Nämä hetket

Niin, kohta nämä ajat on pelkkä muisto vain. Tai ei ees sitä, koska tämän ajan yksityiskohat unohtuu. Unohtuu se, että Ulla siirty ykköskoon vaipoista kakkoskoon vaippoihin tasan neljä viikkoa syntymänsä jälkheen, ja että Elsin elämän ensimmäiset vappunaamiaiset päiväkotissa oli merirosvoteemala ja että Toni kaahasi kymmenen aikana edellisenä iltana äitiltänsä ja siskoltansa hakehmaan piikale roolivaatetusta.

Unohtuu se, kuinka järkyttävän sulosta on, ko Elsi aina Ullan nähessänsä hokkee "vauva, vauva, vauva", ja kuinka hellyttävvää on, että hän niin huolehtivasti jo nyt 1,5-vuotihaana silittellee pikkusiskonsa päätä aina tilasuuen tullen. Unohtuu, että toisen lapsen kanssa sitä on itte jotenki rennompi, vaikkaki vauvan hoitaminen toissaalta on välilä aika haastavaa kun samala huomiota vaatii kovaääninen taapero.

Unohtuu, kuinka yölä väsyttää herätä syöttähmään vauvaa, mutta kuinka sitä kuitenki on niin äärettömän kiitollinen että hän nukkuu ylheensä 3-5 tunnin pätkiä, eikä herräile 15-60 minuuutin välein. Seki unohtuu, kuinka aamusin monesti Ulla roikkuu vasemmassa käsipuolessa nälkäsenä ko mie yritän vain vauhila ehtiä keittää kahvit ja pestä hamphaat ennenkö neiti raivostuu ihan totaalisesti. Me tulhaan unohtahmaan kuinka esikoinen tänä vappuaattona ensimmäistä kertaa pysähty kattohmaan PikkuKakkosesta semmosta ohjelmaa, jossa ei ollu musiikkia, kun siihen asti oli kelvannu vain alku- ja loppumusat. 

Unohan takuuvarmasti, kuinka ahistavalta, varsinki näin alussa, imettämisen sitovuus tuntuu. Tiän sen, koska olen jo tähän mennessä unohtanu kuinka sitovalta myös maidon täyspumppaaminen esikoisele tuntu. Helppoa hommaa ei ole kumpikhaan, mutta seki unohtuu. Kuten myös se, että sekä pumppaus että imetys ovat äidin laatuaikaa somen ja/tai Netflixin seurassa.

Sitä unohtaa, kuinka tilantheet voi eskaloitua jos on yksin kotona tyttöjen kans. Sitä tullee unohtahmaan, kuinka haastavaa on, kun yrität syöttää vauvaa, ja perheen 1,5-vuotias päättää, ettei häntä nyt kiinnostakhaan YouTuben lastenlaulut, vaan hän haluaaki juuri sillä hetkelä tuhota koko talon meän ympäriltä ja kuinka kieltäminen on sama ko kaatas bensaa liekkeihin. Sitä unohtaa, kuinka helpottunu on, jos tilantheet menneeki hyvin, eikä konfliktejä synny. 

Lienee myös unohtuvan esikoisen ottama takapakki nukahtamishommissa. Ja ehkäpä sitä myöten unhohlaan vaipuu myös eilisillan nukutusoperaatio, kun sattu ensimmäistä kertaa niin, että ollessani yksin lasten kans kotona, juuri kun Elsin ois pitäny alkaa nukkua, Ulla heräs vaatihmaan ruokaa. Varhmaanki unohtuu, mitä kaikkea liikku päässä siinä lähemmäs KOLMEN TUNNIN session aikana, kun olthiin kaikki kolmestaan siinä 120-senttisessä pinnasängyssä. Unohtuu, mikä järjetön härdelli se oli, ko yritti huonossa asennossa imettää ja samala toisela käelä rauhotella sylhiin pyrkivää Elsiä, tai ko toinen puhkes itkehmään just ko toinen oli vähän rauhottunu. Unohankohan, mikä uskomattoman upea tunne oli, ko lopulta molemmat nukku?

Niin, että täytyy nyt muistaa ottaa näistä hetkistä kaikki irti!