhään ajoissa Rovaniemeltä.) Ootin lauantaiaamun kiihreetöntä aamukahvihetkeä ko pikkulapsi jouluaattoa! Ja se oli just niin mahtavaa ko aattelinki. Nautiskelin sen puoli litraa kahvia, ja kattelin samala Downton Abbeyn kuuennen tuotantokauen päätösjakson. Ihan rauhassa.

Miehen herättyä me tehtiin kaikkea tosi kummallista, kuten esim. kunnon aamupala. Syöthiin se yhessä. Siis niinkö keittiönpöyän ääressä ihan. Huh huh! Siinä mietithiin, että mitä sitä ihmiset ruukaa tämmösenä aurinkoisena lauantaina ylheensä tehä. Kattothiin ikkunasta naapureitten pihoile ja toethiin, että vissiinki pihatöitä. No ei siinä auttanu muu ko pistää kumpparit jalkhaan ja työhanskat kätheen.

Eli kummalliset hommat jatku. Riehuthiin muutama tunti oksasaksien ja lapioitten kans tuossa pihala. Yhessä. Ei kyllä tietty yhtään, että kantsiiko penssaita ja puita vielä leikkoa ja jos kantsii niin mistä kohtaa, mutta otehtiin semmonen asenne, että mitä vähemmän kasvaa takasi, sitä parempi. Kerkisin vettää oksasaksila kolme valtavaa marja-aroniapensasta maan tasale, kunnes väsyin, ja nyt aamula googlailin, että niitä ei ehkä kantsis syksylä leikellä... No, jäi niitä silti vielä joku 20 pensasta pystyyn, joten nou hätä!

Lauantai-ilta meni niin ikhään omituisela tavala. Käythiin nimittäin ihan vain Prismassa. Yhessä. Ja vuokrathiin elokuva. Tarkotus oli lähteä kathoon standuppia, mutta sen pihatyösession jälkheen molemmat oli niin sippejä, ettei todellakhaan jaksettu. Mutta lauantai-ilta sohvala yhessä oli tosi jännä - mutta positiivinen - kokemus. Kattothiin ensin dokumentti Ritchie Blackmoresta ja siihen pääle elokuva "Nuotin vierestä". Olthiin siis ihan irti!

Nyt on sunnuntaiaamu. Nautin tässä taas kiihreetöntä aamukahvia. Ja kirjotan blogia. Ihan rennosti. Ilman kiihreen tuntua. (Käet kyllä tärisee ja takareijjet on ihan tulessa eilisen leikkomisen ja kyykkimisen jäljiltä!) Tämä on ihan mahtavaa tämä kotona oleminen! Tai siis ne pihatyöthän on todella syvältä, mutta ei nekhään sillai kiihreettömästi ja yhessä tehtyinä tuntunu hurjan pahoilta. Tänhään täytyy vähän vielä niitäki hommia jatkaa. Häätyy mm. istuttaa ne kanervat jotka eilen lauantai-illan huumassa Prismasta ostethiin.

Mutta aamupallaa ei kyllä ehkä jakseta tänä aamuna kattaa keittiönpöyäle... Huoh.