Jotta se reissu ei ihan löhhöilyksi ois menny, otin toki juoksukampheet matkaan sinne, ko aattelin, että sehän on niinkö idyllistä juosta sielä rantahiekassa samala ko merituuli leudosti hivelee hiuksissa. Joo ei hivelly, eikä ollu idyllistä. Lähin tokana päivänä lenkile ja suuntasin tietenki rannale. Ja voi hyvänen aika. Hyvä, että etheen päin pääsin sielä hienossa hiekassa. Eikä merituuli todellakhaan hivelly hiuksissa, vaan kuumuus teki olon tukalaksi. Askel oli raskas ja hiki virtasi. Olo oli ko hylkheelä (ja hylkheethän ei juokse, ja voin kuvitella kuinka hankalaa niilä ois jos yrittäisivät). Lopulta piti vaihtaa kävelyksi ko syke nousi vauhtikestävyyen puolele. Siinä mie sitte taaplasin puuskuttaen rantahiekassa naama punasena, pää hikisenä ja vesipullo tyhjänä.
No, seuraavat lenkit meni paremmin, ko pysyin poissa rannasta. Mutta on se jotenki ongelmallista löytää sitä aikaa tuomosella reissula (vaikka oliki kyse löhölomasta). Sitä ei niinkö haluais jättää sitä porukkaa, koska mulla(ki) on se ns. FOMO-oireyhtymä (=Fear Of Missing Out). Mitä jos jään jostaki paitsi?? Ja aamula en jaksa herätä niin aikasten että kävisin lenkilä ennen ko muut herrää. Tällä reissula kävin lenkkini iltapäivälä, mikä oli myös aika huono ajotus, koska siihen mennessä oli joko oltu auringossa koko päivä tai kävelty paljon. Ja syöty erittäin riittosa lounas. Plus että muut meni ylheensä nokosille ko mie laahustin pitkin katuja. Työhlääle tuntu suohraan sanottuna.
Mutta lenkit kävin, ja vastapainoksi - jotta vältethään aliravitsemustila ja masennus - herkuttelin ihanalla kookos-Milka-uutuuella, jota löysin hotellin vieressä olevasta supermarketista. Kyllä oli hylkheelä hyvä olla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti