Lopulta selvittyäni ulos sieltä kaupasta (ostettuani kolme pussillista elintarvikheita,) mietin, että tähän kauppareissuun sisälty ehkä se yks ihmisen arjen epätoivosimmista hetkistä: järjetön nälkä, lunta tuiskuttaa vaakatasossa (ja tiät, että kotipihaan on tuiskuttanu samala laila koko päivän), auto on parkkipaikan kaukasimmassa nurkassa, ostoskärryjen työntäminen lumessa 90 asteen kulmassa vaatii kaikki voimat ja viimein ko pääset autole, ja nostelet pusseja authoon, yhen paperipussin sanka pettää ja tavarat leviää maahan. Siihen vielä nälkää itkevät lapset ois ollu se kirsikka kakun pääle.
Mutta kuten yleensä, tälläki tapahtumalla on onnellinen loppu: itku kurkussa istuin authoon, otin banaanin ja karjalanpiirakan, ja vietin rauhallisen eväshetken. Ihan siinä lumituiskun keskelä. Prisman pihassa. Perjantai-iltapäivänä. Olin niin onnellinen.
Hurjasta nälästäni huolimatta, olin saanu väisteltyä kaikki miinat, joita osuuskauppa oli asetellu tielleni (karkkihyllyt, jätskialthaat ja kassasuklaat). Mutta jotaki tarttu kuitenki mukhaan. Olin nimittäin suunnitellu (jo ennen näläntunnettani) tänä viikonloppuna tekeväni tämän vuen ekat laskiaispullat! Ostin pakastepullia (kyllä, hyvin epämarttamaista, mutta minun puolustukseksi kerron, että tämä oli ihan eka kerta elämässäni!) ja kermaa, ja niin tuo tuskien perjantai-iltapäivä sai lopulta parhaan mahollisen päätöksen. (Vaikkaki pullat paistu vähän liikaa, ja näyttivät jotenki enemmän kärpässieniltä ko pullilta...)
Storhandlauksen tiimellyksessä kärhyyn oli vähälä lentää myös suklaauutuudet, joihin minut tutustutti viime viikonloppuna meän bändin tuuraava kosketinsoittaja Nuppu. Sain kuitenki hillittyä itteni, vaikkaki nämä Cloettan levyt on jotaki aivan taihvaallista! (Ilman laskiaispullasuunnitelmia oisin kyllä sortunu...) Nämä on siis niin herkullisia, että en oikein tiä, onko jopa surullista, että nuo levyt ei ole isompia...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti