Täytyy tähän kyllä ittele ihan muistiin kirjottaa, että tämä ootusaika on ollu aivan mahtavaa! Olhaan niin nautittu elämästä tänä kesänä ja tekemisiä on leimannu semmonen hyväntuulisuus ja onnellisuus. Emmähän me tietenkhään mitenkhään onnettomia ole ollu ennenkhään, mutta tässä on jotaki uutuuenviehätystä. Jotaki niin erilaista ko ennen... (Niin, onhan se tietekki erilaista ko vaimola on semmonen hillitön pallomainen uloke tuossa keskelä vartaloa! Onneksi vaihtelu virkistää!)
Vaihtelua elähmään on tuonu tosihaan myös meän talon uusi huone, eli lasitettu terassi, missä olhaan jo kahtena päivänä päästy nauttihmaan hithaat aamupalat. Onhan se eri, ko kiskasta lennosta ruisleivät naahmaan seisten keittiön työtason vieressä. No, tokihan tällä loma-ajalaki on vaikutusta asihaan. On aikaa kattaa aamupala lasitetulle terassille! On aikaa istuskella terassin uuessa riipputuolissa ja lueskella. On aikaa kattella ohikulkijoita. On aikaa olla.
Niin. Nyt on aikaa. Jatkuvasti jaksaa joku muistuttaa sopivissa väleissä, että "oottakaapa vain, kyllä se meno sitte muuttuu ko vauva tullee". No tietenki muuttuu! Voi muuttua ihan hulluna. Tai sitte ei. Sehän riippuu aivan taphauksesta. Jos hän sattuu olheen vaikka mahavaivanen ja päättää huutaa elämänsä ensimmäiset kuukauet (kuten äitinsä) niin ei siinä varhmaan ekana ole terassiaamiaisten kattaminen mielessä. Mutta jos hän taas on kova nukkuhmaan, niin voi olla että elämä lasiterassilla jatkuu yhtä harmonisena ko on alkanukki. Mistäpä tuon tietää? Sitteppä sen näkkee!
On erittäin vaikea sanoa myös miten me itte muututhaan kun tämä uusi ihminen meän perheesseen tullee. Ainaki me haluama uskoa, että me emmä niin älyttömästi muutu. Vaikka tiän, että tietenki varsinki alussa lapsi ja sen tarpheet määrää elämää, en haluais tulla semmoseksi, joka ei ennää näe ja ymmärrä muuta elämää ko sitä lapsiperhe-elämää. Voin tunnustaa, että se itse lapsiperheen arki ei minua ajatuksena ihan hirveästi ainaskaan vielä tässä vaiheessa kiehdo. Tai siis mie jotenki vähän ehkä jopa pelkään sitä... Mutta luotan myös, että siihen kasvaa. (Eipä sillä, että tässä paljon vaihtoehtoja oiskaan!)
Ja me itte saahaan onneksi päättää minkälaista se meän elämä on! Aivan kuten tähänki asti. Tietenki tullee asioita, joihin ei voi vaikuttaa, mutta itte voi vaikuttaa siihen miten ne ottaa vastaan. Ihan niinkö ennenki. Ihan niinkö elämässä ilman lapsia ja niitten kans. Niin että ei minun kannatte tästä nyt liian isoa numeroa tehä!
Helpotusta lapsiperhe-elämäahistukseen on tuonu se, että kun ihmisten kans olen jutellu, olen oikeasti tajunnu sen, että PERHEET ON ERILAISIA! Jee!! Esim. erilaisista "vauvavarusteista" kyseltäessä, erot perheitten välilä on valtavia. Mikä on toisile ehoton edellytys kaikele, on toisile täys turhake. Ihanaa! Neuvoja ja "absoluuttisia totuuksia" satelee oikealta ja vasemmalta kun niitä pyytää, mutta hyvin paljon myös pyytämättä. Onneksi monet on kehottanu myös olehmaan kuuntelematta näitä neuvoja liikaa, ja löytähmään omale perheele sopivat tavat toimia.
Yks mikä vaikuttaa kuitenki lähes kaikila olevan välttämätön hankinta vauvale on vaunut. Ja sehän oliki kuulkaa aivan uusi aluevaltaus meile!! Yllättävän nopeasti saathiin päätös aikaseksi, ja jopathiin kuvan vaunusetti Ruottin puolelta pari viikkoa sitte. Eilen vihdoin saathiin avattua pahvilaatikot ja koottua kaikki osat, ja harjoteltua kaikkia erilaisia toimintoja mitä niissä on. Jännittävvää!
Kyllä tästä hyvä tullee! Hyvä on vauvala nukkua nuissa vaunuissa lasitetulla terassilla tuntitolkula, ko ei ees lähes äänettömän robottiruohonleikkurin meteli häiritte, (joskaan se nyt ei muutenkhaan ylheensä syys-loka-marraskuussa häiritte...) Vieressä seesteinen, levännyt ja hehkuva äiti hörppii kahvia ja syö isoa kanelipullaa lukien kirjaa riipputuolissa. Heihlauttaapa siitä lasin läpi kättä iloselle jäteautonkuljettajallekki, joka kätevästi tyhjentää meän säiliön ja laittaa sen takasi komeana kohoahvaan roskakatokseen. Niin, semmosta se lapsiperhe-elämä meilä tullee olehmaan, eikö vain?
