Olen tällä hetkelä Helsingissä käymässä kolme päivää ihan loistavassa enkunopettajien koulutuksessa. Pehmeästi laskeutumassa työelähmään! Neljä yötä ja astelen taas työpaikan ovista sisäle. Jännittää kyllä ihan tosissaan! Ossaanko ennää mithään? Miten riittää aika? Mutta vire on kuitenki positiivinen, ja ootan innoissani että pääsen taas sorvin äähreen! Tai siis erilaisen sorvin äähreen. Eihän tämä äitiyslomavuosi mikhään loma ole ollu sanan perintheisessä merkityksessä.
Mulle sano tooooosi monet ennen äitiyslommaa, että "katoppa vain niin sie jäät vielä hoitovapaalle äitiysloman jälkeen". Jännä juttu, mutta arvelin jo silloin, että haluan luultavasti kyllä lähteä töihin tämän kesän jälkheen, vaikka vielä en ollu varsinaisesti kotia jäänykhään. Nyt voin sanoa, että tunsin itteni hyvin. Olen onnellinen ja kiitollinen, että olen saanu olla kotona (tai no, aika paljon kyllä reissussaki) Elsin kanssa tähän saakka, mutta on kiva alkaa taas töihin!
Aina välilä olen todistanu keskusteluja, joissa äiti-ihmiset enemmän tai vähemmän kuohuksissa keskustellee näistä hoitovappaajutuista, ja keskustelutyyli on ikävän tuomitseva. Näkemykset tuppaa monila olehmaan hirveän jyrkkiä molemphiin suunthiin, ja vähän tuntuu, että sitä vastakkaista mielipidettä haluthaan rivien väleissä - ja välilä ihan suohraan riveiläki - kritisioijja. Mie en voi käsittää. Ihmiset on erilaisia! Jotku viihtyy kotona hyvin eikä töihin ole kiire, ja hoitovappaa soppii hyvin perheen elähmään ja elämäntilantheesseen. Toisila tilanne on täysin päinvastanen. Ihan perusasioita, hyvänen aika!
Samanlainen kuohunta ja kiihkoilu ja ikävä sävy pättee monhiin muihinki vanhemmuuskeskuteluihin vaikkapa varusteista, kasvatuksesta ja rutiineista. Taas ihmettelen näitä samoja asioita: Miksi ne keskustelut niin monesti nopeasti mennee siihen, että kiistelhään siitä, mikä on oikein ja parasta? Miksi niin monesti vanhemmat luulee, että se heän perheen tapa on se ainoa oikea maailmassa? Miksi niin monila äideilä (kyllä, äideilä) katoaa ymmärrys siitä, että lapset on erilaisia ja perheet on erilaisia? Miksi niin monet kuvittellee olevansa kaikkien lasten ja perheitten asiantuntijoita oman kokemuksensa perusteela? Olen ittekki varmasti möläytelly joitaki typeriä yleistyksiä vauvoista, mutta nykysten yritän pittää pöljät kommentit sisäläni. Olen monesti jääny itteleni kiini siitä, että ihmettelen päässäni jonku toisen perheen toimintaa, mutta ei kaikkea tartte sanoa äähneen!
Enkä nyt (taaskaan) tarkota, ettei keskustella sais! Tietenki saa, ja pittääki! Ja mulle kokehneempien äitien vinkit ja näkemykset on ollu kultaaki kalhiimpia. Mutta asioista voihaan keskustella niin monela laila. Minusta on niin inhottavaa se tyyli, että jos yks äiti sannoo, että vauva tippu sängystä pää eelä ja kävivät päivystyksessä tsekkaamassa että kaikki on ok, niin siihen naurahtaa toinen äiti, että "jatkuvastihan ne tippuu, eikä ole kyllä käyny mielessäkään lähteä päivystykseen tuhlaamaan hoitoresursseja" tms. Tai jos joku äiti sannoo ostanheensa uuet rathaat, niin toinen kommentoi kuinka rahan tuhlausta on ostaa ne uutena ja että kuinka käytetyilä pärjää aivan hyvin. Ja sama toisin päin: toinen äiti voi kauhistella, kuinka joku toinen voi ostaa yhtään mithään käytettynä. Tai jos joku kertoo ostanheensa Lindexiltä jotaki, niin toinen kommentoi puheenvuoron saatuhaan, kuinka ei suostu ostaan niistä riistofirmoista mithään vaan tillaa kaiken eettisesti ja ekologisesti Noshilta. Ja toinen sitte kauhistellee Noshin hintoja ja sannoo ettei ikinä maksais semmosia hintoja lastenvaatheista. Tai jos joku sannoo lapsen olheen mummin luona yötä, niin toinen kommentoi, ettei kyllä ikinä sen ja sen ikäsestä ois yötä erossa. Ja taas sama toisin päin.
En tajua tuota toisen äidin toimintatapojen arvostelevaa ja vähättelevää, jopa halveksuvaa, kommentointia. Miksi ei riitä, että itte toimii omien vahvojen näkemystensä mukasesti? On niitä perheitä, joile on tärkeää, että heilä on kaikki maholliset pelit ja vehkeet ja kaikki merkkituotheita viimisen pääle ja kaikki upouusia. Sitte on niitä, joile on tärkeää, että heilä on vain ne aivan välttämättömimmät jutut jotka ei missään nimessä ole mithään merkkiä ja jotka on ehottomasti käytettyinä ostettu tai itte tehty. On perheitä, joissa rutiinit ja elämä ylipäänsä ovat viimisen pääle mietittyjä ja kivheen hakattuja. Toisissa perheissä taas ei. Ja sitte on niitä, jotka on näitten ääripäitten välimaastossa. Monele varustelu on myös rahakysymys, jolloin on aika ääliömäistä kommentoijja ikähvään sävhyyn esim. käytettyjen tavaroitten ostamista. Toki ääliömäistä on myös kommentoijja ikävästi uutena ostamista.
Eikös voitas sopia, että on ihan ok, jos joku haluaa syöttää lapselensa kultareunuksiselta posliinilautaselta hopealusikalla ravintovalmentajan ohjeitten mukasesti valmistettua Kobe-pihvi - Beluga-kaviaari - kultahippusosetta? Ja on myös ok, jos joku haluaa, että lapsi syö harsovaippasilhaan omin sormin kuusen juurela luonnon helmassa kaarnalautaselta nuotiolla valmistettua ruokaa, jonka raaka-aihneet tullee suohraan omasta luomuruokaosuuskunnasta. Myös kaikki tältä väliltä on ok: uusi, käytetty, merkkituotheet, halpistuotheet, tutti, tutittomuus, äidinmaito, korvike, sormiruokailu, soseitten syöttäminen, piltit, itte tehty ruoka, kuivausrumpu, pyykkinaru, hoitovappaala oleva äiti, töissä käyvä äiti.... You know! Kaikki tekkee parhaansa! Puhuthaan ja ihmetelhäänki, mutta sillai hyväntahtosesti, eikö vain?
Ja kyllä, kuten sanottu, on mullaki tässä ittelä peihliin kattominen! Tämä lukuvuojen alku on taas hyvä kohta tehä muutoksia elämässä. Nyt ko työt alkaa, alkaa myös lempeä äitiys! Tätä lempeyttä harjotan minun lasta, itteäni ja muita äitejä kohtaan. Olhaan läsnä (vaikka käytäski töissä) ja rakastethaan! Se kait tässä on tärkeintä työnnethiin sitä lasta sitte kahen tonnin rathaissa tai taloyhtiön roskakatoksesta löytyhneissä rathaissa!
Saapa nähän kuinka tämä lempeys, läsnäolo ja hyväntahtosuus toteutuu niinä aamuina ko päivän ensimmäinen tunti on vielä valmistelematta, Elsi kiukkuaa, mie kiukkuan, Toni on työreissussa, ja ko tullee kiire päiväkothiin ja töihin, ja auton ikkunat pittää rapata ja valot matkala näyttää pelkkää punasta...? Siinä täytyy yrittää miettiä jotaki hauskaa. Kuten vaikka tätä tämän päivän (herkullisen) louhnaan jälkiruokaa, joka kaikessa pikkiriikkisyyessään pelkästään nauratti! Sillai hyväntahtosesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti