Herätys!

"Onkohan tämä joku vaihe, kun meidän vauva on heräilly toooooosi usein viimeiset kolme yötä? Saattaa siis melkein joka tunti herätä. Alkaa itellä ottaa aika koville tämä. Mietin vaan, että kauankohan tätä jatkuu... Että ei kovin montaa yötä enää kyllä jaksa." Näin jako kokemuksiansa ryhmäneuvolassa eräs äiti, silmät vesikalkamilla, kuukausi takaperin. Mie en voinu ees kattoa häntä. Tuijjotin vain etheenpäin valittua kohtaa lattiassa, ja puristin huulia (ja nyrkkejä) yhteen. Mietin, että joskus nuorena käymälläni henkisen ensiavun kurssila painotethiin sitä, kuinka autettavalle ei koskaan saa sanoa, että "aatteleppa, että jollaki on asiat vielä huonommin ko sulla!" Mie sain oltua hiljaa. Mulla ei värähtäny sisälä yhtään mikhään hänen vuodattaessa heän tilantheesta. Olin ihan kylmä. Siinä hetkessä olin täysin empatiakyvytön. Ärsytti vain.

Niin. Helposti pakkaa monet asiat ärsythään jos yön aikana herätethään pahimmilhaan 13 kertaa. Yli 7 kk ajan. En valita (paitsi vähän joskus varovasti), mutta totean vain, että meän yöt on suurimmaksi osaksi ihan paskoja. Tavallista on, että tunnin välein herräihlään. Levottoman ja katkonaisen yön jälkheen aamun ensimmäiset 10 minuuttia tuntuu, että maailma kaatuu ja mie en kestä ennää yhtään yötä. En yhen ainutta! Mutta kun se väsymys karisee ja saa ekat hörpyt aamukahvia, taas on ihan eri ääni kellossa. Mikäs tässä. Olipa huono yö. Ehkä ens yö on parempi. Tiän, että joilaki on vielä rankempaa. Ihan varmasti.

Mutta kyllä tämä uniasia kuormittaa tämmösenhäänki. Pää on ihan huttua. Vaikka sitä jaksaa päivisin touhuta kaikenlaista ja asiat on muuten loistavasti, yöt on mörköjä. Pelottaa välilä mitä yö tuo tullessansa. Pelottaa ne aamuset maholliset maailmanlopun kymmenminuuttiset. Meilä on tukiverkostot kunnossa ja apua saahaan. On isovanhemmat ja siskot ja ystävät ja sukulaiset. Ois oikeastaan ihan runsaudenpula avusta jos tiukka paikka tulis. Tämä teksti ei siis ole hätähuuto. Tämä on päiväkirjamerkintä lähinnä mulle ittele tuntheista, jotka luultavasti tulen unohtahmaan.

"Miten teilä vauva nukkuu?" kyssyy lähes jokanen lapsellinen ja lapseton ihminen. Ittekki kysyn. Ja siitähän se aina sitte lähtee. Keskustelu huonoista öistä ja että miten vauvan sais mahollisesti nukkuhmaan paremmin. Tiän, että ihmiset tarkottaa pelkästään hyvvää, - siis oikeasti tiän!! - mutta kylläpä ärsyttää huonona päivänä ne loputtomat neuvojen tulvat. Mutta on sielä aina se pieni toivonkipinä, että joku ehottaiski jotaki mitä me ei oltas kokkeiltu. Ehkä raivostuttavin kommentti on että "Sitähän se vanhemmuus on" tai että "Semmosia ne jotku vauvat on". Mutta huomaan kyllä toistelevani nuita samoja ittekki itteleni. Koska niinhän se on! Ärsyttää myös se, jos ei kommentoija mitenkhään, vaikka oikeastaan sitä toivonki. Siis että ei kommentoitas. En ennää jaksais jauhaa tätä sammaa nukkumisasiaa! Summa summarum; tällä hetkelä minun kanssa tästä asiasta keskustellessa ei ilmeisemmin voi sanoa mithään oikein. En ees mie itte itteleni.

