Kyllä mie sanon, että se on siunattu asia, että nykysten on muotia olla ressaamatta joulusta! Sitä aivan niinkö pahala silmälä katothaan, joka mennee mölhäyttähmään, että on joku joulustressi. Joulusiivouksista ei kestä leikiläkhään mainita, ko jo joku tomhauttaa äkäsesti sanoa, että "tullee se joulu ilman siivouksiaki". Ittekkihän olen tuon lausseen sanonu monta kertaa, ja seison sen takana sataprosenttisesti!
No mutta vaikka sitä kuinka aattelee, että joulusta ei stressaa, niin jotenki sitä kuitenki haluaa, että maailma on valmis ennen joulupukin vierailua. Meilä ei ees ollu tänä(khään) vuona hulluna mithään valmisteltavaa (vain lumityöt, alakerran imurointi ja jouluruoan jälkiruoka), niin silti meinas vähän tulla hoppu ja stressi. Ehkä se on enempiki se totuttu mielentila, eikä "oikea" stressi. Ehkä se on se jännitys. Jotenki kaikki sitte rauhottuu vasta aattoiltana, vaikka kuinka yrittäis ja sais ottaa rennosti. Toissaalta, eipä se rauhottuminen tuntus rauhottumiselta jos ei ois hulinaa ennen sitä.
Kuten tässä koronan ja tämän meän pikkulapsiperheen sairastelujen myötä on totuttu, suunnitelmat hyvin useasti muuttuu ja perruuntuu. Niin myös tänä jouluna. Minun mummon piti tulla meile aattona, mutta eipäs uskallettukhaan häntä meille tua, koska toinen tytöistä on kipeänä. Kylläki jo toipumassa hyvää vauhtia, mutta pahimmassa taphauksessa ois tartuttanu mumhoon äkäsen taudin vanhainkodille vietäväksi, ja sitähän me emmä halunnu. Itkun kanssa piti se päätös tehä vaikka kuinka tilanne oli järjelä aateltuna selvä. Piti hyväksyä se, että hengaama mummon kans sitten esim. välipäivinä, jos lapset on terhveinä.
Olen mielestäni menestyksekhäästi pyristelly pois siitä ajatuksesta, että jouluna kaikki huipentus siihen jouluaathoon. Niin monena vuona olhaan tie sonnala ajettu ympähriinsä, että ehithään nimenomhaan jouluaattona olla kaikkien rakhaitten kans. Oma hohtonsa toki oli siinäki, mutta järkeä siinä ei ollu. Eikähän siinä lopulta ehtiny kunnola olheen missään. Osaksi varmasti lasten ansiosta, nykysten otethaan aika paljon rennommin nämä joulut, ja hyvä niin. Koko vuosi on aikaa olla ittele rakhaitten ihmisten kans. Ei pelkästään jouluna.
Toinen asia, mistä olen vähän aluksi tiedostamattaniki koettanu irtautua on liian vahvojen perintheitten luominen. Siihen liittyen mulla on aika ristiriitaset ajatukset, koska kuitenki noin ylheisellä tasola tykkään perintheistä ja koen niitten tuovan elähmään turvallisuuen tunnetta ja juurevuutta. Mutta sitten taas toissaalta minua ahistaa, että ois joitaki asioita, jotka ois pakko tehä tai suorittaa, jotta joku juhlapyhä ois onnistunu. Pahimmilhaan ne perintheet saattaa olla isoja stressitekijöitä. Tai jopa suuria surun aiheita, kun vaikkapa tiettyihin perintheissiin liittyvistä ihmisistä joutuu luopuhmaan.
No, oli perintheitä tai ei, yhtä hyviä on kaikki joulut ja tavat viettää sitä jos sitä haluaa ja voi viettää. Yhtenä vuona se näyttää tältä ja toisena tuolta. Liiat suorituspaihneet on varsin muodikasta jättää ottamatta.
Eilen, jouluaattoiltana, nukkuhmaan mennessä jutelthiin tyttöjen kanssa siitä, kuinka mukava päivä meilä oli. Elsi totesi siinä hetken hiljaa oltuansa, että "Nyt alama sitte oottahmaan kessää. Pääsispä jo uihmaan." Voi rakas lapseni! Hän on selkeästi omaksunu ajatuksen, että joulu on ohi ko lahjat on jaettu. Meilä riittää siis vielä kasvatustyötä tässäki asiassa. Joulu jatkuu vielä, ja ennen ko uintikelit koittaa, on vielä monia hienoja juttuja koettavana. Ja monet stressit stressaamatta jätettävänä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti