Tänä iltana tullee tasan neljä viikkoa synnytyksestä. Muutamia huomioita tässä vaiheessa:
- Mulla mennee kiini jo ainaki yks talvitakki ja yks kuoritakki! JES! Ei niihin juuri mithään alle mahu, mutta hyvälä merinovillakerrastolla pärjää ainaki näin alkutalvesta.
- En ois ikinä uskonu iloittevani näin paljon kakkavaipoista, saatikka puhuvani niistä niin paljon mieheni kans.
- Bepanthen on pop!
- En kyllä yhtään ihmettele että syvästä unesta herättämistä on käytetty kidutuskeinona jossaki! Vaikka olenki maailman onnellisin ihminen rakhaan lapseni takia ja tekisin hänen puolesta ihan mitä vain, niin kyllä joskus yölä ko tullee herätetyksi kesken raskaimman unen, käypii mielessä, että vois palkata jonku au pairin hoitahmaan ne yösyötöt....
- Ja edellisseen liittyen, allekirjotan täysin arvoisan kollegani Petrin antaman neuvon: Älkää puhuko puolisonne kans yöaikhaan mistään. Vain se pakollinen kommunikointi, niin vältythään isommilta avioriioilta. Hear hear!!
- Huusholhiin tullee paljon enemmän pölyä ko täälä olhaan näin paljon!
- Ainaki näin alussa (ainaki meän Elsin kans) vaunulenkit kannattaa tehä niin, että mennee yhteen suunthaan 15 min, pallaa sitte takasi, tarkistaa tilantheen kodin kohala, ja jos kopassa kaikki ok, jatkaa lenkkiä toisseen suunthaan vartin verran ja pallaa sitte takasi. Tärkeintä on, että ei lenkkeile liian kauas kotoa, esim. 3 kilsan päähän, missä lapsi alkaa itkehmään, ja sitte saaki viilettää juoksujalkaa kotia ko toinen huutaa vaunuissa ko hyeena. Ja ei, meän Elsi ei ainaskaan vielä ole yhtään kertaa nukahtanu vaunuihin uuestaan jos on kerran heränny. Toivomme tähän muutosta!
- Kun vauva nukahtaa, ensimmäinen asia, mitä äitin (tai kuka ikinä onkhaan hoitamassa lasta) kannattaa tehä, on syöksyä jääkaapile ja SYÄ. Sitte siitä heti kannattaa syöksyä veskiin. (Tarvittaessa nämä voi tehä myös päinvastasessa järjestyksessä.) Vasta näitten huoltotoimien jälkheen on tiskien ja pyykkien vuoro. Ja jos tiski- ja pyykkivuoret on siedettävän rajoissa, äiti voi myös nukkua. Paitsi että silloin ylheensä vauva herrää, ko äiti oikasee ittensä sohvale, joten sinänsä ihan sama hoitaa ne huushollihommat.
- Kokoajan on nälkä. Siis mulla.
- Jääkaapissa on pakko - siis ihan pakko - olla sopivia välipaloja joita voi nopeasti napata aina ko vähänki on tarvetta. Nälkänen vanhempi on huono vanhempi. Näihin välipaloihin kaipaisin vaihtelua! Alkaa tulla voileivät ja viilit ja murot korvista ulos.
- On aivan mahtavaa ko meilä on käyny niin paljon viehraita ja meitä on niin paljon muistettu! On ollu varsin viisasta jaella vierailuaikoja niin, että päivässä käy vain yhet viehraat. Aluksi täysin omituinen ajatus mulle, mutta todella hyvä linjaus!
- Minun lapsela on ihan paras isä edehleenki! Puhuin tänhään toisen mummoni kans puhelimessa, ja se ihan herkisty ko sanoin, että mies hoitaa vauvaa ihan samala laila ko mieki. Mummo vielä tarkensi, että "onko vaippojaki vaihtanu?" Muisteli itte, että eipä tainnu pappavainaa eläissään vauvvanvaippoihin koskea. Niin ne ajat muuttuu!
- Meilä on maailman sulosin ja täydellisin tyttö! Mutta hän ei ole meilä töissä. Hän ei tehe mitä käskethään. (Vielä tässä vaiheessa ainaskaan...)
tiistai 31. lokakuuta 2017
keskiviikko 18. lokakuuta 2017
#uusielämä
Tiistai-iltana 3.10.2017 klo 22.44 näin hänet vilhaukselta eka kertaa monien - hieman dramaattistenki - vaiheitten jälkheen. Meän Elsi-vauvan nimittäin. En saanu häntä rinnaleni synnytyksen jälkheen, sillä hänen piti lähteä keskohlaan kerräähmään voimia tulevaa elämää varten. Luojale kiitos ossaavista lääkäreistä, kätilöistä ja hoitajista, jotka tiesit just mitä tehä! Loppu hyvin, kaikki hyvin! (Mutta sen vain sanon, että jos oisin tienny etukätheen minkälainen se synnytys tullee meän kohala olehmaan, niin vathaan ois Elsi saattanu jäähä! Tai no, ei nyt sentäs. Sen verran sulonen palkinto tuli siittä synnytyksestä kuitenki, että kivempi se on täälä mahan ulkopuolela.)
Viikon sairaalassaolon jälkheen met pääsimä kotia, ja nyt olhaan opeteltu tätä uutta elämää reilun viikon verran kotona. Ja mikäs meilä tässä! Elsi määrää tahin, ja met tanssima sen mukhaan! Sehän kyllä passaa. Vielä tässä vaiheessa. Ainaki tämä meän perheen tuore isä on ihan pikkupiikan lumoissa, ja vaikuttaa siltä, että mitä Elsi ikinä keksii tulevaisuuessa iskältä pyytää niin hän kyllä sen saapii! Niin että häätyy melkein toivoa, ettei neitistä tule hevoshullua, ko tässähän häätyy sitte alkaa ponitallia rakentaa tontile että saahaan se iskän ostama lahjapolle satheensuohjaan.
On se ihmeellistä, miten tuomonen noin 3,5 kilon pötkylä voipii muuttaa elämän jo näin lyhyessä ajassa ihan totaalisesti! Kaikkihan niin sannoo, tiedetään, mutta niin se kertakaikkihaan on. Vaikka elähmään tupsahti kertaheitola niin järjetön määrä rakkautta ja siunausta, samala pääle tuntu kaatuvan ihan järjettömän raskas huoli. Niin hirveä huoli on tuosta pienestä ettei mistään koskaan! Kun mie pistän silmät kiini, mie vain näen kaikkia kauhukuvia eessäni, kuinka mie tai joku muu vahingossa tiputtaa meän vauvan lattialle, tai kuinka se tukehtuu johonki tai jotaki muuta yhtä kamalaa! Ja oiski niin, että vain toisela meistä ois näitä pelkoja, muttako molemmilla! Tuntuu, että öiksi pittää kipinävuorot jakkaa, että vahithaan että Elsi varmasti hengittää. Nooh, tiän että tämä tassaantuu tästä, ja tämä kuuluu tähän kuvihoon. Tai no, se vanhemman huoli lienee tullu jäähäkseen, mutta järkevöityy ajan myötä. Vai oisko se kuinka outoa, että vielä lukioikästä taluttas käsikynkässä kouhluun ja sieltä kotia?
Mutta takasi näihin maallisemphiin asioihin... Tiättäkö, vauvan myötä tässä on automaattisesti paljon uutta, mutta myös jotaki hieman vanhaa, joski hieman entistä suuremmassa mittakaavassa. Nimittäin tämän äipän täytyy nyt saaha nämä vauvamahan runssaat jääntheet pois. Olin toela järkyttyny, ko kotona aloin kokkeilla takkejani ko olthiin lähössä ekale vaunulenkile, ja YKSKÄÄN EI MENNY KIINI!! Voi aaarrrgggh!! En kyllä varmana osta uutta talvitakkia!! Enkä varmana kulje miehen takeissa! Kyllä on mahuttava pääle omien vanhojen takkien! Tiesin, että synnärille ei jää läheskään kaikki kilot, mutta kyllä mie nyt kuvittelin että sentäs edes väljimmät takit menis kiini. Äh.
Joo joo, imetys ja vaunulenkit karistaa kilot nopsaan. Ja joo joo, täytyy olla armollinen ittele, eikä saa liian nopeasti alottaa liian rankkaa liikuntaa. Ja ei ei, en tehe vattalihasliikheitä liian aikasin. Ja joo joo, nautin vauva-arjesta enkä murehi kiloja ja lässyn lässyn. Mutta käännän kyllä toelaki tämän takkiongelman nyt minun voitoksi. Mulla on erittäin selkeä tavote, ja se on HYVÄ. Ja toela motivoivaa! Ei tartte käyä puntarilla, vaan kokkeilen joka viikko joko takki mahtus pääle. Siihen asti on kyllä pakko kulkea miehen takissa. Huijja ko mie näytän ihan pankkirosvolta se päälä! No, mutta tuntuupa sitte erityisen hyvältä saaha oma kolttu niskaan!
Vaikka nyt olenki erittäin motivoitunu huolehtiin itteni kuossiin, olen myös erittäin rento asian suhteen, koska on mulla tässä vähän muutaki mietittävvää. Mutta kyllähän se on niin, että jos äiti voi hyvin, niin silloin lapselaki on paremmat mahikset voijja hyvin. Ja äiti voi hyvin jos takit mennee kiini!
Yhteenvetona näistä sekavista hormonihöyrysistä ajatuksista voisin sanoa, että tämä meän #uusielämä on alkanu hienosti. Meilä toimii miehen kans yhteispeli loistavasti! Olen saanu lapseleni parhaan mahollisen isän. Sen uskallan jo näitten reilun parin viikon perusteela sanoa! Elsi vaikuttaa olevan varsin topakka taphaus, mutta vielä hänen kans pärjää. Ainaki silloin ko hän nukkuu...
Viikon sairaalassaolon jälkheen met pääsimä kotia, ja nyt olhaan opeteltu tätä uutta elämää reilun viikon verran kotona. Ja mikäs meilä tässä! Elsi määrää tahin, ja met tanssima sen mukhaan! Sehän kyllä passaa. Vielä tässä vaiheessa. Ainaki tämä meän perheen tuore isä on ihan pikkupiikan lumoissa, ja vaikuttaa siltä, että mitä Elsi ikinä keksii tulevaisuuessa iskältä pyytää niin hän kyllä sen saapii! Niin että häätyy melkein toivoa, ettei neitistä tule hevoshullua, ko tässähän häätyy sitte alkaa ponitallia rakentaa tontile että saahaan se iskän ostama lahjapolle satheensuohjaan.
On se ihmeellistä, miten tuomonen noin 3,5 kilon pötkylä voipii muuttaa elämän jo näin lyhyessä ajassa ihan totaalisesti! Kaikkihan niin sannoo, tiedetään, mutta niin se kertakaikkihaan on. Vaikka elähmään tupsahti kertaheitola niin järjetön määrä rakkautta ja siunausta, samala pääle tuntu kaatuvan ihan järjettömän raskas huoli. Niin hirveä huoli on tuosta pienestä ettei mistään koskaan! Kun mie pistän silmät kiini, mie vain näen kaikkia kauhukuvia eessäni, kuinka mie tai joku muu vahingossa tiputtaa meän vauvan lattialle, tai kuinka se tukehtuu johonki tai jotaki muuta yhtä kamalaa! Ja oiski niin, että vain toisela meistä ois näitä pelkoja, muttako molemmilla! Tuntuu, että öiksi pittää kipinävuorot jakkaa, että vahithaan että Elsi varmasti hengittää. Nooh, tiän että tämä tassaantuu tästä, ja tämä kuuluu tähän kuvihoon. Tai no, se vanhemman huoli lienee tullu jäähäkseen, mutta järkevöityy ajan myötä. Vai oisko se kuinka outoa, että vielä lukioikästä taluttas käsikynkässä kouhluun ja sieltä kotia?
Mutta takasi näihin maallisemphiin asioihin... Tiättäkö, vauvan myötä tässä on automaattisesti paljon uutta, mutta myös jotaki hieman vanhaa, joski hieman entistä suuremmassa mittakaavassa. Nimittäin tämän äipän täytyy nyt saaha nämä vauvamahan runssaat jääntheet pois. Olin toela järkyttyny, ko kotona aloin kokkeilla takkejani ko olthiin lähössä ekale vaunulenkile, ja YKSKÄÄN EI MENNY KIINI!! Voi aaarrrgggh!! En kyllä varmana osta uutta talvitakkia!! Enkä varmana kulje miehen takeissa! Kyllä on mahuttava pääle omien vanhojen takkien! Tiesin, että synnärille ei jää läheskään kaikki kilot, mutta kyllä mie nyt kuvittelin että sentäs edes väljimmät takit menis kiini. Äh.
Joo joo, imetys ja vaunulenkit karistaa kilot nopsaan. Ja joo joo, täytyy olla armollinen ittele, eikä saa liian nopeasti alottaa liian rankkaa liikuntaa. Ja ei ei, en tehe vattalihasliikheitä liian aikasin. Ja joo joo, nautin vauva-arjesta enkä murehi kiloja ja lässyn lässyn. Mutta käännän kyllä toelaki tämän takkiongelman nyt minun voitoksi. Mulla on erittäin selkeä tavote, ja se on HYVÄ. Ja toela motivoivaa! Ei tartte käyä puntarilla, vaan kokkeilen joka viikko joko takki mahtus pääle. Siihen asti on kyllä pakko kulkea miehen takissa. Huijja ko mie näytän ihan pankkirosvolta se päälä! No, mutta tuntuupa sitte erityisen hyvältä saaha oma kolttu niskaan!
Vaikka nyt olenki erittäin motivoitunu huolehtiin itteni kuossiin, olen myös erittäin rento asian suhteen, koska on mulla tässä vähän muutaki mietittävvää. Mutta kyllähän se on niin, että jos äiti voi hyvin, niin silloin lapselaki on paremmat mahikset voijja hyvin. Ja äiti voi hyvin jos takit mennee kiini!
Yhteenvetona näistä sekavista hormonihöyrysistä ajatuksista voisin sanoa, että tämä meän #uusielämä on alkanu hienosti. Meilä toimii miehen kans yhteispeli loistavasti! Olen saanu lapseleni parhaan mahollisen isän. Sen uskallan jo näitten reilun parin viikon perusteela sanoa! Elsi vaikuttaa olevan varsin topakka taphaus, mutta vielä hänen kans pärjää. Ainaki silloin ko hän nukkuu...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)