No mutta se siitä! Nyt on jäljelä ennää yskä, joten kroppa pääsi eilen totteuthaan sitä, mitä mieli on kaivannu jo yli viikon. Urheilua nimittäin. Päätin alottaa "kevyesti" maratonin ja lentsun jälkheen ja mennä rock-spinninkhiin. Tulin töistä kotia hullussa nälässä, ja sain tongittua supersekasesta keittiöstä pari leipää ja vetasin ne huihviin. Siinä samala aloin pakkaahmaan tyhjää treenikassia sitä spinningiä varten. Missä housut? Urheilurintsikat? Toppi? Missä kengät? Löyty! Nyt täytyy mennä!
Pääsin ovesta ulos, ko tajusin, että pörssi (=lompakko) jäi, ja sielä on minun salin jäsenkortti. Eikö takasi! Ja taas ulos! Mutta hei, oishan se kiva ottaa sykevyö matkaan, että näkkee miltä tuntuu sykheet toipihlaana. Mutta missä se lähetinosa on reissun jäljiltä???? Aaarrrghhh! Kiire kiire! Hajotin kaikkien laukkujen sisällöt etheisen lattialle, ja sieltähän se sitte tupsahti viihoviimisestä vaatemytystä esile. (Jätän tällä errää kommentoimatta sen, että reissusta on kotiuduttu yli viikko sitte, ja meilä on vielä matkalaukuissa lähes kaikki tavarat paitsi likapyykit...)
Äkkiä kastehleen sykevyö, sykheet kellon näythöön ja ulos! Auton ovea aukastessani muistin, että juomapullohan on pakko olla! Syöksyin kolmatta kertaa sisäle ettihmään jotaki pulloa, ja sitte vihdoin tien pääle. Hitsi mitä ähräämistä tämä lähteminen!
Spinningsalin ulkopuolela vaihoin ulkokengät sisäkengiksi ja ryntäsin sisäle ulkokampheineni päivineni, koska en ois ennää ehtiny pukuhuohneesseen. Säätelin nopeasti ainoan vaphaana olevan pyörän säädöt kohihleen ja istahin penkhiin. Ja arvatkaa mitä: Juuri minun pyörän polkimista oli revitty remmit pois, eli en saanu jalkoja kiini polkihmiin. Minuutti aikaa tunnin alkhuun.
Ärsytyksestä ja epätoivosta tärisevin käsin aloin ähräähmään niitä renksuja paikoilensa. Miksi mikhään ei koskaan voi mennä sujuvasti?? Viehreisen pyörän päälä oleva ystävällinen mieshenkilö ilmeisesti kuuli minun ajatukset, koska ehotti että vaihettais pyöriä, koska hällä on lukkokengät, eikä siis tartte niitä renksuja. KIITOS!! KYLLÄ! Silmät vesikalkamilla kiittelin (ja hyvä etten halannu) tätä miestä, ja näin päästiin alothaan tunti. Kaiken sen ähräyksen jälkheen. Onneksi oli rokkitunti! Hitsi... Hikipyyhe jäi...
Sekä Suomen että Ruottin juoksijalehet on täynä artikkeileita ja vinkkejä siitä, kuinka nyt kesän maratonkauden jälkheen kannattaa ottaa vähän iisimmin, ja tehä kaikkea mitä huvittaa. Siis niinkö kokkeilla uusia lajeja ja harrastaa mahollisimman monipuolista liikuntaa ilman stressiä. Niin että mitäköhän tässä nyt sitte huvittais tehä? No eilisen spinninkhiin lähön perusteela ei tasan mithään!
Mutta ei tässä luovuthaan aleta! Vaikka onki taas rutiinit hakusessa, ja tavarat hukassa, ja jokanen lähtö semmosta ähräämistä, niin kyllähän se taas siitä! Kroppa ja mieli huutaa liikuntaa, joten en anna sen sisäisen laiskamatoni pilata kaikkea. Lähöt muuttuu taas sujuvammiksi ko valmistelen kaiken etukätheen ja tavarat on valhmiina treenikassissa ko lähön hetki on. Eikä remmittömät pyörätkään ennää haittaa, sillä kävin tänhään hakemassa itteleni elämäni ensimmäiset spinningkengät!! JEE! Ei tunnu kuulkaa ennää eiliset ähräämiset missään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti