Joka puolela on mainoksia!! Mie tulen hulluksi! Lehissä, kauppojen ikkunoissa, sähköpostissa, sosiaalisessa mediassa, telkkarissa!! Ne vainoaa minua! Alen loppurysäys! Muuttoale! Jopa -70%! Ota 3, maksa 2! Säästä, säästä, säästä!! AAARRRGGH!
Mulla on niin ristiriitanen olo. Samala ko kaikki tavarapaljous ahistaa ja suorastaan ällöttää, niin samala tuntuu että pitäis just nyt olla kaupoissa säästämässä. Että jos sieltä tekiski ihan jotaki mielettömiä löytöjä! Koska kyllähän mulla oli tarkotus ostaa uus talvitakki, toppahousut, lämpimät kengät ja ja ja... Mutta ko on se ostolakko. Höh.
No. Sinänsähän mie ehkä juuri ja juuri selviydyn tästä talvesta ko kaapista löytyki sitte neljä (tai siis viis) toppa- /talvitakkia, kolmet toppahousut (plus yhet kevyttoppahousut) ja neljät-viiet talvikengät (plus kaikki ne talvikengät joita käytän vähän harvemmin). Eli ehkä mie jotenki kessään pääsen paleltumatta.
Sieltä kaappien uumenista löyty myös vaatheita, joita olen ostanu vuona 2005 Kanadassa asuessani. Kaikkea muka ihan varmana tarvii joku päivä! Luulin vähentänheeni mm. housuvarastojani, mutta järkytyin laskiessani, että mulla on edehleen 36 farkut. Voittako käsittää? Onko mithään järkeä? Siihen ko laskee kaikki muut housut, sekä mekot ja hamheet, niin mie voisin aivan keveästi mennä kessään asti niin, että mulla on joka päivä eri alaosa. Ja ainaki jouhluun asti löytys joka päiväle erilaiset yläosat. (Eri asia on sitte tuntisinko mie oloni kotosaksi niissä kaikissa vaatheissa. Luultavasti en.)
Olen aikani lapsi. Ostelen uutta silloin ko haluan uutta, jolloin koen tarvivani uutta. Kuitenkhaan kyse ei todellakhaan ole tarpheesta. Mie en halua kulkea vuosikausia samassa talvitakissa. Tai samoissa farkuissa. Tai samassa villapaijjassa. En halua, koska minun ei tarvi.
Mie elän yltäkylläsyyessä ja kulutusjuhlan keskelä. Siis verrattuna oikeasti köyhiin oloihin. Mie elän ensimmäisen maailman ongelmien keskelä. Voi ei, minun vaatekaapit on liian pienet! Mutta en mie kuitenkhaan piä tavaroitten määrää ihmisen mittarina. En arvota ihmisiä sen perusteela mitä niilä on. Eihän kukhaan niin tehe. Tietosesti ainaskaan.
Tiän, että minun elämä ois aivan yhtä onnellista, vaikka mie kulkisinki samassa takissa vuositolkula. Tiän, ettei onni tule materiasta. Ei uusista vaatheista. Onni on jotaki ihan muuta. Jos minun ympärillä ei ois niin paljon tarjontaa ja vaihtoehtoja, niin mie en edes haluais uutta, en tarvis uutta. Mie annan mainosten luoda tarpheita. En erota halua ja tarvetta toisistansa.
Tai ehkä sittenki erotan. Jo reilun viikon tietosen ostolakon jälkheen voin sanoa, että tämä on ihan järkyttävän vappauttavvaa! Ihanaa ko ei tarvi juosta kaupoissa. Mahtavaa, kun on päättäny, että ei osta, niin ei tartte ees kattella niitä ale-mainoksia sillä silmälä. Voi vain surutta sulkea silmänsä niiltä. En tartte mithään. Mulla on jo kaikkea! Olo on suunnattoman helpottunu! Olen valaistunu!
Nooh, tipahethaanpa sitte taas maan pinnale. Lakkoa on takana reilu viikko. Monta viikkoa vielä eessä. Tässä samala ko kiillottelen tuota valaistumiseni tuomaa sädekehhää pääni päälä, mietin, että tarvin kyllä ehottomasti uuet bikinit hiihtolomareissule...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti