Nooh, olihan meilä toki kaikkea muutaki! Siis niitä onnellisiaki hetkiä runsaasti. Ja jahka tauti saathiin ajettua talosta, ja päästiin kunnola ulkoihleen, alko elämä toden teola taas näyttää parempia puoliansa, vaikka kuvittelin jo lasteni lapsuuen loppuhneen ja kaiken olevan pilala ja raunioina. No mutta! Onhan se onni, että on tämmönen perhe, jonka piirissä saa turvallisesti päästellä kaikki kiukut, eikä tartte pelätä seurauksia. Takana on kuitenki isojen elämänmuutosten syksy, kun perheessä on yhtäkkiä koululainen, ja kuopuksenki on pitäny tottua päiväkotiarkheen ilman isosiskoa.
Vuen 2024 parhaita juttuja ovat kyllä ehottomasti olheet perheen yhteiset reissut meän Pikku-Ukola, joka ajethiin meän pihhaan helmikuussa. Tytöt on just sopivan ikäsiä matkailuautola reissaamisseen, joten nyt olema ottanu siitä kaiken irti. Ymmärrämmä, että teinejä ei sitte välttis ennää kovin kiinnostele lähteä meän kans piehniin tiloihin reissaahmaan. Ja voi olla ettei kylki kyljessä matkailu nappaa meitä aikusiakhaan ennää sitte teini-ikästen kans. Se jääpi nähtäväksi, mutta nyt elämä tätä hetkeä!
Toinen erityisen mahtava juttu tänä vuona on ollu esikoisen lukehmaan oppiminen, ja siihen liittyen nostettakhoon esile ensin 2.11., jolloin hän alko yhtäkkiä hautuumaareissula lueskella hautakivistä nimiä. Toinen tähän liittyvä tärkeä päivä on joulukuun 10. päivä, jolloin hän alko aivan yhtäkkiä kesken aamukähinöitten kirjottaa ihan ensimmäistä ommaa tarinaa. Helppo tuo oppimisen tie ei ole ollu, ja siitä tämä viisas lapsi muistutti minua yhen joulukuisen erittäin äänekhään ja intensiivisen tappelun jälkheen sanomalla että "Äiti, sie et ymmärrä kuinka rankkaa lapsela on aina ko alkaa uus kirjain!". Voi lapsirakas! Äiti on kyllä päässy tämän asian täysin unohtaan, mutta koetan tulevaisuuessa muistaa. Vielä on kevhääle kirjaimia opeteltavaksi, joten ymmärrystä tarvithaan.
Kolmas (varsinki) henkisesti iso asia on ollu se, ko ihanat ranskalaiset (kaks siskosta perheineen) ostivat alkuvuesta Mummolan. Nyt on muhavintti remontoitu niin upeaksi, että itkeä piti, ko kävin sielä ekan kerran. Tapaninpäivänä pääsimä illalliselle Mummolan pirthiin, ja tunnelma oli taas uskomaton. Ei olis oma mielikuvitus ikinä riittäny näin mahtahvaan lopputulehmaan Mummon rakhaan talon suhteen. Nyt taloa kunnostethaan, käytethään ja rakastethaan. Sielä on elämää, perheitä ja lapsia, ja meki pääsemä aina välilä osaksi sitä.
Neljäntenä hienona asiana viime vuesta mielessä ovat monenlaiset musiikkiprojektit ja keikat joissa olen saanu olla mukana. Ohjelmisto on sopivasti laajentunu, ja olen oppinu paljon uusista ja vanhoista kokhoonpanoista. Tuntuu, että keikkoja oli just sen verran ko olen jaksanu ja ehtiny tehäkki. Soisin saman tahin jatkuvan tänäki vuona, jos vain mahollista.
Niin sitä vain tapahtuu kaikkea vuenkierron aikana. Ja yhtäkkiä on taas tammikuun ekat päivät! Kuten tapoihini kuuluu, luppailen - tai siis aijjon - kaikenlaista, ja toivon, että saan luvattuja muutoksia aikaseksi ees osittain. Tässäpä siis minun tulevan vuen aikomiset satunnaisessa järjestyksessä:
- Nipistän vieläki enemmän aikaa perheelle kaikesta muusta. Ei vaadi selityksiä, mutta sanottakhoon, että tässä kun on saanu vähän esimakua siitä, minkälaista on otella verbaalisesti lahjakhaan ja tunneälykhään lapsen kanssa, mietin, että tulevia matseja silmällä pitäen on aktiivisesti yritettävä rakentaa vankkaa pohjaa ydinperhesuhteille, jotta sitte kestettäs paremmin kaikki elämän myrskyt.
- Enemmän kasvisruokia. Kovasti yritethään nyt löytää lissää maistuvia kasvisruokavaihtoehtoja. Jos nyt ees kerran viikhoon saatas säännöllisesti yks kasvisruoka, niin ois jo tosi hyvä.
- Parempi treenivuosi. Vuosi 2024 meni edeltähjäänsä nähen jotenki vähän plörinäksi. Oli semmosta räpistelyä ja rämpimistä. Joo, oli selkäongelmia, mutta myös puhtaasti sitä, että en vain saanu otettua aikaa omale liikkumiselle tarpheeksi.
- Enemmän kirjoja. Syyslomasta lähtien olen innostunu taas lukehmaan fyysisiä kirjoja. Ja ah, se on niin parasta! Aijjon ehottomasti jatkaa tätä, sillä kaiken tämän kännykkäelämän keskelä kirja maadottaa paremmin ko mikhään.
- Jatkan tavaroitten vähentämistä. Tämä homma etenee pikkuhiljaa. Mutta vieläki on hävitettävää! Huh, missä yltäkylläsyyessä me elämä!
- Enemmän aikaa sohvala. Viime vuona tämän lupasin, ja täytyy myöntää, että en ole tämän osalta päässy kovin hyvhiin tuloksiin. Harjotukset siis jatkuu!
Ulkona on 19 pakkasta. Toni lähti työhomhiin. Esikoinen lukkee sohvala Koiramäki-kirjaa, ja kuopus on "rentouttavassa vaahtokylvyssä", kuten hän itte asian ilmasi. Mie istahin keittiönpöyän äähreen kirjothaan pitkästä aikaa. Kattelen välilä tuota Mummon varastosta löytämääni kaunista joululiinaa.
Nyt on jotenki sydän tosi täynä.
Mutta niin on jääkaapit, kaapit ja varastotki, joten ei muutako jämiä syöhmään, kaappeja raivaahmaan ja kirppispöytää varraihleen! Tosin näistä hommista nipistän kyllä kätevästi sitä aikaa perheelle heti ko lapset vain suostuvat taas hengaahmaan minun kans.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti