Teemana "paikka kaikelle"

TASAN kuukausi laskethuun aikhaan, siihen ko meän perheesseen tullee kuninkhaallinen. Tai ainaki siltä tuntuu tämä valmisteluprosessi! Että vähinthäänki joku siniverinen - meitä paljon ylhäisempi ja tärkeämpi henkilö - on muuttamassa meile. Hänen tuloa varten on siis tehty kaikenlaisia etukätheisvalmisteluita aivan ennennäkemättömässä mittakaavassa. Ei voi olla ihan nobody se kuka ikinä tähän onkhaan tulossa!

Eilen mie sain kuulkaa sitte tehtyä sen kaikista tärkeimmän valmistautumishomman. Sen homman, jonka tekemistä olen siirtäny ja siirtäny. Asettanu ittele deadlinen ja taas siirtäny sitä. Se homma kasvo suureksi painavaksi möykyksi minun sisäle ja lopulta se vaivasi minua päivittäin. Yöläki saatoin herätä miettihmään sitä. Kunnes sitten eilen mie tehin sen! Siivosin nimittäin etheisen kolpalipaston kokonaisuuessaan!! JES!! Tiättäkö, sen lipaston, johon vain aina tungethaan kaikkea tavaraa ko ohi kävehlään. Kaikkea tavaraa, jolle ei oikein ole muuta paikkaa. Kaikkea krääsää, mitä piilotethaan sinne pöyiltä ko viehraat on tulossa. Vuosien mithaan sinne kertyy järjetön määrä kolpaa, eikä lopulta kukhaan tiä mitä kaikkea sielä oikeasti on. Laatikot täytyy tunkea väkivalloin kiini, koska ne pursuilee sitä ällöttävvää pikku kolpaa. Se on just se lipasto, missä on kaikki kadohneet tavarat, mutta mistä niitä ei kuitenkhaan koskaan löyvvy.

Niin että SEN lipaston hoitelin eilen! Eli vauva voi minun puolesta tulla vaikka huomena! Kaikki on valmista! Kaiken muun ehtii kyllä laittaa kunthoon myöhemminki. Pääasia, että kolpalipasto on korjattu! Kolpalipaston ylin laatikko - joka on se kaikista pienin, ja joka on ollu kaikista laatikoista eniten täynä - on nyt pyhitetty nenäliinoile. Eikö olekki kaunis? Voisin tuijjottaa sitä tuntikausia! Mie olen vähän miettiny, että voisin laittaa tuohon viehreen Mynthoneita, mutta katothaan! Pastilleista on lyhyt matka kaaokseen, sanokaa minun sanohneen!

Olen nyt oikeasti yrittäny ajjaa meän kothiin sisäle sitä sääntöä, että kaikile tavaroile on oltava oma paikkansa. Kuten monessa muussaki kodissa, meiläki ongelmana on ollu se, että kun tavarat on tungettu aina vähän mihin sattuu ja missä on ollu tillaa, kaikki on ollu ihan levälänsä ympäri taloa. Päätin perustaa erilaisia teemalaatikoita mm. tähän etheisen lipastoon. Käsilaukuile ja kauppakasseile löytyy nyt omansa. Sitte päätin, että yhessä laatikossa on kaikki matkaihluun liittyvä pikku sälä, kuten niskatyynyt, matkalaukkuvyöt, passit jne., mutta koska tämä ko. laatikko oli sen verta tilava, päätin yhistää siihen teeman, joka ei tässä taloudessa todellakhaan tartte ommaa laatikkoa, nimittäin ompelun. Toki mummon ostama ompelukone kodinhoitohuohneessa vie oman tilansa, mutta tähän lipastoon sain oikeinki mukavasti livhautetttua kaikki minun omistamat neulat ja langat. Laatikon teemaksi tuli siis luontevasti "matkailu ja ompelu". 

