Syksyä, suunnittelua ja syntejä

Nyt se on täälä! Minun suosikkivuodenaika!! Ihanaa! Mie niin rakastan näitä viileitä aamuja, raikhaita päiviä ja pimmeitä iltoja. Aivan mahtavaa ko saapii polttaa kynttilöitä, pittää takassa tulia, raahustaa villasukissa ja saunatakissa ja jua teetä. Tänhäänki laittelin kivasti kynttilät olkkahriin palahmaan, kannoin takhaan puut ja keitin vettä. Ajattelin, että vietän tässä nyt oikein laatuaikaa sohvala itteni kans. Noh, kynttilät on palanu ihan keskenänsä sielä olkkarissa, takka jäi sytyttämättä ja teevesi ehti kylmetä. Touhuilin tässä kaikkea muuta, ja unohin koko syysiltatunnelmoinnin! Oli mulla kuitenki sentäs villasukat ja saunatakki!

Myös juoksu tuntuu kulkevan entistä paremmin näin syksylä. Mie olen nyt seittämän viikkoa noudattanu lähes pilkulheen mulle tehtyä maraton-juoksuohjelmaa. (Kiitokset Tuula Uusitalolle mainion ohjelman laatimisesta!) Kaikki on sujunu hyvin, mutta töitten alettua täytyy myöntää, että aikataulujen kans on tiukkaa. Jos oli tiukkaa saaha talvela niitä Jylhän Reiskan määräämiä hiihtotreenejä mahutettua kalenterhiin, niin kyllä on näitten juoksutreenienki. Se vaatii just sitä, mitä minun on kehitettävä ittessäni: SUUNNITELMALLISUUTTA! On pakko miettiä sunnuntai-iltana viikon treenit etukätheen, koska muuten homma sylttää jo maanantain kohala. Ja kuten itteleni olen luvannu, rutiininomasesti vain toteutan ne lenkit, enkä mieti, että jaksanko vaiko enkö.

Eiliselle keikkakoomapäiväle oli viikon kiihreitten takia pakko jättää pitkä lenkki, ja kyllä kuulkaa tuli mietittyä ihan huolela, että JAKSANKO VAIKO ENKÖ!!! Voi hyvänen aika. Lopulta kuitenki sain itteni nakattua pihale sen monele tutun sunnuntaifiiliksen itseinhon saattelemana. Ja siitä tuliki sitte rohki kelpo lenkki! Aivan intouduin pysähtelehmään ja ihastelehmaan alkusyksyn kaunista luontoa.

Ajattelin, että tästä on hyvä jatkaa syksyä. Ajattelin, että tästä lenkistä lähtien olen taas hieman parempi ihminen. Erityisesti siinä voimieni tunnossa aloin muotoilla uusia herkkujensyöntisääntöjä itteleni...

Tänhään kävi sitten kuitenki seuraavalla tavala eilisistä ajatuksista huolimatta: Ajoin töistä kotipihhaan. Nälkäsenä. Väsyhneenä. Ehkä vähän kärttysenä (kuten nälässä ylheensä olhaan...) Pihassa oli myös meän keikka-auto. Kävin hakemassa sisältä avvaimen siihen, ja menin sisäle. Otin lattialta pussin, joka sisälsi meän bändin basistin Ruottista viime viikonlopun keikkareissulta ostamia karkkeja, jotka hän oli (vahingossa) jättäny sinne oottahmaan seuraavan viikonlopun keikkaa. Otin sieltä Snax Daim Rocks-pussin, joka on yksi minun ehottomista suklaasuosikeista. Aukasin sen. Söin niitä samala ko kävelin sisäle. Kaikki oli ohi alle 10 minuutissa. (Jukka, jos luet tätä, niin älä huoli; mie olen jo järjestäny niin, että hommaan sulle uuen pussin tilale ennen lauantain keikkaa!)

Tämän synnin tehtyäni (hirveässä morkkiksessa, mutta kuitenki ehkä vähän onnellisena) vaihoin urheilukamat niskaan, nousin authoon, ajoin urheiluopistolle, kävin spinning-tunnila ja siihen pääle 5km juoksemassa. Hähää! Kalorit plus-miinus-nolla! Kyllä, laskin. Jahka saan korvaavan pussin tilale ennen lauantaita, syntini lienee sovitettu. Ja nyt tuntuu siltä, että on (taas ainaki väliaikasen) muutoksen aika. Suunnitelmallisuutta on saatava myös tähän ruokahuolthoon; ei nälkäsenä kotia! Ei varsinkhaan jos keikka-autossa piilee ansoja. Ja ehkä on nostettava pöyäle taas myös keskustelu karkkipäivästä...