Muttako siis oikeasti. Me olhaan kokkeiltu perhepeti, pinnasänky, matkasänky, oma huone, sama huone, iltavellit, iltapuurot, iltakylvetykset, iltasadut, rauhottumiset, temuamiset, säkkipimeys, yövalo, aktiiviset päivät, rauhalliset päivät, rutiinit, kylmä huone, lämmin huone, ilmankostutin, ei ilmankostutinta, unipussi, lämmin peitto, vilposampi peitto, pelkkä pussilakana, pelkkä harso, ei peittoa ollenkhaan, peitto vain jaloila, korvikeähkyt, unikaverit, uniharsot, erilaiset pyjamat, pelkkä vaippa, unikoulu, veden juottaminen, ei maitoa, maitoa, asentojen vaihto, kapalointi, baby noise-sovellus, rennosti ottaminen... Käsittääkseni ainoa mitä ei ole kokkeiltu on huuattaminen, ja se ei ole nyt vaihtoehto. Yksi neuvo oli, että kokkeilla jo kokkeiltuja juttuja uuestaan, koska joku mikä ei toiminu aikasemmin voi toimia myöhemmin. Täytyy siis ehkä alottaa alusta. Jee!

Yhessä hetkessä päätän vain hyväksyä, että meän vauva nyt vain on tuomonen huono nukkuja, mutta heti seuraavassa hetkessä minussa herrää palava halu koettaa ratkasta tämä ongelma. Palava halu siis nukkua ittekki kunnon öitä. Me molemmat vanhemmat haluama nukkua! Haluaisin, että jaksasin keskittyä enemmän esimerkiksi ruoanlaithoon, että saisin Elsile syötettyä monipuolista itte tehtyä ruokaa. Mutta en jaksa. Lainasin kirjastosta "Samasta padasta"- keittokirjan, mutta en ole ees jaksanu avata sitä, ja kohta se häätyy jo pallauttaa. Haluaisin myös keskittyä omhiin syömissiin paremmin, että saisin taas omat vaatheeni mahtuhmaan pääle. Muttako mie en jaksa. Mie en siis jaksa iltasin ees munakasta paistaa ittele, vaikka haluttas ja vaikka FitFarmin ohjeitten mukhaan se ois just hyvä iltapalavaihtoehto. Minun väsyny kroppa ja mieli janoaa hiilareita. Helppoa ja hyvvää syötävää. Ei mithään ällöjä rahkoja. Leipää. Karjalanpiirakkaa. Banaania.

Mutta se, mistä mie olen ittessäni tässä tilantheessa ihan tolkuttoman ylpeä on se, että olen tästä kestoväsymyksestä huolimatta saanu piettyä kiini meän herkkujensyöntisopimuksesta. Tässä jos missä elämäntilantheessa ois enemmän ko sallittua hautautua iltasin lapsen nukahettua sohvannurkhaan jätskitörppö kainalossa. Mutta ei. Sitä en ole tehny, ja siitä olen niin järkyttävän ylpeä ja onnellinen!

Onnellinen olen myös meän päivien touhuista Elsin kans! Niitten takia ne joittenki aamujen alhon hetket kestää vain sen kymmenen minuuttia, eikä pidemphään. Kyllä mie tiän, ettei meän lapsi tahahlaan meitä herättele öisin. Se on ihan viaton ja syytön. Me olhaan onnekhaita, että ympärillä on auttavaisia ihmisiä. Me olhaan onnekhaita, että ihmiset haluaa auttaa ja osallistua.

Mutta jos joku vielä kerran sannoo mulle että "sinun täytyy nukkua ko vauvaki nukkuu" niin mie poljen sen sanojan suohon.

HYVÄÄ YÖTÄ!