Viisi suklaalevyä (ja kaksi jätskiä)

Herkkulakko on jatkunu menestyksekhäästi jo reilut puolitoista kuukautta. (Muistutan tässä välissä, että laskiaispullat kuuluu aina minun herkkulakkojen ulkopuolele. Eli niitten syöminen ei ole herkuttelua.) Helmikuun 1. päivä pietin kuitenki harkitun taukopäivän. Olin nimittäin nähny niin paljon suklaauutuuksia, että päätin ottaa yhen päivän ja testata kaikkia kerrala. Söin sinä päivänä surutta niitä herkkuja mitä teki mieli (mm. kahen jätskipaketin jämät pakkasesta), ja sen seurauksena oliki sitte ilthaan mennessä semmonen olo, että herkkulakon jatkaminen tuntu maailman parhaalta idealta.

Mutta nyt niihin uutuussuklaissiin, joita varta vasten testasin. Niitä löyty kaupan hyllystä viis. Neljä uutuuksista oli Fazerin Travel-sarjaa, ja sitte yks Maraboun kahen vanhan maun yhistelmä.

Minun täytyy vähän olla ilonpillaaja, ja toeta, että pari nuista Fazerin uutuuksista oli jotenki väkisin väännetyn olosia makuyhistelmiä. Että on niinkö keksimällä keksitty ja tuottamalla tuotettu. Tuo kahvi-mutakakku ei uponnu mulle yhtään, ko jotenki oli ihan liian tymäkkä se kahvin maku. (Ehkä se osalthaan johtuu siitä, että en ylipääthään tykkää ko kahvia sotkethaan suklaissiin tai jäätelöihin...) Toinen joka ei uponnu oli tuo vadelma-lakritsi-valkosuklaa. Jotenki ne maut ei yhtään sulautunu toissiinsa. Läpi tunki semmonen teollinen maku. Travel-sarjasta siis New York ja Copenhagen jää multa vastasuuessa ostamatta.

Mutta onneksi tässä uutuussarjassa oli myös kaks kehityskelposta makua. Nimittäin Rio de Janeiro ja Lontoo. Toffee-suolanen keksi -yhistelmä täytti ennakko-odotukset, ja oli siis varsin maukasta. Suolasuutta ois voinu olla vaikka vähän vahvemminki, mutta aivan perushyvä suklaa myös semmosenhaan. Näistä neljästä minun suosikki oli tuo minttu. Ehkä aika ilhmeinen, mutta toimi silti, ja suli suussa parhaiten. Mithään ilotulituksia ei mikhään Travel-sarjan tuote aiheuttanu, mutta löyty ainaki kaks uutta levyä, joita mielehlään ostaa vaikka lahjaksi tai viehraile tarjottavaksi.

Viies uutuus oli tuo Maraboun Daim-Saltlakrits -yhistelmä. Toimii. Tykkään sekä Maraboun Daim-leyvstä, että Saltlakrits-levystä, ja yhteen laitettuna ne toimii vallan moitheettomasti. En tiä onko vähän epäreilu peli, koska kyse on kuitenki kahen jo olemassa olevan levyn yhistelmästä, mutta näistä viiestä se veti Persorievun makutestissä pisimmän korren.

Herkkulakko taukoaa taas hiihtoloman ajaksi, joten siihen täytyy suunnitella jotaki uutta - ja ehkä hieman jotaki vanhaaki - maisteltavaa.

Laskiaispullavertailu 2016

Kuten sanottu, laskiaispullat on aina kuulunu minun herkkulakkosopimusten ulkopuolele, ja niitä onko nyt sitte tullu maisteltua viimisen reilun viikon aikana ihan huolela ja on siis todellaki tullu vertailtua Rovaniemen kaupungin laskiaispullatarjontaa. Ei tarkotuksenhakusesti, mutta kun kerta tuli niin monta paikkaa testattua, niin samahan se on vähän analysoija. Varmasti monta paikkaa on jääny käymättä, mutta määränsä se on mitä työssäkäyvä ihminen ehtii laskiaispullien perässä juosta! (Vaikka halua kyllä ois...)

Pillaan heti alkajaisiksi jännityksen, ja kerron, että voittaja on Choco Deli. Hain sieltä aika monta pullaa. Ja ne oli joka kerta ihanan tuohreita (vaikka hain iltapäivälä), ja niissä se pullan koostumus oli semmonen kiinteä ja kardemummaa oli riittävästi. Kerma maistu kermale, ja sitäki oli muihin verrattuna runsaasti. Minun mielestä sais olla vieläki enemmän, mutta ehkä yksityisyrittäjän mielestä ei... Selkeä miinus oli myrtsi palvelu. Joka kerta. Ei suohraan epäkohteliasta, mutta ilotonta. Huumorintajutonta. (Kyllä asiakhaan vitseile pittää nauraa, vaikka ne ois kuinka huonoja!!) Mutta en antanu sen vaikuttaa tähän voittopäätökseen, koska nyt oli kyse vain pullista.

Kakkossijale tänä vuona ylsi Kahvila - konditoria Antinkaapo. Sieläki pullien koostumukset oli hyvät, mutta niitä oli paistettu minun makhuun pikkusen liikaa. Myös kermaa ois saanu olla vähän enemmän. Palvelu oli tottuhneen ystävällistä. Onhan kyseinen kahvila jo vanha tekijä Rovaniemelä.

Kolmannesta sijasta minun päässä taisteli pitkään Eijan Pullapuoti ja Cafe Toivo, mutta lopulta kerman laatu ratkasi voittajan. Eijan Pullapuodissa pullien välissä oli nimittäin oikeaa kermaa, kun taas Cafe Toivossa oli jotaki valekermaa, tai siis joko purkista puristettua tai sitte jotaki kevytvispikermaa. Molemmissa paikoissa pullan laatu oli hyvä, vaikkaki Toivon pullat sattu olheen vähän kuivahkompia. Eijan Pullapuodissa kermaa olis tarvittu runsaasti lissää, mutta tällä kertaa laatu voitti määrän. Pisteet Toivole kuitenki rohkeasta kokeilusta laittaa täytheeksi banaania hillon kaveriksi. Mutta paremmin toimis muussattu banaani ko viipaloitu. Toivossa palvelu oli erittäin ystävällistä ja välitöntä. Eijan Pullapuodissaki palvelu oli hyvää, vaikkakhaan ei kovin puheliasta. (Mutta asiakhaan tylsile jutuile sentäs naurahethiin!)

Ja sitte suurin pettymykseni tällä viikola: KatriAntellin kahvila. Palvelu oli kaikista näistä paikoista ihan parasta ja kertakaikkisen hersyvää ja ilosta ja ihanaa. Mutta sitte se pulla! VOI EI! Se oli ihan kuivaa ja ilmavaa. Kermaaki oli ihan liian vähän. Mie en kuulkaa syöny sitä ees lophuun. Ja silloin tietää kyllä, että on tosi kysseessä. Se maistu ihan tasan samale ko kaupasta ostetut KatriAntellin laskiaispullat, vaikka kahvilassa kyllä vakkuuttelivat, että ne eivät ole samoja, ko siitä vielä varmuuen vuoksi erikseen kysyin. Voi että mulla harmitti! Mutta ei voi mithään. Laskiaispullien laatuvaatimukset on rajut, eikä säälipisteitä anneta, vaikka palvelu ois kuinka hyvvää.

Tokihan sitte viikonloppuna piti vielä kotona tehä omat laskiaispullat. Tällä kertaa ostin paistovalhmiita kotipullia, ja muuten homma toimi tosi hyvin, mutta valittin huonot pullat. Rainbown pakastepullissa ei ollu tarpheeksi jämäkkyyttä eikä kaardemummaa eikä kokoa, ja päälä oli ihan liikaa raesokeria. Mies kyllä ylisti niitä, mutta minun kriteerejä ne ei täyttäny. Ja kuulkaa huomasin vasta kotona, että pakkauksessa luki "7-8 pullaa". Siis miten niin 7-8?!?!?!? Täytyy tietää onko seittämän vai kaheksan!!! Onneksi olin ottanu semmosen pussin, jossa oli 8. Ois ollu tyly, ko mies ois saanu yhen pullan vähemmän.

Valitsen taisteluni. Erityisesti somessa.

Miksi mie kirjotan blogissani vain tämmöstä hömppää? Miksi en kirjota ns. oikeista ja vakavista asioista? Miksi vain jostaki typeristä herkuista, liikkumisesta ja kaikesta muusta tyhjänpäiväsestä? Enkö mie ossaa muuta ajatella ko omia herkuttelujani ja urheilemisiani? Eikö minua yhtään liikuta kaikki tärkeät yhteiskunnalliset asiat? Eikö mulla ole yhtään mielipitheitä oikeista asioista? Enkö mie seuraa yhtään mitä maailmassa ja yhteiskunnassa tapahtuu?

Kyllä seuraan. Kyllä on mielipitheitä. Ja kyllä liikuttaa monetki asiat. 

Mutta. Mie otan aina kaiken niin tosissaan. Ja niin henkilökohtasesti. Niin kävi jossaki vaiheessa ko yritin (hyvin lyhyen aikaa) kommentoijja ja ottaa kantaa kaikheen mikä liikutti minua sosiaalisessa mediassa. (Virhe. Tiedetään.) Valvoin öitä. Mietin ja hioin sanankääntheitäni. Petyin, ko sitte aina tuliki joku, jolla oliki paljon paremmat sanankääntheet joila kumothiin minun kirjottamiset. Saatoin seurata jotaki kommenttiketjua kokonaisen illan. Joskus kakski. Ja aina - siis ihan aina - ärsyynnyin ja raivostuin jossaki vaiheessa. 

Olin pahala kiirilä. Otti niin aihvoon "typerien ihmisten typerät mielipitheet ja typerät kommentit". Ärsytti, jos mies tuli sanohmaan jotaki mulle just siinä kohtaa ko olin kirjottamassa jotaki "tosi nasevaa kommenttiani" vastihneeksi johonki mielestäni vähemmän nasehvaan kommenthiin. Menin myöhään nukkuhmaan sydän pamppaillen kiihtymyksestä, ja yritin saaha unta. Aamula ensimmäisenä syöksyin kattohmaan onko minun "nasehvaan kommenthiin" vastattu, vai sainko viimisen sanan. Koskaan en saanu. Aina - ihan aina - alko aamu huonosti. Heti aamukahvin äärelä piti alkaa muotoihleen taas vastauksia niihin kommentteihin, koska kuvittelin, että saisin lukijat "tajuahmaan". Jep jep.

Mie uuvuin ja ahistuin siihen ihan totaalisesti hyvin äkkiä. En pystyny jättähmään mithään omhaan arhvoonsa. En pystyny irtautuhmaan niistä kommenttiketjuista vaikka lähin pois konheelta. Ja siksi lopetin ihan tietosesti "ottamasta niin hirveästi kantaa" sosiaalisessa mediassa, koska tajusin, ettei minun energia riitä semmosten keskustelujen käymisseen. Toisila riittää, ja toiset ei ota niitä niin vakavasti. Mutta mie otan. (Poliitikon uran olen siis saanu sulkea pois vaihtoehoista jo aika varhaisessa vaiheessa...) Enkä ole varhmaan ainoa tämmönen ihminen. En ihmettele niitä tutkimuksia, joissa on selvinny sosiaalisen median lisäävän monila pahaa oloa. 

Siksi halusin muuttaa sosiaalisen median käyttöäni semmoseksi, ettei se vie minun energiaa eikä tuota mulle pahaa oloa. Mie tarvin minun energiaa muuhun. Tajusin, että voin muokata esim. Facebookin kaverilistaani ja uutisvirtaani niin, että sieltä jää suurin osa niistä minua uuvuttavista tekijöistä pois. Se on minun oma kupla. Luen sielä kavereitteni jakamia juttuja, tykkäilen ihmisten iloista ja hyvistä kirjotuksista ja kuvista, otan ossaa suruihin, päivittelen omia hömppäjuttujani ja jaan joitaki juttuja jotka on minun mielestä hyviä. Aina silloin tällöin en voi olla kirjottamatta ommaa mielipidettäni jonnekki, ja toki sitte aina pahotan mieleni, mutta en pillaa sosiaalisessa mediassa riehujien ja riehumisten takia päivääni enkä menetä yöuniani.

En koskaan halunnu tehä tästä Persorievun Päiväkirjasta mithään vakavaa esim. yhteiskunnallissiin asioihin kantaa ottavaa blogia. (Sitä se tuskin tällä otsikolla vois koskaan ollakhaan... Ja oisko mulla lopulta sitten niin paljoa niitä mielipitheitä kuitenkhaan?) Semmosia blogeja on jo ihan tarpheeksi. Ja niitä on mielenkiintosta lukea. Mutta mie haluan, että tämä minun blogi antaa mulle energiaa, ja ehkä joskus jopa viihyttää jotaki lukijaa, ja antaa sitä kautta enrgiaa jollekki toiselekki. Näitä tekstejä kirjottaessa minun ei tartte miettiä sanankääntheitä. Kaikki tullee helposti. Ja nopeasti. Tämä hömpän kirjottaminen on hauskaa. Voin kirjottaa blogikirjotuksen, ja jatkaa muita hommia ajattelematta ja miettimättä, että "mitäköhän sinne on nyt kommentoitu?" tai että "mitenköhän ne nyt sen ja sen tulkittee?", jne... Muut kirjottakhoot ne asiallisemmat blogit.

Ja kyllä. Ajattelen päivittäin hyvin paljon muitaki asioita ko omia syömisiäni ja liikkumisiani. Kuten esimerkiksi töitäni, ja niitä nuoria joitten kans olen päivittäin tekemisissä. Ns. vakavemmista aiheista jutehlaan (kaiken hömpän ohela) oppitunneila, välitunneila, louhnaila, kahvihetkilä ja kaikkialla sosiaalisen median ulkopuolela. Siihen minun energia riittää!

Nooh, totta puhuen ihan joka keskustelhuun sosiaalisen median ulkopuolela ei minunkhaan energiat riitä ennää nykysten. Tunnen itseni ja valitsen taisteluni. Ja joskus aina vaikeneminen on kultaa.