Toiseksi, terassipäikkärit kesti tänhään hurjat 2,5 tuntia! Siis kaks ja puoli tuntia! Ei ole ennen tämmöstä tapahtunu kotona. Ei sisälä eikä ulkona. Jossaki vaiheessa aloin eppäillä itkuhälyttimen toimivuutta ja kävin tarkistelemassa, että piika hengittää. Ois pitäny nukkua ittekki, mutta olin jotenki niin hölmistyny että en pystyny. Makasin kuitekki sohvala terassin seinän takana ja kattoin Metsoloita YleAreenasta.
Kolmanneksi, eilen eka kertaa Elsi tarras täysin oma-alotheisesti semmosseen lelukirahviin, ja tänhään hän sitte jo piteli semmosta rinkulalelua pitkään käessä. Vitsi ko näyttää tyhmältä kirjotettuna (ja äähneen sanottuna) tämmöset, mutta voi että meilä on hihkuttu ilosta! Ihmeellistä, että näin mitättömiltä vaikuttavat asiat on niin isoja ilonaiheita nyt. En ois uskonu, että ihmisen kehittymisen seuraaminen tuottaa tämmösiä kicksejä mulle. En ikinä.
Vaikka tuo meän pieni tyttö kuuluuki ihan täysin jo meän kalustoon, en voi väittää ettenkö muistais elämää ennen häntä. Hieman haikeuella muistelen sitä tilannetta, joka oli vielä reilut kolme kuukautta sitte, ko pysty lähteen ja tekheen kaikkea sen kummemmin miettimättä. Nyt pittää miettiä ja ennakoijja niin mahottomasti että päätä ihan särkee. Mehän osthautethiin liput Iron Maidenin keikale toukokuule, ja sitte hoksathiin, että hyvänen aika, mihis me meän lapsi laitethaan siksi aikaa, kun ei häntä oikein vielä voi sinne matkaankhaan ottaa!?!? No, onneksi Helsingissä on hyviä Jenni-nimisiä tätejä, jotka mielehlään hoitaa. Sitten GunsN'Rosesin Tallinnan keikale lippuja ostettaessa varmistethiinki ekaksi anopilta, että hän haluaa matkustaa ko. kaupunkhiin juuri samana ajankohtana, jolloin hän voi toimia lapsenvahtina yhen illan.
Niin, onneksi kaikki on järjestettävissä! Se täytyy nyt vain hyväksyä, että tämä elämänvaihe on yhtä suurta asioitten järjestelemistä. Kaikki kokkoukset ja kampaajat sun muut harrasteillat on kierrätettävä vähinthään miehen kalenterin kautta. Ja sama koskee minun tulevia urheilusuorituksia, jotka on tässä taas alkamaisihlaan ihan päivänä minä hyvänsä. Salikortti on aktivoitunu jo viime viikola, ja itte pyrin aktivoituhmaan ens viikon alusta lähtien. Synnytyksestä on nyt se kolme kuukautta, joten voin siirtyä varovaisesti ja asteittain vaunulenkeistä monipuolisemphaan liikunthaan.
Näin ollen olen myös ilmottautunu kansalaisopiston vauvajumphaan! Vauvauinthiinki oli tarkotus ilmottautua, mutta päätin sitte itteniki yllätykseksi jättää ilmottautumatta. Niitä ryhmiä oli nimittäin lauantai- ja sunnuntaiaamusin klo 8 ja 9, mikä on kyllä meikäläisile nyt tässä vaiheessa ihan liian aikasin viikonloppuaamuina. Kyllähän sinne sais ittensä kammettua, jos ihan hulluna haluais, mutta koska en ilmeisemmin hulluna halua, en kampea. Stressitekijöitä lienee riittävän elämässä ilman lauantaiaamukaheksan uintiaki.
Mutta lähtökohtasesti koitama olla stressaamatta! Kantoreppuharjotukset jatkuu, samoin terassipäikkärit ja erinnäissiin tavaroihin tarttumiset. Kaikessa tässä nyt tärkeintä kuitenki on, että lapsi kehittyy ja kasvaa myös seuraavat kolme kuukautta samhaan tahtiin. Mitä tullee äitin fyysissiin ominaisuuksiin, toihveena on kasvamisen suhteen juuri päinvastanen, jotta sais taas käythöön ne neljä isoa laatikollista vaatheita jotka on jäähylä varastossa.... Tai hei, olhaan armollisia; ees osan niistä. Joten ei muutako tossua toisen etheen ja tilannekatsaus tästä asiasta taas kolmen kuukauen päästä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti