Nälkäset serkukset kajakissa

Sattupa niin harvinaisesti, että mulla ja Anna-Sofia -serkula oli tuossa viikola yks päivä yhtä aikaa vaphaana, joten päätethiin käyttää tilasuus hyväksi ja lähteä, minnekkäs muuale, ko melontareissule! Meilä on aina tapana kauheasti suunnitella kaikkia reissuja, mutta ei net ole ylheensä totteutunu ko molemmat on niin kiihreisiä. No mutta, nyt sattu niin hyvin, että serkku oli löytäny netistä Midnight Sun Canoeing -tapahtuman, ja methän päätimä osallistua yhele päiväetapille. Nimittäin Svansteinista Ylitorniolle. 42 km.(Koko tapahtuma kesti 7 päivää, ja siinä ajassa meloivat Muoniosta Tornihoon.)  Kumpikhaan ei ollu juuri koskaan melonu, mutta päätethiin alottaa kunnon annoksella, ja kyllähän siitä ihan 8-tuntinen työpäivä tuli. Kirjaimellisesti. Terv. nimim. "Träningsvärk"

Reissu oli kyllä aivan upea! Minun sielu lepäsi siinä meloskellessa rakhaala Torniojoela. Kotijoela. Olo oli (kaiken serkusten välisen kälätyksen lomassa) rohki harras. Minun pään yläpuolela olis voinu olla semmonen ajatuskupla, jossa lukkee "Tämä on minun maisema. Tänne mie kuulun." Tai no, en ehkä sielä joela jaksais päivätolkula meloa, mutta sillai henkisesti, you know. 

Reissun loppusuoraa. Eessä siintää Aavasaksan rajasilta.

Meilä suju serkun kans varsin mainiosti (lähinnä jutustellessa ja nauraessa) lähes koko matka. Mutta ennen viimistä taukoa olthiin aika hiljasina. Arvatkaapa miksi. OLI NÄLKÄ! Siis me persorievut, todellisten persoriepujen jälkeläiset, jotka todellaki tajuaa EVHÄITTEN merkityksen, emmä ollu ottanu siis YHTÄÄN MITHÄÄN matkaan evhääksi. Ei ees leipiä. Tai banaania. Siis ei ees patukkaa taskuun. Ei Jumalan jyvvää ollu meilä matkassa! Vesipullotki ostethiin Svansteinista just ennen lähtöä. Met emmä voinu ymmärtää miten me olima voinu olla ajattelematta evhäitä! Siis ihmiset, joile evhäät on reissussa kaikki kaikessa. Ihmiset jotka jopa tekkee reissuja vain sen takia että saapii syä evhäitä! Kyllähän met tiesimä, että melontareissun hinthaan kuulu lounas, mutta johan sen nyt ois voinu kuka tahansa sanoa, että emmä met sillä pärjää ko kahestatoista puohleenpäihvään.

Nälän takia melontatahti alko hiastua, ja vähän siinä mielialaki laski ko kauhula ootethiin sitä viimistä taukoa: Kaikki muut syöpii evhäitänsä ja meilä ei ole mithään! Huijja ko nolo jos pittää alkaa kerjäähmään muilta ruokaa! Hieman ennen tuota taukoa kuulthiin, että rannassa on tarjola evästä KAIKILE! Meilä tuli melkein itku ko kuulima sen, ja ranthaan melothiin niin vauhila, että kaislikko vain suhisi. Ei ole koskaan maistunu juustovoileivät ja banaani niin hyvältä. Loppumatka meniki sitte haaveillessa perilä oottavasta saunasta ja ruoasta. 

Mie olen aika varma, että toista kertaa ei meile tuomosta kämmiä käy, että evhäät jääpii matkasta. Tingithään sitte muista asioista. On vaikea olla harthaassa ja sielukhaassa tilassa luonnon keskelä jos vatta kurnii. Saapii olla vaikka kuinka komeat maisemat, mutta ei niitä jaksa nälässä kattoa.