Istuin aamukahvila terassilla, ja kuuntelin, ko toinen lapsi leikki yöpi päälä sisälä ja kattoin, ko toinen hyppi päivävaatheet päälä trampala ulkona. Hauskaa, kuinka erilaisia nämä meän piikat on, vaikka ovat samoista aineksista saahneet alkunsa ja saman katon alla kasvahneet. Toinen tykkää venyä aamula, ja toinen pomppaa heti mielehlään vaatheissiin ja alkaa päivän touhuihin. Toinen tykkää touhuta pihala niin kovissa pakkasissa ko heltheissäki, ja toinen taas on mieluummin sisälä molempien sään ääri-ilmiöitten aikana. Toinen vois uijja ja räpiä veessä kaikki päivät ja sukellella ja roiskia, toinen ei (vielä) ees suostu laittahmaan päätä veen alle, ja viihtyy harvoin pitkiä aikoja althaassa tai joessa tai järvessä. Lopulta kuitenki tytöt leikkii yhessä yhteisiä leikkejä suurimman osan päivästä. Ja tappelevat yhteisiä tappeluita. Hyvä niin!
Mietin siinä sitä aamukahvia hörppiessäni, että on se kyllä mahtavaa, että ovat niin erilaisia. Miten hienoa, että saavat oppia elähmään ihmisen kans, jolla on erilainen luonne ja temperamentti. Mietin minua ja minun siskoa, ko me olhaan kans aivan järkyttävän erilaisia. Siis todella erilaisia. Mutta silti kuitenki yhtä ja sammaa. Miten valtava rikahus, että me olema saanu turvallisesti harjotella ihmissuhdetaitoja toistemme kans lapsesta asti. Turvallisesti siksi, että me olhaan kuitenki aina ja ikusesti siskoksia, ja vaikka mitä tapahtus, niin se asia ei muutu, ja me olema aina perhettä. Vaikka me olisimma kuinka eri mieltä joistaki asioista, me emmä kuitenkhaan luovu toisistamme, vaikka niistä asioista, joista olema eri mieltä, luopusimmaki. Toki tämä on päätös, jonka me olema tietosesti keskenämme tehneet. Ja tätä päätöstä tietekki edesauttaa se, että me oikeasti viihymä toistemme seurassa. Rajujaki tappeluita on ollu, mutta siinä olhaan opittu niitä elämän tärkeimpiä taitoja; antheeksipyytämistä ja antheeksiantamista.
Toivon, että meänki tytöt jonaki päivänä päättävät sen saman. Että vaikka mikä tulis, niin sisko on aina sisko. Ainaki tässä vaiheessa näyttää vielä hyvältä, ja ajoittain ehkä vähän liianki hyvältä, ko tuntuu, että välilä heän symbioosi on melko ehotonta. Yhtenä iltana yhytin heät itkemästä sitä, että ko eivät halua aikusena muuttaa eri taloihin, vaan haluavat asua ikusesti yhessä. Voi pienet! Asukaa veikkosten yhessä niin kauan ko siltä tuntuu!
Niin. Siskoa ei jätetä!
Ei jätetä, vaikka sisko muuttais meren taakse.
Ei jätetä, vaikka sisko tykkäis sitruunasorbetista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti