Siispä päätethiin miehen kans maanantaina totteuttaa se, mistä olhaan puhuttu ainaki neljä vuotta. Siitä on haaveiltu ja sitä on suunniteltu. Joka talvi on päätetty, että seuraavana kesänä se tehhään. Ja sitte ko ei ollakhaan kesälä ehitty (= otettu asiaksi tehä sitä), se on päätetty jättää syksyyn. Syksysinkhään ei kuitenkhaan olla otettu aikaa sille, vaan taas on vannottu homman hoituvan sitte seuraavana kesänä.
Nyt voihaan kuitenki sanoa, että kesä 2016 - summer of '16 - on se kesä. Se kesä, jona me vihdoin käythiin läpi joka ikinen laatikko, pussi, pussukka ja käärö mitä meän varastossa ja autotallissa on. Se on ollu meän Mount Everest. Se on ahistanu ja pelottanu. Siis että riittääkö happi. Sekä varastoon että autotalhiin on kuus vuotta sitte muuton yhteyessä tungettu kaikki se sälä, mille ei löytyny heti paikkaa talosta, ja sama meininki on jatkunu siitä lähtien. Ovia on vain aina raotettu sen verran, että sinne olhaan saatu heittää lissää tavaraa. Uutta ja vanhaa. Niistä tuli meän perheen mustat aukot, jonne kaikki vain katosi. Sieltä saatto joulusin aina löytyä jotaki joulukoristeitten näkösiä, ja lähes aina on löyetty sieltä esim. talviurheihluun tarvittavat välihneet, mutta mm. sulkapallo on pitäny lopettaa moneksi vueksi, ko toinen niistä mustista aukoista nielasi mailat ja pallot.
Me alotelthiin ihan rauhassa. Hiljokseen. Vähän niinkö lämmittelyksi raivathiin ensin taloa. Käythiin läpi kaappeja. Viethiin tavaraa hyväntekeväisyytheen ja kierrätykseen. Sitte käythiin varaston kimphuun. Ja lopulta autotallin. Kaatopaikale menevää tavaraa tuli lopulta kaks peräkärryllistä. Ja etheenpäin annettavvaa tavaraa melkoset määrät.
Siis voittako kuvitella kuinka puhdistunu olo nyt on?!?! Me emmä ole ollu ollenkhaan kartala siitä, mitä meilä on ja mitä ei. Aina ostethaan uutta, ko ei muisteta, että ennestäänki ois jo täysin samoja artikkeleita varastossa. Tai sitte ei löyetä niitä. Erittäin hyvä esimerkki tästä on meän taphauksessa maalauspensselit. Siis niitä löyty avvaamattomina kaupan pusseista varhmaan kahetkymmenet! Vois luulla että tässä jotaki alan firmaa pyöritethään ko maalaustelojaki löyty ainaki viiet. On inspiksen iskiessä ostettu, laitettu varastoon taltheen, ja saman tien unohettu.
Se on muutes vihonviimistä hommaa se tavaroitten muovipusseihin laittaminen. Niitä nyssyköitä meilä löyty ihan järjetön määrä, ja niitten sisällöissä ei ollu mithään järkeä eikä linjaa! Samassa pussissa saatto olla sandaalit, Fairy-pullo ja valokuvia. Ja ehkä vielä pari pensseliä ihan varmuuen vuoksi! Eihän tuomosia lajitteluja kukhaan muista, eikä niistä ällöttävistä muovipusseista näe läpi, eikä niitä ole kiva tyhjennellä ja lajitella ko kaikki tavarat on niin eri genreä.
Mie turhauduin jossaki vaiheessa niin niihin kaikenmaailman roinalaatikoihin joita on kertyny vuosien varrela kaikissa muutoissa, että nakkelin surutta menehmään kaikkea semmostaki, mitä olen kuljettanu mukana esim. muistona lapsuuesta. Siitä yks esimerkki tämä viimisen pääle tyylikäs lippis hurjasta nuoruuesta. Silläki uhala, että jonaki päivänä haluaisin taas laittaa tämän päähän, heitin sen pois.
En tiä kadunko muistojen pois heittämistä joku päivä, mutta nyt on ainaki aivan mahtava olo! Suorastaan euforinen! Kovasti lyöthiin kättä pääle miehen kans, ettei koskaan ennää päästetä meän varastotiloja siihen jamhaan missä ne oli nyt. Vannomatta paras, mutta luulen, että tästä taas jotaki opithiin. Ainaki seuraavan kerran ko muutethaan, kaikki laatikot purethaan heti, eikä kuuen vuen päästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti