Me olema nyt siis taas päättämällä päättäny, että nautithaan tästä kotijalassa olemisesta. Aivan parhaita päiviä on esim. ne viikonloppupäivät ko on aikaa vain olla perheen kesken. Rauhassa ulkoilla. Rauhassa köllötellä. Rauhassa saunoa. Rauhassa käyä kauppareissut. Rauhassa poiketa kauppareissula ravintohlaan syöhmään jos siltä tuntuu. Tai no, aika kaukana on rauha, mutta ehkä se kiihreettömyys on se juttu. Se, ettei tartte jatkuvasti sykkiä johonki. Eikä tartte pakata tavaraoita ees takasi. KOTONA ON MAHTAVAA! Tämä on ollu kyllä kasvun paikka mullekki. Olen päässy siitä hullusta ajatuksesta, että viikonloppu kotona on menetetty viikonloppu. Tässä elämäntilantheessa se ei todellakhaan ole niin. Mutta siis hyvä tasapaino reissujen ja kotona olemisen välile täytyy löytää. Huomaan ittessäni sen, että välilä on hyvä käyä vähän virkistäytymässä kodin ulkopuolela, jotta sen kotona olemisen ihanuuen taas huomaan.
Ootan innola joulua, koska me päätethiin olla kotona tämä joulu. Joskus vuosia vuosia sitte olhaan oltu meilä aattoilta, mutta ylheensä olhaan ajeltu tie sonnala ympähriinsä. Kukhaan ei sitä ole vaatinu, mutta meistä on tuntunu, että kaikkien luona pittää käyä ja että kaikkialle meitä ootethaan. Nyt me aijjoma olla kotona. Ainaki aaton ja joulupäivän. Ja sehän on jo paljon se!
Me olema puhunu nyt paljon kotona siitä, minkälaisia (joulu)perintheitä me haluaisimma meän perheesseen, ja ehkä päällimmäisenä on ollu se, ettei kannatte hirttäytyä mihinkhään liian tiukkoihin tapoihin, koska siitä tullee helposti stressi. Pääasia, että olhaan lepposasti yhessä! Joululahjoista on puhuttu jo ennen lapsia, että niistä ei stressata kun ne ei ole pääasia. Kuten ajan henkheen (onneksi) soppii, on pyritty suosihmaan aihneettomia lahjoja ja elämyslahjoja, tai sitte on hankittu jotaki oikeasti tarpheellista. Toki on kiva, että joulupukki käy, ja että jotaki saa, mutta me emmä halua että tytöt oppii lahjaröykkiöihin tai siihen, että olis jotenki oikeus olla pettyny jos jouluaattona ei saakhaan jotaki mitä on toivonu. Itteä hävettää vieläki ihan hulluna ko teininä toivoima siskon kans kännykkää joululahjaksi, ja ko se lopulta saathiin, niin mie itkin ko hullu ko se ei ollu semmonen ko mie halusin. Hyi että miten kiittämätön lapsi!!! Ällöttää!
No, toivoahan saa omista lapsista mitä vain, ja saa yrittää pittää periaatheista kiini, mutta aika näyttää miten meän käy! Ehkä sen kiitolliseksi kasvattamisen tulokset näkkyy vasta joskus teinivuosien jälkheen. Toivottavasti viimeistään silloin. Ihan hyvinhän tässä ittelekki kävi, vaikka joulupukki silloin kerran toiki väärän puhelimen. Lopulta sitä kuitenki ymmärsi, että joulussa tärkeintä on se tunnelma. Ja ruoka. Ei materia.
Ja tänä jouluna tärkeintä on se kotona oleminen. En malta oottaa! Minun päässä täydellinen joulupäivä (sitte muutaman vuen päästä) ois semmonen, että pelattas keittiönpöyän ääressä lautapelejä, syötäs suklaata, kuunneltas joulumusiikkia ja takkatulen räiskettä. Haasteeksi tässä muodostuu se, että puoliso ei tykkää lautapeleistä vaikka kuinka olen koittanu häntä kouluttaa. Mutta uskon ja luotan, että tytöistä kasvaa mulle pelikavereita! Puoliso voi keskittyä takkatulen kohentamisseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti