Rohki terwanen juoksu

Nyt se on sitte tehty. Juostu puolimaraton hithaammin ko koskaan. En ymmärrä. Ennätystä lähethiin hakehmaan. Reenattu on enemmän ko koskaan, mutta ei se silti vissiin automaattisesti tarkotakhaan tulosten paranemista kaikissa lajeissa. Lauantain epäonnistuminen oli varmasti monen asian summa, mutta turha on selitellä. Huonosti juoksin. Piste.

Jo kymmenen kilsan kohala tunsin, että nyt hyytyy. Aurinko paahto, mutta mulla meni vilunvärheet, ja sehän on merkki nestehukasta. Siinä vaiheessa alko ottahmaan päähän ihan tosissaan. Ei ennää yhtään hymmyilyttäny ne kannustajat siinä reitin varrela. Lähinnä teki mieli survoa ruohotupot suuhun kaikile jotka sielä huuteli typeriä kannustushuutojansa. "Hyvin kulkee! Jaksaa jaksaa! Hienosti mennee!" No eikä kulje, en jaksa eikä mene yhtään hienosti! Älkää huuelko sielä, ko että mistään mithään tiä! 

Ylheensä tuomosissa juoksutapahtumissa on ollu kiva ko ympärillä on ilosia ihmisiä, ja juostessa voi kuunnella toisten juttuja (monet juoksee porukoissa) jne. mutta nyt kaikki tuo vain ärsytti. Ärsytti, että ne ympärillä olevat ihmiset ylipäänsä jakso jutella. Ittehän olin ihan puolikuollu yli puolet koko matkasta. Ja sitä paitsi en ois ees ehtiny kuunnella minkhään porukan juttuja ko kaikki juoksi minun ohi. Äh. Ja yksistä miehistä olin ihan varma, että olivat vain edellisenä iltana päättäny baarissa ollessansa että "lähethäämpä juoksasseen huomena se Terwamaratonin puolikas". Niilä oli vielä varmasti bilepaijjatki päälä ja mahollisimman epäurheilullisen näkösiä kaikin puolin. Ja neki meni ohi! Kyllä söi naista.

Ainoa hetki, jolloin vähän hymmyilytti, oli n. 6 km ennen maalia ko reitin varrela oli semmonen vanha papparainen jakamassa Kettu-karkkeja juoksijoile. Ois ehkä kannattanu ottaa. Tiä mitä pervitiiniä niissä ois ollu.

Maalissa lyöthiin heti kätheen tuo Terwamaraton-mitali. Olin niin pahala kiirilä, että hyvä etten syöttäny sitä mitalia sille tyttörievule joka jako niitä. Harmitti, että jotenki oli niin huono fiilis. Miksen voinu vain nauttia siitä juoksusta, vaikka aika oliki huonompi ko koskaan? Miksen ottanu siitä kokemuksesta kaikkea irti? Niistä kannustajista, muista juoksijiosta, säästä, Oulusta jne.? Enhän mie hyvänen aika mikhään olympiaurheilija sentäs ole! Tässä on kasvun paikka. Semmosta se elämä välilä on. On huonoja juoksuja ja on hyviä juoksuja. Pääasia että ei keskeytä.