Mikäs sen parempaa ko kuljeskella kesäsenä päivänä kaupungilla ja pysähtyä aina välilä kattehleen ihmisvilinää?!? Juuri tätä harrastin mm. tässä yhtenä päivänä Helsingissä. Kävin ostamassa litran (ruottalaisia) mansikoita ja asetuin Senaatintorile istuksihmaan ja kattohmaan ympärillä pyöriviä turisteja. Rintamasuunta aurinkhoon ja makosat mansikat suuta kohti. Aijjettä! "Tämä ois muka aikunen nainen joka istus muka Helsingissä Senaatintorila aurinkolasit päässä ja lähtis sitte muka vähän kattohmaan mitä kaupoista löytys ja menis sitte muka jonnekki ihahnaan paikhaan louhnaale kivasti."
Kyllä. Just näin. Paitsi että ensimmäisiä mansikoita siinä coolisti syödessäni, pirskautin vitivalkoselle paijjaleni keskele mahhaa ison punasen mansikkatahran. Ja kyllähän te tiättä mitä tapahtuu ko yrittää sitä sillai varovasti mansikoitten tahrimilla sormila puhistaa... Huoh. Ei se ainaskaan pienentyny, saatikka haalistunu. Mietin siinä hetken, että kävelenkö kauphaan ostahmaan uutta paitaa, mutta päätin kokkeilla Stockmannin naistenhuohneen käsisaippuaa. Aattelin, että jos ko. tavaratalossa ois niinkö laatukamaa. Ja olihan sielä!! Aikani sielä tiskattuani valkonen paita oli taas valkonen!! Toki piti jonku aikaa ulos mennessäni hävetä, ko koko paijjan etumus oli ihan märkä, mutta onneksi kesä ja merituuli kuivasi aika nopeasti! (Vaikka muuten en tykkääkhään käsienkuivaajista vessoissa, myönnän, että tämmösiä tilantheita silmälä pitäen ne ois aika käteviä. Ja siis nimenomhaan semmoset alaspäin puhaltavat. Muunlaiset ois rohki haasteellisia...)
Kun on ittelä hyvä fiilis, mikhään ei voi pilata lomapäivää! Vaikka todellaki joskus koetelhaan, kuten kävi tässä yhtenä toisenaki päivänä, niinikhään Helsingissä. Päätin, että huolela valitten jostaki kahvilasta parhaimman näkösen leivoksen tai pullan ja asetun alas oikein nautinnolla syöhmään sitä. Kiertelin ties kuinka monta kahvilaa, ja tietenki kaikissa vitriineissä olevat herkut oli toinen toistaan houkuttelevamman näkösiä. Käytin tähän valintaprosessiin toelaki aikaa, ja kävin muutamassa kahvilassa jopa kahesti. (Kun kerranki oli aikaa, ja olin yksin, ja sain vatvoa rauhassa!) Tehtävä alko lopulta tuntua mahottomalta, joten päätin sitte ottaa suht varman pääle, ja valittin Espresso Housen mutakakun. Istuin teen ja kakun kans alas, ja olin valmis alothaan nautintoni. Ja voi BLÄÄH!!!! Olipa kyllä ihan järkyttävä pettymys!!! Kakussa ei ollu voita eikä suklaata, ja se oli vain kalpea aavistus semmosesta kunnon aineksista tehystä mutakakusta. Melkein äähneen rääkäsin eka suupalan jälkheen, ja joka ois tajunnu kattoa ois ilhmeestä varmasti nähny että minun valinta oli täysin väärä.
Siinä hetken mietin miten mikä ois seuraava liikku. Jätänkö syömättä ja haenko jotaki muuta? Syönkö ostokseni pettymyksestä huolimatta ja haen sitte jotaki muuta? Vai hyväksynkö vain virhearvioni, ja syön kakun ja jatkan elämää? Päädyin viimisseen vaihtoehtoon, ko olin kuitenki maksanu tuosta säälittävästä kakkupalasesta yli neljä euroa ja ajattelin, että olkhoon tämä opetus mulle siitä, että kysyn aina ennen ostopäätöstä, mistä aineksista mutakakku on tehty. Päätin siis niellä pettymykseni, ja nauttia kahvilan viihtysästä miljööstä. Ja luomu-Earl Greystä. (Joka seki maistu kyllä ihan joltaki kaapissa vuosia sitte vanhaksi menheeltä halpisteeltä, vaikka makso yli 3 euroa...)
Nooh, kuten sanottu; näistä ihminen oppii! Ja onhan niitä onnistumisia kuitenki myös, kuten herrrkullisia notkuvia brunssipöytiä, louhnaita ja muita pikkunälän torjujia. Ja vaikka yksin tykkäänki källäillä, kyllä se ruokaki aina maistuu piirun verran paremmalta hyvässä seurassa, eivätkä takaiskut tunnu niin lamaannuttavilta ko ne saa siinä heti pöytäseuruheele purkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti