Asiaa suklaakonvehtirasioista

Niin. Suklaakonvehtirasiat, jotka lienee kaikile tuttuja tähän aikhaan vuojesta. Mie olen nyt tullu siihen tulokseen, että mie en ymmärrä miksi niitä pittää ostella! Ensinnäki, ne on kalhiita (paitsi ne Juhlapöydän konvehdit, mutta kukas niistä ees tykkää?) Toisekseen, en ole vielä semmosta konvehtirasiaa nähny, jossa joka ikinen konvehti ois hyvä. Kolmannekseen, perheessä tullee riitaa siitä, että saapiiko siirtyä alemphaan kerrokseen, jos ylimmässä on vielä konvehteja jäljelä.

Meile tuli perintheisesti joululahjaksi kaksi konvehtirasiaa. Ne markkinoitten parhaimmat: Maraboun Paradis ja Symphony. Niissä on muihin rasioihin verrattuna paljon enemmän hyviä konvehteja, mutta ei silti kaikki. Näin ollen minusta ois aivan täysin ok siirtyä alemphaan kerrokseen ko päällimmäisestä on hyvät syöty, koska miksi pitäs ensin väkisin (?) syä myös ne vähemmän hyvät siitä päältä? Ihan turhia kaloreita niistä vain tullee. Tästähän mm. minun mies on aivan eri mieltä. Hänen mielestä niin kauan ootethaan, että päällimmäinen kerros on tyhjä, ja sitte siirrythään alas. Blääh.

Siksipä mie olenki aatellu, että en ehkä ennää lähe nuihin suklaakonvehtihomhiin ollenkhaan matkaan, koska kun kerta niitä ylimääräsiä kaloreita jouluna tullee, niin kerrään ne mieluummin jostaki, mistä oikeasti tosi paljon tykkään, enkä ala kauskaahmaan muitten perheenjäsenten kans korrektista syömisjärjestyksestä, saatikka tunkehmaan kitusiini semmosia konvehteja jotka ei hivele minun makuhermoja. Siispä joulurauhaa edistääkseni kävin hakemassa Ruottin puolelta pari kaukalollista GB:n Ischoklad-jäätelöä. Ja kyllä tuli joulumieli ihan ilman konvehtejaki! 

Nooh, taas jos rehellisiä olhaan, niin tokihan niitä konvehtejaki tuli syötyä, mutta ei hättää! Lenkilä ja salila on käyty ihan suunnitelman mukhaan myös jouluna! Eli jos nyt ei aivan tilanne ole plus-miinus-nolla, niin ei se ainaskaan ihan hirveän kaukana siitä ole. Kyllä sen verran kalorisyöppöreissu oli mm. kiikkuminen Pellojärvenvaahraan 23 asteen pakkasessa Michelin-varustus päälä umpihangessa. Sinne jäi kuulkaa sekä hyvät että pahat konvehit!

Joulutreeni, joulukalenteri ja joululogiikka

Joulukalenterit, siis molemmat, on syöty jo muutama päivä sitte. Dumle-kalenterista on jäljelä ennää jouluaaton luukku. Mulla on paljon hyviä syitä, miksi tilanne (jälleen kerran) pääty tähän, mutta en ala niitä nyt tässä luettelheen. Teän täytyy vain luottaa minun arvostelukykhyyn. Puolisoni ei oikein arvostanu minun selityksiä, mutta se nyt ei ole mithään uutta. Mie olen jo oppinu elähmään sen kanssa, että meän näkemykset poikkeaa näissä herkkuasioissa aika radikaalisti.

Salila olen käyny, ja treenit sujjuu ihan hyvin. Semmosta mieletöntä draivia ei just nyt ole päälä, mutta tarviiko se aina ollakhaan? Juoksijalehet yms. vilisee juttuja siitä, kuinka tämä aika on semmosta, että pitäis liikkua rennosti, ja urheilla sillä tavala ja silloin ko itteä huvittaa. Olen huomannu, että niin hyvä olo ko siitä liikkumisesta tulleeki, ei  minua koskaan varsinaisesti huvita tehä mithään. Siksipä onki parempi, että tämä ns. "rento ylimenokausi" on minun elämässä ohjelmoitu robottimaiseksi suorittamiseksi. Joulunakhaan ei kestä jäähä oottehleen sitä huvittamista, vaan parempi tyytyä vain suorittahmaan.

Koska mulla ei ole ollu monheen päihvään kalenteria, jota aukasta, päätin eilen (viimisten oppituntien pitämisen jälkheen) palkita itteni tikkujäätelöllä. Valinta kohistu kuvassa olehvaan Magnum Dolce&Gabbana-pistaasijätskiin. Oikein oli hyvä. Mutta ääpättömän pieni...

"Itseinho maximus" à la spagettikäsi

Kyllä. Totta se on. Siitä on reilut 9 kuukautta. Siis minun edellisestä salitreenistä. HeiaHeian treenihistoria näyttää, että tarkahleen ottaen olen viimeksi tehny kunnon salitreenin sunnuntaina 9.3.2014. Miten se voi olla mahollista?? Minunhan oli tarkotus leppäillä lihaksia vain muutaman viikon ajan silloin Napapiirin hiihon jälkheen maaliskuussa. Ja nyt olhaan tässä! Apua!

No, intoa, tarmoa ja itsevarmuutta uhkuen tepastelin sinne vanhale tutule salile. Aivanko en ois päivääkhään ollu poissa! Jes! Olin aika varma, että kaikki mennee hyvin, koska enhän mie varsinaisesti ole laakereila leppäilly; tässä on sentäs juostu hyvänen aika maratonit ja kaikki! Ja sitä paitsi, ennen tätä "pientä" taukoa, mie kävin salila sentäs 2-3 kertaa viikossa, joten enhän mie nyt ihan nollaksi ole voinu muuttua "muutamassa" kuukauessa! 

Totuus valkeni mulle välittömästi penkkipunnerruksessa: nippa nappa jaksoin tehä Mari-ohjaajan määräämät toistot ja sarjat tangola. Siis pelkälä tangola! Minun käet oli ihan ko spagettia! Melkein kaikissa liikheissä lihakset alko täristä, ja jotenki kaikki koordinaatiokyky oli hukassa. Se oli semmosta ähräämistä ja tempomista koko salikäynti. Aivanko oisin eka kertaa täälä! Hyi. 

Sinnittelin koko treenin läpi, ja itseinhoa (ja vähän -sääliäki) puhkuen laahustin pukkarin puolele. Käet ja jalat oli niin hyytelöä, että ei koskaan. Suihkussa shampoopullo lensi käestä ja ripsiväri meinas puhkoa silmät ko käen ylhäälä pitäminen tärisytti niin kovasti. Rattiakhaan en autossa meinannu jaksaa kääntää ja vaihteitten vaihtaminen oli tuskasta. 

Ihana ohjaaja koetti tsempata ja käski kääntää katseen tulevaisuutheen. Mutta mie jotenki tajusin siinä, että tämä itseinhon puuska täytyy vain käyä joka kerta läpi ko alottaa (taas kerran) tuomosen "uuen paremman elämän". Minun täytyy saaha maksimoitua se itheeni pettyminen ja itteni inhoaminen ennenkö mie pystyn motivoihmaan itteni käyhmään sielä salila säännöllisesti. (Motivoinniksi ei ilmeisemmin riitä se, että lihaskunnosta huolehtiminen tarkottaa suohraan helpompaa ja parempaa arkea, tai se, että hyvä lihaskunto on ehottoman tärkeää juuri esim. juoksussa ja hiihossa.)

Tämänpäivänen salitreeni todisti monta asiaa, mutta ainaki päällimmäiset on: a) 9 kuukautta on aivan liian pitkä tauko harrastuksesta. b) Lihaskunto laskee jos siitä ei huolehi. (Duh!) c) Pelkkä juoksu ei korvaa liahskuntotreeniä. Ainaskaan yläkropan osalta. (duh! nro. 2) 

Nyt pulinat pois! Spagettikäsi otti hanskat tiskiltä, ja päätti alkaa homhiin ja kattoa tulevaisuutheen!

Persorievun perintheitä

Mie tykkään tästä ajasta, adventin ajasta. Tämä on niin tunnelmallista ja perintheikästä. Meänki kahen ihmisen pieni perhe on muutamassa vuessa ehtiny lua joitaki kivoja perintheitä, kuten esimerkiksi ensimmäisenä adventtina jouluvalojen ja joulukoristeitten laittaminen sisäle ja ulos. Me olhaan pyhästi päätetty, että vaikka perintheitä onki ja niitä pyrithään noudattahmaan, niin hamphaat irvessä niitä ei vaalita. Jos ekana adventtina ei ehitä jouluvaloja laittahmaan, niin ei siihen maailma kaaju vaikka ois kuinka perinne! Meän perheessä ei joulun aikana kärtytä eikä stressata! (Paitsi silloin ko on ihan pakko.)

Nooh... tottuuen nimissä, yks perinne meilä näyttää olevan se, että joka vuosi me turhau'uthaan siitä, että ulkovalot on edellisen käytön jälkheen tungettu pusseihin niin, että ne on tuhannen sekasin, ja sitte ko ne vihdoin saahaan selviksi, niin huomathaan, että osa lampuista on palanu. Joka vuosi päätethään hommata uuet. Vähän siinä aina murahelhaan, mutta ainaki tähän asti aina lopulta on naurettu yhessä tälle meän yhteiseselle saamattomuuele. Siis kuinka paljon se nyt vaatis, että pakkais ne valot niin, ettei ne mene sekasin??? Ja kuinka paljon vaatis, että kävis ostamassa ne uuet valot??

Joulukalenterit on toinen perinne jota meilä vaalithaan (vaikka olhaanki kolkytkolme). Arvaatte varhmaan, kummala meistä on parempi itsekuri luukkujen aukasun suhteen... Ei ole vain yhtenä tai kahtena vuona käyny niin, että mie olen ostanu useamman joulukalenterin, ko "pakon" eessä kaikki luukut on aukastu kerrala. Tänä vuona ratkasin asian niin, että mulla on kaks joulukalenteria. Toinen on tuomonen Dumle-kalenteri, ja toinen on minun pikkusiskon mulle tekemä kalenteri, johon saan itte täyttää luukut millä haluan. 

Päätin niin, että koska tuo siskon tekemä kalenteri on semmonen ittetäytettävä, niin hätätilantheessa mie voin aukasta useamman luukun kerrala, ja sitte vain hakea kaupasta täytettä myöhemmin. Ja tiättäkö mitä! Tämä homma toimii! Jotenki se himo aukasta useampia luukkuja on pienentyny nyt ko siihen on antanu ittele luvan. Olen ylpeä ittestäni, että en ole joutunu täyttähmään kalenteria ko yhen kerran. Se oli heti joulukuun toinen päivä, jolloin avasin luukkuja kerrala kaheksan. Mutta en kummiskaan sen enempää! 

Kolmas adventtiaikhaan sijottuva perintheikäs hetki on tietysti itsenäisyyspäivä, joka on kyllä monien muitten suomalaisten tavoin meänki perheessä vuojen suurin juhla. Me olhaan koetettu pittää perintheenä sitä, että itsenäisyyspäivänä koti on sekä sisältä että ulkoa juhlakunnossa, ja aina satsathaan hyvhään ruokhaan, viihniin ja jälkiruokhaan. Me ostethaan itsenäisyyspäivän kunniaksi aina jotaki normaalia kalhiimpaa viiniä ruale, ja tänä vuona kuulkaa osuthiin niin naulan kanthaan, että ihan kylmät värheet mennee ajatellessaki! Kuvassa oleva viini sopi mielettömän hyvin naudan sisäfilheen ja mieheni loihtiman kastikheen kans. Ois varmasti sopinu myös loistavasti sen suklaajälkkärin kans, jonka olin suunnitellu tekeväni, mutta jota en sitte ehtiny. Ainon valkosuklaajäätelö O'boy-jauheela höystettynä oli ehkä liian rahvaanomasta tälle herkkuviinile.