Viime viikola töissä erhäänä päivänä käythiin kollegan kans kiertelemässä urakalla Rovaniemen kahviloita gluteenittoman kokkouspiirakan perässä, ja oli toelaki ilo huomata, että toinen toistaan herkullisemman näköset laskiaispullat kosiskeli sieltä vitriineistä potentiaalisia syöjiänsä. Mie niile iskin silmää, ja lupasin hiljaa mielessäni palata asihaan. Mitkään lakothan ei siis minun elämässä koske laskiaispullia, kuten tämän persorievun elämää tarkemmin seurahneet ehkä muistaaki. No enivei, viimisestä kahvilasta mukhaan tarttu gluteeniton laskiaispulla Amaretto-mantelimassala. Kyllä! Luit oikein. Amaretto-mantelimassa. Oli sen verran mielenkiintonen taphaus kaikin puolin, että päätin aivan tietheen nimissä napata yhen ittele iltapäiväkahvile. (Tässäpä hänestä teile myös kuva.)
Kuten tietysti arvata saatto, tämmösenä umpirehellisen vehnäpullan ystävänä, gluteeniton versio pullasta ei hivelly makuhermoja yhtä hellästi ko se mihin oli tottunu. Mutta täytyy sanoa, että oli ehottomasti parempi ko ootin! Kyllä tuomosta hätätaphauksessa syöpii. Aivan helposti. Kerma oli kummallista. En tiä oliko jotaki soijjakermaa, mutta alas se vain humpsahti seki. No entä sitte tämä liköörillä höystetty mantelimassa? Oli kuulkaa aivan ok, mutta ennakkoaavistusten mukasesti, taijjan pysytellä ihan perusmassoissa seuraavilla kerroila. Yhtään en kummiskaan tätä testiä kadu, sillä nyt tuntuu erityisen hyvältä taas palata sille samale vanhale ja perintheisele laskiaispullalinjale. Tämän vuojen täydellisen laskiaispullan etsintähän on vasta aluilansa! (Viime vuojen vertailusta voit halutessasti lukea täältä.)
Laskiaispullien ohela tähän viikhoon on mahtunu yllättäen myös toinen elämäni suurimmista pullakategorian herkuista, nimittäin suuri ja mahtava MÄHMÄMUNKKI (josta voit tarkemmin lukea täältä)! Vietin nyt viikonlopun vanhempieni luona Kyyjärvelä, ja ohjelmassa oli mm. Tuurin reissu. Sieltä, Keskisen kyläkaupan kahvilasta, ylheensä saapi näitä ihania munkkeja. Pohjosessa en ole samanlaisia nähny missään. Mie olen viimeksi syöny niitä kesäkuussa 2014, joten voin kertoa, että kieli lipo huulia raivokhaasti jo kyläkaupan tullessa näköpiihriin. Suurin piirthein liikkuvasta autosta syöksyin sinne kahvihlaan, ja sydän jännityksestä pamppailen etin katseelani niitä kauan sitte viimeksi tavattuja herkkuja.
Ja riemu oli suuri ko ne näin! Niinhän met sitte ostima äitin kans ittelemmä kahvin seuraksi yhet, ja kotipakethiin loput. Ois kyllä ehkä ensin pitäny kuitenki maistaa ne yhet. Eivät ollu näet tuohreita. Ja tiättäkö mitä? En ois ikinä uskonu, että taloudellinen taantuma heijastuis mähmämunkkeihinki! Oli nimittäin niin paljon vähemmän mähmää sielä munkkien sisälä, että ihan meinasin mennä tiskile valittahmaan. (Alla kuva näistä lama-ajan mähmämunkeista.)
En jääny tilantheessa kuitenkhaan neuvottomaksi, vaan tuunasin kotia päästyäni munkit niin, että siirsin mähmät aina munkin toisele laijjale, ja leikkasin sen kahtia, jolloin se mähmäpuoli muistutti enemmän semmosta vanhaa kunnon nousukausimähmämunkkia. Kuivat munkinkappahleet heitin biojätheesseen. Ovat kuitenki niinkö aivan turhia kaloreita.
Nyt mie istun OnniBussissa matkala Helsinkhiin, ja nautin juuri evhääksi viimisen mähmämunkin(puolikhaan), ja kyllä oli herkkua, vaikkaki itte munkkiosa oli ehtiny varsin kuivaksi. Äiti oli vähän huolessa näistä minun bussimatkaevhäistä, ja osalthaan ehkäpä siksi pakkasi mulle matkaan mahottomat kasat kuorittuja ja pilkottuja porkkanoita, appelsiinejä ja omenoita. Voi sitä äitiä! Se kyllä tietää mitä tarvithaan mitätöihmään mähmämunkeista tulheet kalorit. Varmistan vielä plus-miinus-nolla-tilanhteen silmäilemällä matkalukemisiksi otetusta sporttilehestä Jutan uuen vuen treenivinkit. Niin että miten niin ei muka vois nauttia elämänsä pullista ilman huonoa omaatuntoa?
