Neuvotteluiden päätös

Näin me saathiin meän perheessä neuvottelut päätökseen, ja uusi sopimus koskien herkkujen syöntiä on taas voimassa. Tämä sopimus mukailee hyvin pitkälle vuojen 2013 ja 2014 sopimuksia. Vain joitaki päivityksiä ja tarkennuksia on tehty. Sopimus on nyt tulostettu, allekirjotettu, ja laitettu jääkaapin ovheen.

Herkkujensyöntisopimus

Perheessämme noudatetaan pääasiallisesti herkkupäiväperiaatetta, eli herkkuja (katso määritelmä alempana) saa syödä yhtenä päivänä viikossa. (Suositus lauantai) Muina päivinä tulee pidättäytyä herkuista, tai tarvittaessa noudattaa kohtuutta, eli:

• Herkkuja syödään vain, mikäli joku tarjoaa niitä. Ei siis osteta itse. Jos esim. työpaikalla tai kylässä tarjotaan jotain erityistä (esim. Marie-keksit tms. eivät ole erityisiä), voi syödä ko. tuotetta yhden annoksen verran. Yksi annos on esim. yksi leivos tai yksi pala kakkua. Ei kokonainen kakku tai lautasellinen pullia. Jos tarjolla on montaa eri erityistä sorttia, voi niitä maistella yhden annoksen kutakin, mikäli pidättäytyminen on täysin mahdotonta. Karkkeja voi tarjottaessa ottaa pari. Ei kuitenkaan yli kourallista.

• Juhlissa saa maistella herkkuja kohtuudella. (Juhlien sankari/t täytyy tuntea. Tuntemattomien ihmisten juhlissa ei saa kuokkia herkkujen toivossa.)

• Ravintolassa ruokailtaessa saa syödä jälkiruokaa, mikäli muutkin pöytäseurueessa olevat syövät. (Muissa pöydissä olevien jälkiruokatilaukset eivät oikeuta tilaamaan jälkiruokaa itselle. Pöytäseurueeseen täytyy kuulua muitakin kuin oma puoliso.)

• Virkistäytymis- ja ostosreissuilla kotikaupungin ulkopuolelle on tarvittaessa sallittua ostaa yksi kahvilatuote.

• Elokuviin saa ostaa irtokarkkipussin (max. 500g / hlö). Mikäli kaikkia karkkeja ei jaksa syödä elokuvan aikana, siirtyvät ne kodin herkkulaatikkoon odottamaan herkkupäivää.

Matkoilla ja hätätilanteissa (määritelty alla) kohtuuden noudattaminen ei ole välttämätöntä.

Herkuiksi lasketaan seuraavat tuotteet: karkki, suklaa, keksit, jäätelö, kakut, leivokset, pullat, taikinat, limsat ym. sokerituotteet, jotka maalaisjärjellä voidaan ajatella herkuiksi.

Matkoiksi lasketaan kaikki tilanteet, joihin liittyy vähintään yksi seuraavista: matkustus kotimaan ulkopuolelle (reissuja Ruotsin Tornionjokilaaksoon ei lasketa matkoiksi), lentokoneella matkustus, hotellissa tai mökissä (Kuusamon ja Pellon mökkejä ei lasketa) yöpyminen, yli 300 km matkustus yhteen suuntaan autolla, linja-autolla tai junalla

Hätätilanteiksi lasketaan seuraavat: oma hääpäivä, oma syntymäpäivä, oman puolison syntymäpäivä, oman lapsen syntymäpäivä, isänpäivä, äitienpäivä, läheisen kriisitilanne, jossa tarvitaan esim. sympatiaherkuttelua (julkisuuden henkilöitä ei lasketa läheisiksi), maailmanparannuskokoontumiset ystäväporukalla (puoliso ei ole “ystäväporukka”), ystävien lomavierailuiden kestitsemiset Rovaniemellä, Pellossa tai Kuusamossa

Niinä viikkoina, joille sattuu “hätätilanne”, on herkkupäivän herkuttelua rajoitettava tapahtuvaksi kolmen peräkkäisen tunnin aikana (esim. klo 18-21).

Poikkeuksista laaditaan erilliset sopimukset neuvotteluiden pohjalta.

Laskiaispullat eivät kuulu tämän sopimuksen piiriin.

Sopimukseton tila

Nyt kyllä otin ja alotin tämän uuen paremman elämän ihan liian kylmilthään! Siis nyt on SE maanantai, jolloin sen piti alkaa. Uuen paremman elämän. Herkkulakkoa, urheilua jne. Mutta tilanne on se, että mie en ole pitäny mithään suunnittelupalaveria itteni ja mieheni kans. Siis että mitkä on niinkö pelisäännöt! Ja että miten tämä kaikki organisoihaan! Eihän tämmönen valmistelemattomuus voi toimia!

Tajusin tämän ko menin Prismaan. Surman suuhun aivan ilman mithään mielen valmennusta. Sielä mie sitte pörräsin. Neuvottomana karkkihyllyjen ja jätskialthaitten luona. Henkisesti eksyhneenä ja fyysisesti uupuhneena rämmin kassale. Ilman herkun herkkua kärryssä. Melkein jo huokasin helpotuksesta, kunnes tajusin, että minun pittää päästä vielä niitten kassapatukoitten ohi. Käsi kävi jo Pätkiksellä, mutta jostaki syvältä minun sisältä tuli se voima, jolla sain veettyä tärisevät sormeni pois sen jumalaisen pahuuen luota. Kassaneiti ei sattunu olheen lännen noppein, ja jokanen sekunti oli täyttä tuskaa. Siinä menthiin aivan minun sietokyvyn rajoila. Jos sillä eelä menevällä ois sattunu olheen joku punnitsematon omenapussi ostoksissansa, niin se ois ollu siinä. Mie olisin hävinny sen sodan. Mutta onneksi kaikki oli kiltisti punnittu, ja tilanne päätty yks-nolla. Mie 1, herkut 0.

Mutta eihän tämä näin voi jatkua! Mie en ole varma selviänkö seuraavaa kauppareissua. Tässä on kaikki niin epävarmaa ja epäselvää! En tiä yhtään mitä saa syä ja mitä ei ja koska ehin liikkua ja miten liikun ja saako kylässä ottaa pullaa, entä jälkkäriä ravintolassa jos muutki ottaa, tai saako matkala herkutella, tai saako ystävän tukena lohtusyöpötellä tarvittaessa, jne. jne. Tässä on niin paljon avoimia kysymyksiä! Harkitten jopa jo sitä äärimmäistä ratkasua. Nimittäin uuen elämän alottamisen siirtämistä. Minua itteäki hirvittää ees ajatella sitä vaihtoehtoa, mutta tässä täytyy tunnustaa elämän realiteetit. Ei ihminen voi tämmösessä päämäärättömyyessä ellää! Välitilassa! Sopimuksettomassa tilassa! 

Nämä asiat ratkeaa meän seuraavassa perhepalaverissa, joka pyrithään järjestähmään mahdollisimman pian. Siihen asti toimin... ööö... MITEN??? Herkkulaatikko huutaa! Vastaanko?

Kolmen kuukauen kohala

Tänhään meän piika täyttää 3 kuukautta! Se maaginen kolmen kuukauen raja on nyt tässä! Joka toinen vastaantulija sannoo, että kaaaaikki muuttuu ko tullee kolme kuukautta täytheen. Kakka kiinteytyy ja yöunet paranee ja kaaaaikki helpottuu. No, tietekki kaikki on varsin yksilöllistä, eikä mulla ollu tämän "synttäripäivän" seudusta sen kummempia suuria odotuksia.  MUTTA! Hyvänen aika mitä kaikkea eilen ja tänhään on tapahtunu!!! Ensinnäki, meän eilisissä kantorepputreeneissä Elsi viihty kyytissä kokonaiset 15 minuuttia, mikä on KAIKHIIN edellissiin harjotuskertoihin ihan mieletön parannus! Aina ennen raivarit on alkanu 15-30 sekunnin päästä kyythiinotosta, ja ylheensä jo siinä vaiheessa ko alan punoa häntä kyytile.

Toiseksi, terassipäikkärit kesti tänhään hurjat 2,5 tuntia! Siis kaks ja puoli tuntia! Ei ole ennen tämmöstä tapahtunu kotona. Ei sisälä eikä ulkona. Jossaki vaiheessa aloin eppäillä itkuhälyttimen toimivuutta ja kävin tarkistelemassa, että piika hengittää. Ois pitäny nukkua ittekki, mutta olin jotenki niin hölmistyny että en pystyny. Makasin kuitekki sohvala terassin seinän takana ja kattoin Metsoloita YleAreenasta. 

Kolmanneksi, eilen eka kertaa Elsi tarras täysin oma-alotheisesti semmosseen lelukirahviin, ja tänhään hän sitte jo piteli semmosta rinkulalelua pitkään käessä. Vitsi ko näyttää tyhmältä kirjotettuna (ja äähneen sanottuna) tämmöset, mutta voi että meilä on hihkuttu ilosta! Ihmeellistä, että näin mitättömiltä vaikuttavat asiat on niin isoja ilonaiheita nyt. En ois uskonu, että ihmisen kehittymisen seuraaminen tuottaa tämmösiä kicksejä mulle. En ikinä.

Vaikka tuo meän pieni tyttö kuuluuki ihan täysin jo meän kalustoon, en voi väittää ettenkö muistais elämää ennen häntä. Hieman haikeuella muistelen sitä tilannetta, joka oli vielä reilut kolme kuukautta sitte, ko pysty lähteen ja tekheen kaikkea sen kummemmin miettimättä. Nyt pittää miettiä ja ennakoijja niin mahottomasti että päätä ihan särkee. Mehän osthautethiin liput Iron Maidenin keikale toukokuule, ja sitte hoksathiin, että hyvänen aika, mihis me meän lapsi laitethaan siksi aikaa, kun ei häntä oikein vielä voi sinne matkaankhaan ottaa!?!? No, onneksi Helsingissä on hyviä Jenni-nimisiä tätejä, jotka mielehlään hoitaa. Sitten GunsN'Rosesin Tallinnan keikale lippuja ostettaessa varmistethiinki ekaksi anopilta, että hän haluaa matkustaa ko. kaupunkhiin juuri samana ajankohtana, jolloin hän voi toimia lapsenvahtina yhen illan.

Niin, onneksi kaikki on järjestettävissä! Se täytyy nyt vain hyväksyä, että tämä elämänvaihe on yhtä suurta asioitten järjestelemistä. Kaikki kokkoukset ja kampaajat sun muut harrasteillat on kierrätettävä vähinthään miehen kalenterin kautta. Ja sama koskee minun tulevia urheilusuorituksia, jotka on tässä taas alkamaisihlaan ihan päivänä minä hyvänsä. Salikortti on aktivoitunu jo viime viikola, ja itte pyrin aktivoituhmaan ens viikon alusta lähtien. Synnytyksestä on nyt se kolme kuukautta, joten voin siirtyä varovaisesti ja asteittain vaunulenkeistä monipuolisemphaan liikunthaan. 

Näin ollen olen myös ilmottautunu kansalaisopiston vauvajumphaan! Vauvauinthiinki oli tarkotus ilmottautua, mutta päätin sitte itteniki yllätykseksi jättää ilmottautumatta. Niitä ryhmiä oli nimittäin lauantai- ja sunnuntaiaamusin klo 8 ja 9, mikä on kyllä meikäläisile nyt tässä vaiheessa ihan liian aikasin viikonloppuaamuina. Kyllähän sinne sais ittensä kammettua, jos ihan hulluna haluais, mutta koska en ilmeisemmin hulluna halua, en kampea. Stressitekijöitä lienee riittävän elämässä ilman lauantaiaamukaheksan uintiaki. 

Mutta lähtökohtasesti koitama olla stressaamatta! Kantoreppuharjotukset jatkuu, samoin terassipäikkärit ja erinnäissiin tavaroihin tarttumiset. Kaikessa tässä nyt tärkeintä kuitenki on, että lapsi kehittyy ja kasvaa myös seuraavat kolme kuukautta samhaan tahtiin. Mitä tullee äitin fyysissiin ominaisuuksiin, toihveena on kasvamisen suhteen juuri päinvastanen, jotta sais taas käythöön ne neljä isoa laatikollista vaatheita jotka on jäähylä varastossa.... Tai hei, olhaan armollisia; ees osan niistä. Joten ei muutako tossua toisen etheen ja tilannekatsaus tästä asiasta taas kolmen kuukauen päästä!