Kalenterintäytheet

Mikä siinä onki, että lukioaikana, yliopistoaikana ja nyt työelämässä uuen lukuvuojen alkaessa yks parhaista hommista oli ja on täytellä kalenteria? Siihen upouutheen kalenterhiin ko alkaa merkkailla kaikki kurssit, kokkoukset, koepäivät, lomien alut, töitten alut, viikonloppureissut ja kaikenmaailman iltariennot tuntuu jotenki niin konkreettisesti kuinka elämä on eessä. Mitä kaikkea onkhaan vielä eessä! Kaikki on vielä mahollista! 

Jostaki syystä mulle ei tule semmosta "elämä eessä" -oloa sähkösestä kalenterista. Mulla on pakko olla tuo paperikalenteri, vaikka se ehkä onki niiiiin epäkäytännöllistä. Puhelimessahan kalenteri on jatkuvasti mukana. Joo, niin onki. Mutta mie en jotenki hahmota sitä kalenteria samala tavala. Enkä tykkää tehä sinne merkintöjä. Vaikka joskus on kyllä pakko, ko paperikalenteri jääpii tämän tästä jonnekki kurhviin. Ja joo, kyllä tiän, että kahen kalenterin loukko on toivoton. Mutta eikö ihmisellä voi olla tämä yks "vanhanaikasuus" jos on muuten on tosi (tai ees vähän) digi-digi-digi?

Uuen kalenterin "alottaminen" on puhtaalta pöyältä alottamista parhaimmilhaan. Kaiken mitä sinne kalenterhiin merkkaa, aikoo myös tehä ja toteuttaa. Tai ainaki se on vahva aikomus. Siinä on semmonen hihojen käärimisen meininki! Yes! Siinä yhteyessä on luonnollista miettiä alkavaa lukuvuotta muutenki ko vain töitten kannalta.

Niin että mitä jos en täyttäskään sitä kalenteria nyt samala tavala ko aina edellisinä vuosina? Mitä jos en yrittäskään olla mukana ihan kaikessa? Mitä jos en yrittäskään päästä ihan joka juthuun mukhaan? Mitä tapahtuu, jos mie jäänki jostaki paitsi? Mitä jos alkasin sanoa aina välillä, että "nyt tuntuu, että minun täytyy levätä"? Mitä jos priorisoin vähän eri tavala tänä lukuvuona? 

Pelkästään jo tuomosten kysymysten kirjottaminen tuntuu vaikealta ja niitten kysyminen itteltä vielä vaikeammalta. Varsinki, ko oikeastaan kaikki minun "kalenterintäytheet" on mielusia hommia. Mutta kun niitä on liikaa, ne väsyttää, eikä silloin ole hyödyksi eikä iloksi missään. Ja kuten sanonta kuuluu; hautausmaat on täynä korvaamattomia ihmisiä.

Minun on aika kokkeilla vähän ilmavampaa kalenteria. Yllättäen myös urheilun suhteen! Nyt ei ole maratoneja eikä kuntotestitavotheita kiikarissa. Mutta se ei sunkhaan tarkota sitä, että mähöäisin kaiken vapaa-ajan vain sohvala kattomassa Netflixiä. (Sitä kirottua Netflixiä, josta löytyy mm. Downton Abbeyn viis tuotantokautta ja kaikki Gilmoren tytöt!!!) Ehei! Salikortti on edehleen voimassa, ja juoksukengät tanassa etheisessä. Liikkuminen jatkuu, mutta rennommin ja ehottomasti matalammala sykheelä.

Yks missä en voi sallia liikaa rentoutta on se herkuttelu. Siinä kytkimessä on edehleen olemassa vain kaks asentoa: on ja off. Väähnäytin sen off-asenthoon. Täysin järjettömät kesämässäilyt loppu eilisseen, ko haethiin Iin Shelliltä kunnon kasa herkkuja automatkala Haminasta Rovaniemele. Tuntuhan se vähän pöljältä siinä autossa hiki päässä mättää herkkuja vaikkei oikeastaan ees niin tehny mieli, mutta se on hyväksi havaittu keino saaha itseinho huiphuunsa niin, että seuraavana päivänä herkuton elämä tuntuu armahukselta.

Nooh, myönnettäkhöön, että tässä lukuvuojen 2016-2017 kalenteria täytellessä tuli syötyä loput niistä eilen Shelliltä ostetuista herkuista... Mutta hei! Mulla ei ole huomena kalenterissa mithään! Siihen vois vaikka kirjottaa että "klo 8.00 - UEPE"! ( = uusi entistäki parempi elämä)