Ainaki kolme kaveria

Viimeksi tänhään olen päivitelly useammanki ihmisen kans sitä, kuinka tämä arki on tätä haipakkaa, ja kuinka ei ehi kethään nähä, ja kuinka kaikki sosiaaliset suhteet on ihan retuperälä, ja kuinka ei ole mithään sosiaalista elämää. Mie olen niin kurkkuani myöten täynä tätä huonoa ommaatuntoa! Pakkoko sitä on jatkuvasti olla harmissaan siitä, että ei ehi nähä ihmisiä? Ilmeisesti se on nyt muotia. Tai sitte se on vain se perusolotila. Siis se harmissaan oleminen.

Mutta minkäs tehet ko arki oikeasti on niin kiihreistä, ja päivät täyttyy töitten lisäksi kaikesta muustaki äksönistä ittelä kelläki. Tarviiko siitä sitte ihan totta puhuen tuntea huonoa ommaatuntoa? Mulle jotenki valkeni taas, että ei ehkä tarttis. Kävin viikonloppuna Helsingissä ystävän luona (kylläki siksi, että mulla oli sielä yks ns. pakollinen kokkous, ja joka oli sitte hyvä tekosyy nähä tätä ystävääki, aivanko se ystävä nyt ei ois Helsinkhiin lentämisen arvonen), ja me tajuthiin, että olthiin nähty viimeksi toukokuussa 2013 - eli lähes vuosi sitte -, ja että ei me olla koko aikana puhuttu puhelimessakhaan (ja hän ei ole yhtä aktiivinen sosiaalisessa mediassa kuin eräät). Silti mie ajattelen hänen olevan yksi minun läheisimmistä ystävävistä. 

Kotimatkala sieltä Helsingistä mie ajattelin, että itte asiassa oikeastaan lähes kaikki minun läheisimmät ystävyyssuhteet on semmosia, että ei juuri soitella, ei kylästellä, ei lenkkeillä eikä oikeastaan paljon mithään muutakhaan. (Voihan tietysti olla, että nämä mulle läheisimmät ystävät ei piä minua kovin läheisenä juuri edellä luetelluista syistä... Hui. Kieltäy'yn ajattelemasta niin!) Mutta sitte ko nähjään, niin aika on laadukasta ja voimaannuttavaa. Suorastaan yhtä juhlaa. Ihan erityistä. Onko se jotenki väärin? Onko semmoset ystävyyssuhteet jotenki huonompia ko semmoset, joissa lenkkeihlään yhessä? Oishan sen lenkkeilyki kauhean kivvaa, mutta minkäs tehet, ko ei ehi! Lukkeeko jossaki montako kertaa toimivassa ystävyyssuhteessa täytyy nähä toista tai puhua toisten kans? 

Niin kauan ko mulle ei joku tietheellisesti todista, että tapani hoitaa ystävyyssuhteita on väärä (tai niin kauan ko elämä on säntäilyä), jatkan tähän vanhaan malhiin. Juuri täältä retuperältä löytyy ne arvokhaimmat ystävyyssuhteet kaiken tämän haipakan keskelä. Niitten läheisimpien ystävien kans voi aina jatkaa siitä mihin jääthiin.

Aiheesseen liittyen voisin suositella tuota Kolmen Kaverin Jäätelöä, jolla sain Helsingin reissulani herkutella. (Aivan ihanaa! Vaikka en ylheensä niistä marjasista jätskeistä niin välitä, mutta tämä oli HERKKUA!) Ikävä kyllä nettisivujen mukhaan pohjosin paikka mistä tuota ihanuutta saa, on Oulu. Mahollisimman pian siis kohti Oulua ja "hoitahmaan oululaisia ystävyyssuhteita". Siis ainaki kolmen kaverin kans.