Herkkuja. Tositarkoituksella.

Tähän alkhuun jo kerron, että tämä kirjotus sisältää materiaalia - sekä kuvaa että tekstiä - joka voi olla liikaa herkimmille lukijoile. Eli jos minun herkuttelujutut on vähänki tuntunu yliampuvilta tähän asti, kannattaa ehkä lopettaa lukeminen nyt.

Minua on onneksi siunattu monila ystävillä ja sukulaisila, jotka ymmärtää herkullisen elämän pääle, ja jaksaa minun kans analysoijja jätskiuutuuksia ja vertailla suklaita ym. Vertaistukiryhmiä siis kokkoontuu millon milläki porukalla millon missäki.

Maanantaina meilä oli kahen ystävän - Melinan ja Virpin - kans Keminmaa-Tornio-aluheen tukiryhmän kokkoontuminen, josta on tullu erittäin tärkeä ja suht säännöllinen terapiasessio. Käyhään aina jossaki syömässä ja jälkkäri(t) joko haethaan IcaMaxista tai sitte joku meistä on tehny jotaki kakkua tms.

Tällä kertaa IcaMaxin aarrearkuista löyty mm. KEKSITAIKINAA PÖTKÖSSÄ! Pakko sitä oli ostaa!

                                                     

 

Oikeaoppisestihan tuota pitäsi syä suohraan tuosta pötköstä, mutta ko meitä oli kumminki kolme jakamassa sen, niin siivuthiin se tuola tavala diskreetisti. Ja onhan se kieltämättä ehkä piirun verran kuvauksellisempaa nuin. Monet ihmiset ei voi käsittää raakaa taikinaa, mutta minun täytyy kyllä sanoa, että minun mielestä kaikki keksit, kakut ja pullat mennee pilale ko ne paistethaan. Tai no ei nyt siis niin pilale, etteikö vois syä, mutta enemmän mie tykkään niistä raakoina. (Paitsi piparkakkutaikinasta.) Ja siis joku mokkapalataikinaki on hyvvää vain, ko sitä kaapii kulhon reunoista. Ei sillai niinkö lautaselta lusikalla syöden. Kyllä. Testattu on.

No, tietystihän piti olla varasuunnitelma, että jos tuo Ica-taikina ei oiskaan ollu hyvvää. Siispä otethiin matkaan myös jätskipaketti.

Tuo oli meile kaikile uusi tuttavuus. Amaretto-vanilja-suklaa. Melina lämpesi tälle ihan heti, mutta minun ja Virpin piti syä vähän enempi ennenkö tämä maku sai hyväksyvät myhäilyt osaksensa. Aika vahvasti maistu se Amaretto siinä. Minun standardeila tämä ois semmonen jätksi jota voi tarjota viehraile. Eli semmonen, jota ei tartte säästellä ja piilotella muilta, jotta saa syä sen yksin. Plussan puolele joka tapahauksessa jäi. Reilusti.

Seuraavana päivänä ennen kotia lähtöä hain vielä Arnoldsilta maustamattoman donitsin, jossa oli täytheenä pelkkää maustamatonta tuorejuustoa. Tuo herkku - monen mielestä hirveän tylsä ja mauton - on tarttunu mukhaan Kanadan opiskeluajoilta. Olen kovasti harmitellu, että nuita donitseja ei myyä täälä normikaupoissa, mutta olen todennu, että se on ehkä pelkästään hyvä asia. Mie en varhmaan mithään muuta söiskään! Paitsi jäätelöä, keksitaikinaa ja ehkä joskus aina makaroonia ja jauhelihhaa... Oli miten oli, tämä donitsi kruunasi täydellisen herkuttelureissun! Housut taas kiristi vähän enemmän, mutta vanne pään ympärillä vähän vähemmän.