Ihana lauantaiaamu! Uusi kahvi maistuu hyväle, ja lapsi leikkii hyväntuulisena isänsä kans. Jes! Nyt on semmonen ehtonen emäntä -fiilis! Pyöhräytänpä lapsukaisele (ja siinä samala mieheleni) herkulliset kauralätyt aamupalaksi. Pyykki- ja tiskikonheet pyörii. Aijjettä tätä idylliä! Syyslomaki vielä tässä kirsikkana kakun päälä.
Alamäki alkaa ko lapsi tullee aamupalapöythään. Pari palasta lättyä maistettuansa hän nakkelee kaikki määrätietosesti lattialle. Ei ole kiva. Siis minun mielestä. Vähän ehkä alaleuka väpättää, mutta tajuan, että kysseessä on yksvuotias, joka ei tajua, että äitile tuli paha mieli. No, hän syö sitte lopulta parin yrityksen jälkheen pelkkiä mansikoita aamupalaksi. Onneksi mies tajuaa syä niitä kauralättyjä sentäs. Ja kehuakki vielä.
En siis vielä luovuta. Päätän jatkaa keittiöhengettärenä, ja kokkailla maukhaita pihvejä louhnaaksi ko sattuu olheen kilo jauhelihhaa jääkaapissa. Niitten kylkheen keitän perunaa ja kukkakaalta. Oikein hymyssäsuin mietin siinä essu päälä häärätessäni, kuinka näistä pihveistä riittää pakastihmeenki ja Elsi voi syä niitä toisenaki päivänä.
Lounasaika, ja neti istuu penkhiin. Käyttää kukkakaalta kielen päälä. Irvistää, yökkää ja heittää olan yli. Sama homma perunan kans. Ja pihvin. Nyt tullee jo kyynehleet silhmiin. Mennee niin tuntheissiin!!! Sen kerran ko mie yritän oikein tosissani, niin tämä on kiitos! Koskaan ei tunnu näin pahalta kun hän kieltäytyy pilttiruoan syömisestä.
No, pahhaa mieltä ja kiiriä päätän sitte lähteä hävittähmään kaupungille ja hoitehleen samala pari asiaa. Nappaan Elsin mukhaan, ko hänki niin ihmisvilinässä viihtyy. Kuten arvasinki, Picnicissä meilä on sitte varsin mukavaa! Päivällistä uppoaa iso pilttipurkillinen siinä ihmisiä kattellessa. Minun suklaamuffinssi on pettymys, mutta yritän olla antamatta sen häiritä. Lohutukseksi hakasen kaupasta vähän irkkareita kotimatkale. Herkkupäivä, you know.
Kotia tullessa huomaan känkkäränkän vielä hieman vaivaavan. Hoksaan nimittäin jääkaapissa olevan puoli kiloa lohta, jonka viiminen käyttöpäivä on tänhään. Hitsi, viiminen homma mitä nyt huvittas alkaa tekheen on siitä ruokaa. Mies tarjoutuu tekheen meile lohimedaljongit. Ei poka tartte! Mie marttyyriäiti pyöhräytän tästä kalakeiton, jota lapsiki saapii sitte huomena louhnaaksi. Otta kurtussa tuumasta toihmeen! Ei muutako paketti auki ja homhiin vaikkei yhtään nappais.
Paketista lehahtaa karsea haju. Lohenperhana on pilala! Ei voi olla tosi! Se tästä päivästä nyt vielä puuttuki. Mie en kestä!!!!! Päässä soi siitä Juha Tapion biisistä sanat "kuka kiittää sua kun sä kaikkesi teet?"....
Mutta ihan pakko myöntää, että siinä sitä lohta kompostiin roudatessani kasvoila käy hymynkare. Sallaa olen tyytyväinen. Eipä tarvinu sitä hiton keittoa alkaa keittähmään! Kyllä tämä tästä. Kohta saan mennä nukkuhmaan ja kohta on uusi päivä!
Ja huomena en varmana kokkaa yhtään mithään. En vaikka rukkoilisivat!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti