Unelmatalokuume

Kyllä on paljon vettä virrannu Kemijoessa ennen kuin aloin vakavasti harkita rakennuttamishommia. Siis unelmatalon. Olen aina sanonu, että en varmana ikinä rakenna ja että rakentaminen on vihonviiminen homma mihin alan. Nykysessä talossa piti yheltä seinältä repiä tapetit ja maalata se seinä, ja mie meinasin jo siinä tulla ihan hulluksi. Edehleen ottaa vattanpohjasta ko mietin viien vuen takasia tapetinrepimis- ja pakkelointihommia. Hyi. Vielä hullummaksi meinasin tulla, ko Kuusamon mökile rakennethiin toissa syksynä 8 neliön huussi-/varastorakennus. Mie olin (taas) silloin maailman huonoin vaimo! Niin kauan viihyin, ko seinät nousi silmissä, mutta aina kun työt pysähty, ja tuli niitä hithaampia hommia, niin mulla loppu kärsivällisyys ja kärtykäyrä nousi ääntä nopeammin.

Olen aina aatellu, että rakentaminen ei missään nimessä ole minun hermoile. Että niinkö liian pitkä projekti. Huijja. Pitäs olla muutamassa päivässä valmista. Ihan liian monta vaihetta. Tontin ettiminen, raivaaminen, suunnitteleminen, suunnitteleminen ja suunnitteleminen, pohjien teko, rakentaminen, rakentaminen, rakentaminen, ja viimeistely, viimeistely, viimeistely ja huijja! Ja voi kauhea kuinka työlästä valita kaikki sisustusjutut. Keittiöt, ovet, tasot, rungot, tapetit, värit, maalit... AAAAAARRRGGGHH! Muutaman sentin puupalasesta pitäs osata valita värit ja materiaalit esimerkiksi yläkerthaan menehviin porthaissiin. Mistä mie tiän yhestä vaivasesta esimerkkipalasesta miltä se näyttää valhmiina?? 

Mutta en tiä onko tämä maratonjuoksutreenien tuoman kärsivällisyyen ja pitkämielisyyen vai minkä ansiota, mutta parina viime viikkona rakennuttaminen (huom! rakennuttaminen, ei rakentaminen) on alkanu pyöriä mielessä yhtenä vaihtoehtona. Ja tämä lähinnä siksi, että meilä on unelma tietynlaisesta talosta jossaki vaiheessa elämää, ja olhaan asuntomarkkinoita pitkään seurahneina huomattu, että meän unelmataloa ei tule koskaan myynthiin. Tai no aina silloin tällöin tullee, mutta ne on aina joko sijainnilthaan täysin vääriä, tai hinnoissa on muutama satatuhatta liikaa. Tai sitte käy kuten pari viikkoa sitte; (lähes)unelmatalo meni kaupaksi ennenkö me ehithiin laittaa ommaamme myynthiin. Mithään kiirettähän meilä ei tässä ole, mutta pakko tätä asiaa on alkaa kypsytellä jos sen meinaa joskus toteuttaa.

Mie olen kovasti miettiny, että onko tässä meän unelmassa mithään järkeä. Mehän asuma nytki varsin leveästi. Kahestaan 135 neliön talossa, jonka pohjaratkasu on meile lähes täydellinen. Mutta olhaan alusta asti tietty, että unelma on vielä eessä. Monen mielestä meän on varmasti ihan järjetöntä haluta vielä jotaki muuta, mutta onko meän unelma joltaki pois? No ei todellakhaan näilä leveyksillä! 

Nooh, voihan se olla että tässä nyt höyryän muutaman viikon, ja sitte taas arjen alkaessa näin isot projektit jää taka-alale, ja unelmatalokuume laskee. Ja tosiasiassa kuitenki vois keskittyä lottoamisseen, koska voiton sattuessa voitais oikeasti keskittyä vain allekirjotusten kirjottamisseen siinä talon rakennuttamisessa. Tällä hetkelä kustannuksiin täytyis kiinnittää harmittavan paljon huomiota, joten jos unelmatalon rakennuttaminen tullee liian kalhiiksi, niin kannattaako alkaa tekheen kompromissejä? No, silloin sitä ei sanottais meän unelmataloksi, vaan meän taloksi.