Useamman kerran on nyt näitä kodin kaappeja tyhjennellessä käyny niin, että kun olen laittanu Rovaniemen Roskalava-ryhmään Facebookissa tavaraa tarjole, ihmiset on varaillu niitä, ja sitte vain jättäny hakematta. Samoin on käyny Facebookin kirppareila. Nyt näin kävi viimisen vuorokauen aikana peräti kahesti yhen kirotun tietsikkapöyän kans. Molemmat pöyän varahneet kyselivät osotheet ja sovithiin hakuajat ja kaikki, ja sitte ne vain ilmottivat NIITTEN SOVITTUJEN AIKOJEN JÄLKHEEN että eivät pääsekhään hakehmaan, ja että skippaavat sen pöyän hakemisen kokohnaan. SKIPPAAVAT PÖYÄN HAKEMISEN!?!? Voi että mulla keitti!! Me oltas heitetty se pöytä kaatopaikale ko viethiin sinne muutaki, mutta ei heitetty, koska SE AIJJOTHIIN HAKEA!! Ja olis mulla ollu sunnuntaiaamuna muutaki hommaa ko ootella ilmasen tietsikkapöyän hakijaa JOKA EI KOSKAAN TULE!
Kirjotin kyllä molemmille ohareitten tekijöile viestissä, että on kovin ihme touhua tämmönen. Toinen tajusi sentäs pahotella, mutta toinen juntti ei vastannu mithään. Mulla meni ekojen oharien takia eilen ainaki tunti pilale päivästä ja tänä aamuna minun arvokas sunnuntaiaamuhetki kun ne toiset oharit tuli. Olin niin pahala päälä, koska KYLLÄ, otan nämä tämmöset jutut jotenki ihan liian raskaasti. En siksi, että en päässy siitä hitsin pöyästä erhoon, vaan siksi, että tuomosia ihmisiä on! SELKÄRANGATTOMIA RÖYHKEITÄ VÄLINPITÄMÄTTÖMIÄ PASKIAISIA! Mulla ahistaa ja suututtaa tässä se, mitä nämä oharit edustaa. Siis niinkö se välinpitämättömyys laajempana ilmiönä. Ei hoijjeta sovittuja hommia. Ei välitetä semmosista hommista, joista ei voi joutua eesvastuusseen. Jätethään vain hoitamatta. Annethaan vain olla.
Raivoissani erosin koko typerästä roskalava-ryhmästä! Mitä nuitten tyhmien ihmisten kans mieltänsä pahottahmaan?!? Elämä ja minun aika ovat aivan liian arvokhaita pilattavaksi tuomosilla välikohtauksilla. Paljon parempi mieli tullee siitä ko viepii kaiken ylimääräsen hyväntekeväisyytheen tai heittää tavarat peräkärhyyn ja käypii nakkaamassa ne jäteasemalle, ja maksaa sinne siitä hyvästä, että kaikki tuhothaan asianmukasesti! Kethään tämä minun roskalava-ryhmästä eroaminen tuskin tullee kovin paljoa koskettahmaan, mutta minun elämästä mokoma ryhmä ei pillaa ennää sekuntiakhaan!
Rakas aviomieheni on kekseliäs, ja hän päätti antaa mulle hommaa, missä saan päästellä tämän edellä kuvatun maailmantuskani jälkihöyryt. Seisoin kuulkaa puolisentoista tuntia pihala ja revin isoja pahvilaatikoita pieniksi palasiksi ja vein ne sitte pahvinkerräykseen. (Kyllä, niitä laatikoita oli meän autotallissa järjetön määrä.) Ihan mielettömän terapeuttista, ja tämän session jälkheen tunsin olevani ko uus ihminen!
No, samasella pahvienvientireissula päätin kävästä Prismassa ruokaostoksilla. Siinä pakettiautoa parkkeeratessani meinasin törmätä yhteen parkkiruuthuun jätethyyn ostoskärhyyn, ja ei kuulkaa menny ko sekunnin sadasosa ko minun raivo palasi. Siihen se kärry oli vain jätetty! Purettu tavarat authoon, ja ajettu pois paikalta ko maailmanomistaja, koska "ei minun tartte ko maailma pyörii minun ympärillä, ja kyllä sen JOKU MUU joutaa siitä viä, ja kyllä mie olen sen verran rahhaa Arinallekki kantanu että saavat kyllä tuon kärryn tuosta viä, ja mie maksan verojaki niin paljon että en kyllä lähe yhtä kärryä tuohon 20 metrin päähän katokseen roudaahmaan ja kaikki on maahanmuuttajien vika ja ko lomarahojaki on leikattu ja koko tämä yhteiskunta on rakennettu tänne vain minua varten ja koko tämä parkkipaikka ja tämä marketti ja nämä ihmiset täälä on vain MINUA JA MINUN TARPHEITA VARTEN JA MINUN EI TARTTE VÄLITTÄÄ MISTÄÄN MUUSTA KO ITTESTÄNI JA TÄMÄ EI KUULU MULLE JA P****LE!!!!"
Kiljuttuani sisäsesti hetken, nousin hiljaa autosta, vein kärryn kärrykatokseen ja kävelin kauphaan. Päätin, että nyt on otettava kovat keinot käythöön. Ostin kaks pakettia Ainoa, ja pari uutuussuklaalevyä synnärikassin täytheeksi.
Miehen mielestä olen jotenki kireänä.
Pääsispä jo synnärille. En malta oottaa, että pääsen kasvathaan täydellisen ihmisen tähän maailhmaan.
sunnuntai 24. syyskuuta 2017
torstai 14. syyskuuta 2017
Reipasta ponnistelua
Vitsit että ihmiselle voi tulla reipas olo pienistä asioista! Mulla se on viime viikkoina tullu sängyn pettauksesta. Meilä ei nimittäin ole vuosikaussiin harrastettu päiväpeittoa sängyn päälä. (Paitsi jos meilä on ollu jotku minun järkkäämät vaatekutsut, jolloin olen tienny meän makkaria käytettävän sovituskoppina.) Itte asiassa piti ihan silloin äitiysloman alussa ettiä sitä päiväpeittoa ko en heti muistanu mihin olin sen sillon joskus aikoja sitte tunkenu. Hitsit, kyllä siitä tullee niinkö semmonen rohki selkärankanen olo ko pettaa sängyn! Siinä tuntuu, että on niinkö kaikki mahollista ja että pystyy mihin vain! Eikä se ole ees ko semmonen minuutin ponnistus ko sen päiväpeiton nakkaa sängyn pääle. Wau!
Toinen ponnistus, mistä tuli varsin reipas olo oli synnärikassin pakkaaminen tässä erhäänä iltana. Olin jotenki yllättyny, että se oli rakas puolisoni joka alko siittä huolehtiin. Vissiin hänestä alko tuntua, että meiläki voipi tulla lähtö yhtä koska, ko eräs ystäväpariskunta käväsi pulhauttamassa uuen ihmisen tähän maailhmaan viime viikola muutaman päivän ennen laskettua aikaa. No ei kait siinä! Methän googlasimma mitä kaikkea sitä semmosseen kassiin ruukathaan laittaa, ja niin se vain täytty yks pikku putkikassi. Kuten arvata saattaa, tärkeintä oli miettiä, mitä herkkuja pakkaan matkaan. Rakhaat herkkusuuserkut kyllä varotteli, että niitä herkkuja saattaa joutua hommaahmaan siihen kassiin useamman kerran ennen h-hetkeä, ja sitä se eppäili tuo puolisoki. No, yrittänyttä ei laiteta, joten ostelin kassiin useammanlaista patukkaa, ja lisäksi tietenki lakua ja salmiakkia, joita on tässä raskauen aikana pitäny vältellä. Tuomosia pillimehuja hommasin kans muutaman ko sain vinkkiä, että ne vois olla kivoja. Vaikea arvioijja mitä siinä tilantheessa sitte oikeasti haluttaa, mutta sitä vartenhan paikala on tuo tuleva isä, joka toteuttaa minun kaikki toihveet synnytyksen aikana!
Tulevan isän tehtävistä puheenollen... Tämä meän perheen tuleva isä kävi erhäissä varpajaisissa viime viikola ja kuuli sielä, että jotku tuohreet isät ostaa tuohreele äitile lahjan - monesti jonku korun - vähän niinkö kiitoksena ja kunnianosotuksena siitä lapsen kantamisesta ja synnyttämisestä. Tälle oli hauska nimiki: ponnistuslahja! Hahaa! Mie en ollu koskaan kuullukhaan moisesta, mutta mitä enemmän sitä alko aattehleen, sitä kivemmalta se alko tuntuhmaan! Onhan se nyt hyvänen aika ihan järkyttävän iso juttu, että ensin on reiphaasti raskaana sen noin 40 viikkoa ja sitte reiphaasti puskee sen lapsukaisen maailhmaan! Onhan siinä lapsessa tietekki lahjaa ihan tarpheeksi, mutta kaunis ajatus tuomonen lahja on joka taphauksessa.
Viisas mies ois jättäny ehkä kertomatta ko. tavasta... Miehän aloin kattokaa heti miettiä, että mitä mie haluan tästä kaikesta yltiöpäisestä reiphauesta ja tulevasta synnytyskoitoksesta ponnistuslahjaksi. Sanoin kyllä ensin, että enhän mie mithään tarvi. Että suklaa ja kukat esimerkiksi käypii hyvin ponnistuslahjasta. Aloin sitte kuitenki hunteerata, että nyt ois saumaa toivoa jotaki vähän isompaa ko kerran mieheen on tuomonen ajatuksensiemen saatu kylvettyä. Mietin, että mikä koru ois kiva ja myönnettäkhöön, että vähän illan hämärissä googlailinki...
Mutta ko mie en oikein ole semmonen koruihminen. Tai kyllä mie koruja piän, mutta olen kuitekki enemmän semmonen rysyäjä, ettei mulle kannatte kovin arvokhaita koruja hommailla ko ne katoaa tai tuhhoutuu joka taphauksessa. Sitte hoksasin, että eikös se olis järkevää jotaki käytännöllistä hommata ko kerta alethaan homaahmaan. Ja niin mie sen keksin! Miehän tartten pertsan sukset! Pitopohjasukset! Niitä olen ollu ostamassa jo monta vuotta, mutta olen saanu vasta monot ostettua. Ja aatelkaa, miten siinä ois niinkö symboliikkaaki: PONNISTUSlahja. Sais alkaa heti ensilumenladula ponnistelheen lokakuun lopussa! Onko reiphaampaa lahjaa!?!
Joopa joo, miehenki mielestä sivakat olis kyllä ihan nerokas ponnistuslahja... Mutta vähän kuitenki koetti kysellä, etteikö tosihaan mithään miehleistä löytys koruliikheestä. Että ei tarttis sitä ponnistusajatusta niitten suksien takana jokaselle vastaantulijalle sielä synnärillä selittää...
Toinen ponnistus, mistä tuli varsin reipas olo oli synnärikassin pakkaaminen tässä erhäänä iltana. Olin jotenki yllättyny, että se oli rakas puolisoni joka alko siittä huolehtiin. Vissiin hänestä alko tuntua, että meiläki voipi tulla lähtö yhtä koska, ko eräs ystäväpariskunta käväsi pulhauttamassa uuen ihmisen tähän maailhmaan viime viikola muutaman päivän ennen laskettua aikaa. No ei kait siinä! Methän googlasimma mitä kaikkea sitä semmosseen kassiin ruukathaan laittaa, ja niin se vain täytty yks pikku putkikassi. Kuten arvata saattaa, tärkeintä oli miettiä, mitä herkkuja pakkaan matkaan. Rakhaat herkkusuuserkut kyllä varotteli, että niitä herkkuja saattaa joutua hommaahmaan siihen kassiin useamman kerran ennen h-hetkeä, ja sitä se eppäili tuo puolisoki. No, yrittänyttä ei laiteta, joten ostelin kassiin useammanlaista patukkaa, ja lisäksi tietenki lakua ja salmiakkia, joita on tässä raskauen aikana pitäny vältellä. Tuomosia pillimehuja hommasin kans muutaman ko sain vinkkiä, että ne vois olla kivoja. Vaikea arvioijja mitä siinä tilantheessa sitte oikeasti haluttaa, mutta sitä vartenhan paikala on tuo tuleva isä, joka toteuttaa minun kaikki toihveet synnytyksen aikana!
Tulevan isän tehtävistä puheenollen... Tämä meän perheen tuleva isä kävi erhäissä varpajaisissa viime viikola ja kuuli sielä, että jotku tuohreet isät ostaa tuohreele äitile lahjan - monesti jonku korun - vähän niinkö kiitoksena ja kunnianosotuksena siitä lapsen kantamisesta ja synnyttämisestä. Tälle oli hauska nimiki: ponnistuslahja! Hahaa! Mie en ollu koskaan kuullukhaan moisesta, mutta mitä enemmän sitä alko aattehleen, sitä kivemmalta se alko tuntuhmaan! Onhan se nyt hyvänen aika ihan järkyttävän iso juttu, että ensin on reiphaasti raskaana sen noin 40 viikkoa ja sitte reiphaasti puskee sen lapsukaisen maailhmaan! Onhan siinä lapsessa tietekki lahjaa ihan tarpheeksi, mutta kaunis ajatus tuomonen lahja on joka taphauksessa.
Viisas mies ois jättäny ehkä kertomatta ko. tavasta... Miehän aloin kattokaa heti miettiä, että mitä mie haluan tästä kaikesta yltiöpäisestä reiphauesta ja tulevasta synnytyskoitoksesta ponnistuslahjaksi. Sanoin kyllä ensin, että enhän mie mithään tarvi. Että suklaa ja kukat esimerkiksi käypii hyvin ponnistuslahjasta. Aloin sitte kuitenki hunteerata, että nyt ois saumaa toivoa jotaki vähän isompaa ko kerran mieheen on tuomonen ajatuksensiemen saatu kylvettyä. Mietin, että mikä koru ois kiva ja myönnettäkhöön, että vähän illan hämärissä googlailinki...
Mutta ko mie en oikein ole semmonen koruihminen. Tai kyllä mie koruja piän, mutta olen kuitekki enemmän semmonen rysyäjä, ettei mulle kannatte kovin arvokhaita koruja hommailla ko ne katoaa tai tuhhoutuu joka taphauksessa. Sitte hoksasin, että eikös se olis järkevää jotaki käytännöllistä hommata ko kerta alethaan homaahmaan. Ja niin mie sen keksin! Miehän tartten pertsan sukset! Pitopohjasukset! Niitä olen ollu ostamassa jo monta vuotta, mutta olen saanu vasta monot ostettua. Ja aatelkaa, miten siinä ois niinkö symboliikkaaki: PONNISTUSlahja. Sais alkaa heti ensilumenladula ponnistelheen lokakuun lopussa! Onko reiphaampaa lahjaa!?!
Joopa joo, miehenki mielestä sivakat olis kyllä ihan nerokas ponnistuslahja... Mutta vähän kuitenki koetti kysellä, etteikö tosihaan mithään miehleistä löytys koruliikheestä. Että ei tarttis sitä ponnistusajatusta niitten suksien takana jokaselle vastaantulijalle sielä synnärillä selittää...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)