Kun olhaan nyt tätä tavaran karsimista harrastettu, on luonnollista, että tillaa vappautuu kaapeista huimaa vauhtia. Näin ollen olen yhistelly erilaisia artikkeleita rohkeasti samoihin kaappeihin. Nykysten meilä on mm. yhen kaapin teemana "laskut, kuitit, käyttöohjeet, pöytäliinat ja verhot". Kyllä sieltä se logiikka löytyy ko tarpheeksi miettii! Keittiössä yks ehkä ennakkoluulottomimmista teemoista on "murot ja alkoholi". Tai "säilykkeet ja yskänlääkkeet". Tai "eräily ja sodastream". Miehen mielestä voihaan tässä vielä vähän hioa tätä teemotusta... Se kyllä passaa! Ois nimittäin mullaki sanottavaa siitä, että hän perusti oman työkalukaappinsa vauvanhoitotavarakaapin yhteytheen... Mutta toissaalta, pääasiahan on, että kaikele on oma paikkansa! Ja kerrankos sitä vasaraa vaippoja vaihtaessa tarttee!

No, vaikka tässä on kovasti puhuttu tästä "paikka kaikelle"-ajattelusta, ja tärkeimmät hommat muutamaa kaapinraivausta lukhuun ottamatta on saatu tehtyä, meilä ei kuiteskaan ole sille vauvale vielä ihan päätetty paikkaa tässä huushollissa... Tai alustavia neuvvotteluita sijotuspaikasta on käyty, mutta mithään lopullista ei vielä ole. Tai siis tietenki hän saapii olla joka puolela, mutta monestihan ihmisillä on kuitenki vauvale niinkö alusta asti jo jonkulainenkhaan oma soppi. No, me emmä ole vielä päättäny mikä se soppi on, joten hänen sänkynsä on nyt väliaikasesti sijotettu meän soittohuohneesseen. Sinnehän se istahti näppärästi äänentoistolaitheitten, sähkörumpujen ja kosketinsoittimien keskele! Siskon taiteilema Kiss-tauluki "God gave rock and roll to you"-teemala sattu sopivasti tuohon sängyn yläpuolele. (Vähän kyllä mietin, että siirtäsin sen uuele paikale rumpujen taakse, ja pinnasängyn yläpuolele tulis mummolta saamani suojelusenkelitaulut... Hmm..) Täytyy nyt miettiä, että miten tehhään, mutta onhan meilä aikaa, ko eihän se lapsi ymmärrä vielä monheen vuotheen vaatia ommaa huonetta! Ja jos hänet kasvattaa ihan alusta asti siihen, että hänen huohneen teema on "musiikki ja lapset". On se ehkä kuitenki kivempi ko esim. "pyykit ja lapset"...

Ruokapolitiikkaa

Myönnän. Häpeäkseni. Me olhaan laitettu tämän kesän aikana itte ruokaa noin viis kertaa. No, reissussahan me olhaan oltu paljon, mutta silti. Ja totta puhuen, meän kevät on ollu oikeastaan ihan samanlaista ruoanlaiton suhteen... Ei ole juuri kattilat ja padat käytössä kulunu tässä huushollissa! Eihän siinä toissalta mithään; on tuettu paikallisia ravintolayrittäjiä, ruokahävikkiä ei ole kotona syntyny, ja puolison (tai ystävien) kans on istuttu nokatusten ja vietetty laadukhaita ruokailuhetkiä. Tietenki rahanmeno on ihan eri luokkaa ko kotona kokatessa, mutta johonki ne rahat aina mennee.

Ja nyt me olema siis päättäny, että ulkona syömistä vähennethään rajusti ihan jo terveydellisistä syistäki. Mutta sitä ennen, ihan pari otantaa kesän (suht epäterhveellisistä) herkuista.

Tuossa alla kuvassa on annos nimelthään Poutine. Siis mie yritän nyt hillitä itteäni tätä kirjottaessa, koska mie olin ja olen niin järkyttävän innoissani siitä, että tällä viikola Oulussa koulutuksessa ollessani sain 12 vuojen tauon jälkheen maistaa tuota sanoinkuvaamattoman taihvaallista keksintöä!! Ihan Oulun ydinkeskustassa on (uudehko) pikkuruinen kanadalainen ravintola, Skwiiki Canadian Poutine Company, ja sieltä tätä saa. OOOH!!! Siis mie rakastuin tuohon annokseen ollessani Kanadassa vaihossa, enkä ole löytäny sitä mistään sen jälkheen. Sitte yhtäkkiä, ko lahjana taihvaasta, Ouhluun avathiin ravintola, jonka tärkein tehtävä on tehä maailman parasta Poutinea. Annos sisältää siis ranskalaisia, juustoa ja ruskeaa kastiketta. (Tervetuloa sydänkohtaus!) Niin yksinkertasta. Ja niin syntisen hyvvää, että ei voi välttyä ajatukselta, että sitä syödessä tekkee jotaki todella pahhaa ja luvatonta.

Rovaniemelä meän hampurilaispaikkasuosikiksi on muodostunu Cafe Santa Claus. Nykystenhän nuo kaikenlaiset erilaiset tuunatut hampparit vaikuttaa olevan muotia, enkä mie niistä ole koskaan ihan hulluna innostunu, mutta edes ajatus tuon edellä mainitun kahvilan hamppareista saa minun silmät kiiluhmaan ja hengityksen tihenehmään. Kyllä, niin hyviä ne on. Kaikki elementit dipeistä lähtien on tehty itte, joten maut on taatusti ainutlaatusia.

Rovaniemelä hyvä ja eritysesti miljööltänsä kokkeilemisen arvonen hampparipaikka on Kesärafla Sauna. Sielä on hienot puitheet ihan joen rannassa ja mukava istuskella melkeinpä säälä ko säälä. Ja hampurilaisetki oli hyvät, paitsi että kantsii muistuttaa tilatessa että paistavat hampurilaisen jauhelihapihvin kypsäksi...

Hyviä ravintoloita on maailma pullohlaan, ja uusia on kiva kokkeilla! Mutta kotona on myös kiva laittaa ruokaa. Piiiitkästä aikaa päästiin kunnola (mitä se sitte ikinä tarkottaakhaan...) kokkaihleen ko kututhiin ystäväpariskunta meile syöhmään (MEÄN UUELE LASITETULLE TERASSILLE!!) Tehin sitte ihan jälkiruoanki, ja selvästi liian pitkän tauon ruostuttamana paistoin mutakakkua pari minuuttia liikaa, jolloin reunat pääsi paistuhmaan läpi. Mutta eipä hättää! Levitin siihen sitte hätäpäissäni kostukheeksi sveitsiläistä Ovomaltine-suklaalevitettä, kermavaahtoa ja mansikoita pääle, jolloin kakusta tuli omasta mielestä ihan mielettömän hyvä!!! Niin hyvä, että ehin kuvan ottaa vasta tuosta viimisestä palasesta juuri ennen kun se tuhothiin. Vielä parempi se ois ko sitä ei paistas liikaa. Täytyy tehä tässä tuohreitten mansikoitten aikana vielä se täydellinen versio. 

Joo, hyvä hyvä! Tasapaino ulkona syömisen ja kotona kokkailun välile löytyy varmasti. Ja kivempihan se on, että se ulkona syöminenki tuntuu sitte oikeasti spesiaalilta, ko sitä tekkee harvemmin. Ja siis siitä ravintolan valittemisesta voi tulla tosi työlästä ( = ensimmäisen maailman ongelma), varsinki nälkäsenä ja väsyhneenä, ja monesti siinä ajassa ko pohithaan ja tuskastelhaan ravintolan valintaa ois pyöhräytetty kotihellan ääressä monenlaista ruokaa ko ois vain kehattu. Avainsanoja lienevät suunnitelmallisuus, viitseliäisyys ja kekseliäisyys.

Mutta kuten kaikki hyvät ja onnistunheet projektit, tämäki alkaa vasta maanantaista, joka on huomena! Ei siis sen suurempia kokkailuja tänhään. Huh! Jahka tässä saahaan aamiaiset nautittua ja muutamat kotihommat tehtyä, onki jo aika lähteä ystävien kans myöhäselle sunnuntailouhnaale kaupungille. Eläkööt ihana kesä, ihana loma ja kaikki ihanat ruoat!