Jäätelökalenteriarvio

Monen kaverin innottamana hommasin mieki itteleni Vanhan Porvoon Jäätelötehtaan jäätelöjoulukalenterin. Aivan ihana ajatuksena tämmöselle jäätelön suurkuluttajalle! Olen syöny ko. jätskitehtaan jätskejä muutaman kerran, ja ovat kyllä ollu valtavan hyviä. 

Mutta olin jostaki lukenu, että tässä joulukalenterissa on myös sorbetteja ja se vähän jännitti, että kuinkahan monta niitä lopulta on. Ajattelin, että varhmaan vain parina päivänä, ko eihän hyvänen aika sorbetti ole varsinaisesti jäätelöä! Kuten minut tuntevat (tai päivityksiäni lukehneet) tietävät, en voi sietää sorbetteja. 

Ilmeisestä sorbettiriskistä huolimatta, päätin ostaa ko. kalenterin. Sain sen puohleen hinthaan, ko vetkuttelin päätöstä joulukuun 1. päihvään saakka. Ja olihan sielä hyvä jätskejä. Toela hyviä. 

Mutta. 

SEITTÄMÄN SORBETTIA! Siis SEITSEMÄN!!!! Siinä on 7 sorbettia liikaa! HYI! Aivan hirveitä pettymyksiä olivat ne päivät. Varsinki ko muutamana sorbettipäivänä oli sattunu vastustahmaan muutenki. Ei auttanu niinä päivinä muu ko ajjaa lähikauphaan ja hakea lohutukseksi purkillinen jotaki kunnon tavaraa!

Sorbettien lisäksi kalenterissa oli viis jäätelöä, jotka meni lusikallisen jälkheen pakasteesseen oottahmaan sitä, että niitä käytethään lasten lahjomisseen. Näitä makuja olivat mm. sitruuna, glögi ja tyrni. Hyh hyh. (Ja kyllä, myös piparkakkujäätelö jäi syömättä, ko en jostaki ihmeen syystä niistä piparkakuista niin välitä ylipäänsä.)

Kun kalenterissa oli 24 jätskiä, 12 niistä jäi mulla syömättä, voihaan toeta, että söin niistä 12. Siis puolet. Ja vallan hyviä olivat ne. Ja ko ottaa huomihoon, että sain kalenterin 50% alennuksela, homma meni just oikein! 

Ja ymmärrän toki, että nämä on makuasioita. Olen kuullu, että jotku ihan tykkää sorbeteista ja sitruunajäätelöistä. Mie totesin, että taitaa olla mulla viissainta jättää tulevina vuosina jätskikalenterit kaupan althaissiin, ja tehä ittele oma. Tai kuten eilen Mirella-serkun kans suunnitelthiin, tehjään toisilemme kalenterit. Sillon vois olla varma, että joka luukussa on ehtaa tavaraa, eikä mithään sorbetteja. 

Mutta en todellakhaan aijjo boikotoijja Vanhan Porvoon Jäätelötehasta! Enemmän ko mielehlään vierailen heän jäätelönmyyntikärryilänsä, jolloin saan ITTE valita mähmäsimmät jäätelöt ja jättää sorbetit niile jotka niitä saattavat syä. 

Joulustressi ilman stressiä

Kyllä mie sanon, että se on siunattu asia, että nykysten on muotia olla ressaamatta joulusta! Sitä aivan niinkö pahala silmälä katothaan, joka mennee mölhäyttähmään, että on joku joulustressi. Joulusiivouksista ei kestä leikiläkhään mainita, ko jo joku tomhauttaa äkäsesti sanoa, että "tullee se joulu ilman siivouksiaki". Ittekkihän olen tuon lausseen sanonu monta kertaa, ja seison sen takana sataprosenttisesti!

No mutta vaikka sitä kuinka aattelee, että joulusta ei stressaa, niin jotenki sitä kuitenki haluaa, että maailma on valmis ennen joulupukin vierailua. Meilä ei ees ollu tänä(khään) vuona hulluna mithään valmisteltavaa (vain lumityöt, alakerran imurointi ja jouluruoan jälkiruoka), niin silti meinas vähän tulla hoppu ja stressi. Ehkä se on enempiki se totuttu mielentila, eikä "oikea" stressi. Ehkä se on se jännitys. Jotenki kaikki sitte rauhottuu vasta aattoiltana, vaikka kuinka yrittäis ja sais ottaa rennosti. Toissaalta, eipä se rauhottuminen tuntus rauhottumiselta jos ei ois hulinaa ennen sitä.

Kuten tässä koronan ja tämän meän pikkulapsiperheen sairastelujen myötä on totuttu, suunnitelmat hyvin useasti muuttuu ja perruuntuu. Niin myös tänä jouluna. Minun mummon piti tulla meile aattona, mutta eipäs uskallettukhaan häntä meille tua, koska toinen tytöistä on kipeänä. Kylläki jo toipumassa hyvää vauhtia, mutta pahimmassa taphauksessa ois tartuttanu mumhoon äkäsen taudin vanhainkodille vietäväksi, ja sitähän me emmä halunnu. Itkun kanssa piti se päätös tehä vaikka kuinka tilanne oli järjelä aateltuna selvä. Piti hyväksyä se, että hengaama mummon kans sitten esim. välipäivinä, jos lapset on terhveinä.

Olen mielestäni menestyksekhäästi pyristelly pois siitä ajatuksesta, että jouluna kaikki huipentus siihen jouluaathoon. Niin monena vuona olhaan tie sonnala ajettu ympähriinsä, että ehithään nimenomhaan jouluaattona olla kaikkien rakhaitten kans. Oma hohtonsa toki oli siinäki, mutta järkeä siinä ei ollu. Eikähän siinä lopulta ehtiny kunnola olheen missään. Osaksi varmasti lasten ansiosta, nykysten otethaan aika paljon rennommin nämä joulut, ja hyvä niin. Koko vuosi on aikaa olla ittele rakhaitten ihmisten kans. Ei pelkästään jouluna.

Toinen asia, mistä olen vähän aluksi tiedostamattaniki koettanu irtautua on liian vahvojen perintheitten luominen. Siihen liittyen mulla on aika ristiriitaset ajatukset, koska kuitenki noin ylheisellä tasola tykkään perintheistä ja koen niitten tuovan elähmään turvallisuuen tunnetta ja juurevuutta. Mutta sitten taas toissaalta minua ahistaa, että ois joitaki asioita, jotka ois pakko tehä tai suorittaa, jotta joku juhlapyhä ois onnistunu. Pahimmilhaan ne perintheet saattaa olla isoja stressitekijöitä. Tai jopa suuria surun aiheita, kun vaikkapa tiettyihin perintheissiin liittyvistä ihmisistä joutuu luopuhmaan. 

No, oli perintheitä tai ei, yhtä hyviä on kaikki joulut ja tavat viettää sitä jos sitä haluaa ja voi viettää. Yhtenä vuona se näyttää tältä ja toisena tuolta. Liiat suorituspaihneet on varsin muodikasta jättää ottamatta.

Eilen, jouluaattoiltana, nukkuhmaan mennessä jutelthiin tyttöjen kanssa siitä, kuinka mukava päivä meilä oli. Elsi totesi siinä hetken hiljaa oltuansa, että "Nyt alama sitte oottahmaan kessää. Pääsispä jo uihmaan." Voi rakas lapseni! Hän on selkeästi omaksunu ajatuksen, että joulu on ohi ko lahjat on jaettu. Meilä riittää siis vielä kasvatustyötä tässäki asiassa. Joulu jatkuu vielä, ja ennen ko uintikelit koittaa, on vielä monia hienoja juttuja koettavana. Ja monet stressit stressaamatta jätettävänä.