Aamun sorbetinsekasia ajatuksia

Tämä on semmonen totaalinen tööt-aamu! Minua ei ylheensä kyllä haittaa kellojen siirtelyt yhtään, se on minusta kiva juttu, mutta tänä aamuna toivoin, että en ois menettäny sitä yhtä tuntia. Eilen olin koko päivän mahtavassa kielten ja äikän opettajien yhteisessä koulutuksessa Arktikumissa, ja illala menthiin sitte vielä kieltenopeporukalla syöhmään  Lappi-ravintola Nilhiin. Kuten aina, ruoka oli mahtavaa: söin alkupalaksi tattikuksan - aivan taihvaallista, pääruoaksi Jäämeren lohta - niin ikhään taihvaallista, ja jälkiruoaksi suklaakakkua, joka vaatii vähän analyysiä.

Itte kakku oli kyllä koostumukselthaan ihan hyvä, eli ei liian kuiva, vaan sopivan kostea. Ei silti ihan mutakakku. Tämmöselle persole se makkeustaso ei kummiskaan ollu riittävä; se oli ehkä tehty sitte (minun makhuun) liian tummasta suklaasta. Pettymys oli myös suuri, ko tajusin, että se pallero siinä kakun päälä oli tyrnisorbettia, mitä en ollu hoksannu tilatessa, ko lopetin ruokalistan lukemisen siihen "suklaakakku"-sanhaan, jonka perässä kyllä selvästi luki "Nilin omaa tyrnisorbettia". Tuossa on nyt kaks ongelmaa: tyrni ja sorbetti. Tyrnimarjat sinänsä on ihan mahtavia, ja söisin niitä kyllä mielelläni missä vain paitsi jälkiruoissa! Miksei voijja pittää niitä marjoja erikseen? Syöhään ne puurossa, tai ehkä jossaki rahkajälkkärissä tai täytekakuissa, mutta ei suklaajälkiruoissa! Vielä pahempaa ko marjat jälkkärissä on vain se, että niistä on tehty sorbettia. Miksi? Sehän on semmosta kirpeää, mutta kummiski vetistä, sullaa liian nopeasti, ja on koostumukselthaanki ikävää. Miksi siihen suklaajälkkähriin häätyy aina keksiä jotaki raikasta joka muka tasottaa sitä makeaa? EN HALUA RAIKASTA, HALUAN MAKEAA! Ylheensä kyllä pyyän saaha tuomosten sorbettien tilale esim. vaniljajätskiä tai kermavaahtoa. Eilen illala tyrnisorbetti sai sullaa rauhassa jälkkärilautasen reunale.

Sorbettia lukhuunottamatta ilta oli oikein mukava, mutta hymy hyyty ko tulin kotia, ja tajusin, että kesäaikhaan siirtymisen takia kello oliki oikeasthaan jo 12, ja yöunet on tuntia lyhemmät. Nyt (n. klo 8.45) olhaan nimittäin jo matkala kohti Torniota Tornionlaakson Musiikkiklubin vuosikokkoukseen. Koetin tehä ittestäni pirteän kaikin keinoin:

Tuula-tätin (= kosmetologi) ohjeistama kirkastava, raikastava ja uudestisynnyttävä "äkkikomea"-kasvonaamio (jota ittelä tullee käytettyä vain hätätilantheissa), appelsiini (koska se on jotenki kaiken pirteyen symbooli) ja tietenki joka-aamunen kahviannos. Näilä mie luotan pärjääväni! Väsymystä torjuu tehokhaasti myös se tieto, että sielä vuosikokkouksessa näkkee pitkästä aikaa tärkeitä ihmisiä, ja ennen kaikkea: pääsee Haaparannale Ica Maxiin kauphaan! Eilen jo Nilissä henkisesti valmistauvvuin tähän herkkujen joppaukseen ko vieressä istu Torniosta lähtösin oleva kollega. Hänen kans käsitelthiin mm. se ongelma, että IcaMaxissa tullee lastattua kori niin täytheen herkkuja, että mithään oikeita ruokia ei mahu matkaan. Tunnistan ja tunnustan tämän ongelman, mutta en ehkä vielä tänhään aijjo tehä sille mithään!

Lihasta, läskiä ja jätskiä

Eilen oli hiihtohaasteprojektin todellinen tilinpäätös, nimittäin lopputestit! Ne koostu kehonkoostumusmittauksesta, lihaskuntotestistä ja pyöräergometristä. Minua jännitti. Minua jännitti niin, että pahhaa teki! Aloin pelätä jo etukätheen, että mitä jos esim. kehonkoostumusmittauksessa ei näy mithään muutosta puolen vuen takasseen! Mie olen reenannu ko jouluhullu puoli vuotta (siis verrattuna entisseen jo suht liikunnallisseen elähmään), ja vähän on jännittäny ko paino on kummiski noussu. Joo joo, lihas painaa enemmän ko läski. Tiedetään, tiedetään. Silti ärsytti! Mie päätin ennen lopputestejä, että jos muutoksia ei testeissä näy, poltan sukset ja lenkkarit, sanon salikortin irti, enkä liiku ennää yhtään, ko mitäs se hyövyttää?? Joo joo, hengityselimistö ja sydän voi paremmin ja lässyn lässyn. Mutta ketä se kiinnostaa jos rasvaprosentti ei laske?

No, leikki sikseen. Tietenki se oma hyvä olo on se paras mittari, vaikkaki hyvin monet treenit on tämän viimisen puolen vuen aikana on ollu nimenomhaan hyvän olon vastakohtia. Mutta siis se ylheinen hyvä olo ja jaksaminen on tärkeintä. Ja kyllä siihen hyvhään olhoon kannattaa näköhjään luottaa: lopputestien tulos oli oikeastaan kaikilta osin parempi ko syksylä! Rasva% oli laskenu reilula kahela prosentilla, lihasmassaa oli tullu vähän pääle kaks kiloa lissää, lihaskuntotestin tulokset parani kaikissa liikheissä (vatsa- & selkälihakset, kyykyt ja punnerrukset) ja pyöräergometrissä poljin pidemmmän aikaa ja matalammala sykheelä ko syksylä. Ihan mahtavaa! Todistin itteleni ja muile, että liikkuminen - siis myös hiihto - oikeasti kannattaa! Saman asian todistivat myös muut hiihtohaasteen lopputestiin osallistuhneet, nimittäin kaikkien tulokset parani huimasti.

Hauska pieni yksityiskohta minun kehonkoostumuksen muutoksissa näkkyy näissä kuvissa:

elokuu

maaliskuu

Tuo jalkojen lihasmassaa kuvaava "vaaka" oli elokuussa tasapainossa, ja kattokaa miten se on nyt! Minun vasemman jalan lihasmassa on 7,25 kg ja oikean 7,5 kg. Hullua! 250 grammaa eroa! Se ei voi olla mistään muusta ko siitä, että ponnistan hiihtäessä aina oikealla. Häätyy ponnistella lopputalven lenkit vasemmalla, niin saapii tuota vaakaa ees vähän enempi tasapaihnoon ennen ko lumet sullaa.

Nuita tuloksia kattellessa herrää kysymys, että jos oisin kiinnittäny vähän enemmän huomiota syömissiin (lue: rajottanu herkkujen syöntiä), niin kuinka paljon enemmän ois esim. rasvaprosentti laskenu? Mene ja tiä. Sovithiin kyllä meän hiihtohaasteporukan kans, että tulhaan taas puolen vuojen päästä tekheen samat testit, ettei lopu tavotheet tähän. Täytyy siis nyt seuraavan 6 kk aikana kiinnittää erityistä huomiota siihen, mitä pistää suuhun, ja sitte kattoa miten se näkkyy testeissä.

Mutta alotan sen huomion kiinnittämisen vasta maanantaina, ko eihän perjantaina voi alottaa mithään! Minun kokkouksien ja koulutusten täytheinen viikonloppu alkaa tällä uutuus-Ainola:

(ihan perusmokkajätskiä, ei mithään erityistä makujen ilotulitusta)

Heikko liha

...en osta jätskiä, en osta jätskiä, en varmana osta jätksiä.... Hei! Täälä on tämmöstä Ingmanin Creamy Rocky Roadia, jota en ole vielä maistanu!! Pakko ostaa tämä!

Tulen kotia, otan kengät pois, kävelen kauppakassin kans keittihöön, otan jätskikauhan, istun pöyän äähreen, edehleen takki päälä ja pipo päässä, ja syön yheltä istumalta melkein koko paketin. Harmittaa. Tarkemmin ajateltuna se ei ollu ees niin hyvvää. Tässäkö se nyt oli? Minun herkkupäivä? Takki päälä, pipo päässä, kauppakassi purkamatta. Herkut syöty, eikä perjantai-ilta ole ees vielä alkanu. Hyvänen aika, mies ei ole ehtiny ees vielä sisäle autosta! Tässäkö se oli?

Mikä keli! Mikä raivo!

Kyllä ei tämmösellä kelilä voi hiihto olla muuta ko mukavaa! No niinhän sitä luulis... Mie lähin positiivisin mielin tämän talven ensimmäisele ns. vapaaehtoselle hiihtolenkile (pakollisiksi lasken ne 801,6 km jotka hiihin Santa Sportin hiihtohaasteen puitheissa tiukassa valmennuksessa) suohraan töistä ko aurinko vielä porotti. Rehellisyyen nimissä en ihan riemusta kiljahellu hiihtokamoja pääle vetäessäni, ja kollegojenkhaan mielestä en ollu ihan itse sporttisuuen perikuva hiihtopuvusta huolimatta. Nooh, laitama se Napapiirin hiihon jälkheisen masennuksen piikhiin!

Autole mennessäni, tajusin, että olin aamula vahingossa(ko) jättäny sukset miehen authoon. (jonkulainen Freudilainen lipsahus kukaties...) Päätin kuitenki olla luovuttamatta ja urheasti ajoin hakheen tarvittavat välihneet miehen työpaikalta. Ajattelin, että kyllä tämä tästä! Miehän tykkään nykysten hiihosta, ja tämä nyt on tätä normaalia sählinkiä mitä elämässä (varsinki mulla) aina on!

Hymyssä suin astuin ladule (kuunneltuani ensin varttitunnin autossa hyvin mielenkiintosta radio-ohjelmaa Ukrainan tilantheesta), ja tiättäkö mitä: mulla oli ihan samanlainen olo, ko alkutalven kamalimmila lenkeilä! Apua! Tuntu että en ees pysyny pystyssä, luistelutekniikka ja rytmitaju oli ihan hakusessa, ja jokanen pikkunenki ylämäki tuntu vuorikiipeilyltä. Otti kuulkaa niin päähän että korvissa soi. Kahesti kaajuin niin, että piti tarkistaa säilykö hamphaat ehjinä ko kalahtivat niin lujasti yhteen. Latu oli uranen ja paikotellen älyttömän liukas. Mutta pahinta kaikessa oli ehkä ne hymmyilevät ja hyväntuuliset ihmiset, jotka suihki ohi perintheiselä tyylilä latu-urraa pitkin eestä ja takkaa.

Mutta mie en aijjo lannistua! Järkeilin, että kyllähän se lauantain suoritus vielä painaa kropassa vaikka ois minkälainen auringonpaiste, ja aika sähäkkä alkuviikko tässä on ollu takana muutenki, eli lähtökohat ei ehkä ollu ihan optimaaliset 16 kilsan lenkile. Kotia ajellessani ajattelin, että tähän sauhmaan ois kyllä aika mukava syöpästä vaikka vähän jätksiä, niinkö lohutukseksi ja kannustukseksi, mutta luovuin ajatuksesta, ko muistin, että herkkupäivää vietänki vasta viikonloppuna. Jätskin korvikheena sai toimia seuraava hätävarasörsseli: aamulta jäänyttä kylmää kaurapuuroa, raejuustoa (sitä pehmeää), mehukeittoa ja muusattua banaania. Olipa hyvvää ja tulipa hyvä mieli! Sain jostaki syystä hämmentynheitä katseita aviomieheltä... Ei kuulemma halunnu maistaa.

Tavotheessa(ko)

Lauantainen Napapiirin hiihon 60 kilsan matka oli tämän minun "NYT ALAN TYKÄTÄ HIIHOSTA VAIKKA VÄKISIN!" -projektin huipentuma. Pahhaa teki, räkä valu ja geelejä kulu. En tiä oliko tämä nyt ihan oikea lähestymistapa minun ongelhmaan, mutta näyttäs siltä että puolen vuojen ittensä pakkohiihättäminen on tuottanu tulosta: ei pelkästään kunto ole parantunu, vaan myös suhe hiihtoon on parempi ko koskaan! Voin jopa kuvitella käyväni ladula ihan ilman Reijo Jylhän tekemää ohjelmaa jääkaapin ovessa, ja tiän kyllä näin tapahtuvanki.

Hiihtokunnon paranemisen myötä lenkeistä on luonnollisesti tullu nautittavampia, ja äänikirjojen kuuntelu on siirtyny juoksulenkeistä myös hiihtoon. (Lauantain kisassaki kuuntelin 4 tuntia Liza Marklundin kirjaa, mutta en muista siitä yhtään mithään!) Mutta siis yks asia tympäsee hiihossa vieläki rajusti, ja se on se varusteitten kans punominen!  Voi että mie olen kärttynen ko pittää pukea ja punoa, ja huolehtia sukset ja sauvvat ja monot, ja juomavyöt ja kaikki. Juoksehmaan lähtiessäki pittää aina jotaki punoa, mutta hiihtoon paljon enemmän. Ja sitte niihin suksien pohjiinki pitäs jaksaa pyyhkiä aina välilä jotaki... Mie olen vissiin nuo luistelusukseni jo pilannu ko olen hiihelly niilä satoja kilsoja ilman mithään mömmöjä pohjissa. Hups! Että siis semmonen välineurheilu vähän tässä tympii, mutta tottumiskysymyshän seki on. Alkutalvesta hiihtähmään lähtiessä ovet paukku huomattavasti enemmän ko viime aikoina.

Toinen asia, mikä minua vielä hiihossa rassaa on se, että sen mielekkyys on TÄYSIN riippuvainen kelistä! Se voi hyvälä ilmala ja kelilä olla maailman parasta hommaa ikinä, ja sitte taas huonola kelilä se voi olla kamalin rangaistus mitä voi kuvitella ihmiselle. Mie en tiä mithään, mikä saapii minut pahemmalle kiirile ko nihkeässä kelissä hiihtäminen. Huono hiihtokeli toimii myös parisuhteen koetinkivenä, ja siinä vaajithaan kyllä (ylheensä miehen puolelta) melkosta pelisilmää ja sanojen harkintaa.

Noh, varusteitten kans ähräämisestä ja ajoittaisista huonoista keleistä huolimatta tiän, että olen jääny tästä viimisestä puolesta vuesta reiphaasti plussan puolele (enkä pelkästään hiihtokilsojen suhteen), ja positiivisia kokemuksia on kertyny enemmän ko negatiivisia. Hiihtokyykäärme on hithaasti mutta varmasti saanu purastua myrkkynsä minhuun, ja tästä ei liene paluuta. Lauantain hiihon jälkheen olen pallautunu niin hyvin, että mulla heräsi eppäilys, että annoinko sittenkhään kaikkeni (ko ei ees taju lähteny maalissa!)? Varovasti jo päätin varmistaa asian ilmottautumalla ens vuojenki Napapiirin hiihtoon. Jos puolen vuojen työ sai aikhaan tämmöstä tulosta, miltä näyttää tilanne vuojen työn jälkheen? Seuraava etappi on Oulun Terwamaraton, ja ajattelin valmistautua siihen ainaki vähän vähempiherkkusella ruokavaliolla ko mitä Napapiirin hiihtoon: seittämän sijasta testaan yhtä herkkupäivää viikossa. Siinäpä haastetta ainaki muutamille seuraaville viikoile!

Evästä!

Aamula olin ensimmäisessä vuorossa valvomassa enkun ylioppilaskirjotuksia, ja siinähän se isoin homma on aluksi tarkistaa kaikkien evhäät. Mie itte ruukaan aina sanoa oppihlaile, että evhäissiin kannattaa satsata, että kuus tuntiaki on pitkä aika istua jos evhäät on pahoja. Hyvät ja onnistunheet evhäät saattaa epätoivon hetkelä olla just se mitä tarvii, jotta jaksaa tsempata lophuun asti. Juuri muuta iloahan siinä superjäykässä koetilantheessa ei ole ko ne hyvät evhäät. No, kaikki ylioppilaskokehlaathan ei näe tätä asiaa ihan samala laila, joten moni marssii salhiin pelkkä vesipullo ja kynä käessä. Ihan käsittämätöntä! Mutta, ehkä heilä on kyky keskittyä johonki muuhun.

Olen huomannu, että tämän kevhään ylkkäreissä ainaki meän koulula hittituote on viinirypähleet. Niitä näyttäs olevan joka toisela. Ja mikäs siinä! Hyviähän ne on. Mie muistan itte, että mulla oli evhäänä karjalanpiirakoita joissa oli päälä - kaikista maailman tuotheista - Lauantaimakkaraa! Siis miksi? En ymmärrä. No, sen lisäksi oli Fazerin keltasta, eli sitä pähkinäsuklaata. Kyllä. Levy per koe. Sitte oli jotaki suklaapäällysteisiä HobNobs-kaurakeksejä. Ja ehkä joskus appelsiiniä. Jos nyt kirjottasin, minun evhäät ois kyllä aika erilaiset. Tai no, karjalanpiirakat on toimiva eväs missä tahansa tilantheessa. Ne soppii jotenki joka paikhaan. Kuten myös Fazerin keltanen. Irkkareita ottasin, ja ehkä sitte ympäristön paihneesta myös niitä viinirypähleitä. Sitte pittää olla jotaki suolukkaa, eli oisko se meetvursti sitte hyvä? Toissaalta se kyllä haisee aika vahvasti, joten ehkä kummiski jotaki muuta. Pittää vielä miettiä. Jatkan pohdintoja maanantain ruottin kirjotuksissa.

Mutta siis olettako koskaan aatellu kuinka keskeinen asia evhäät ylheensä on kaikissa tilantheissa elämässä? Evhäitähän tarvii joka paikassa, joka päivä. Aina. Kaikkien reissujen - siis ihan kaikkien reissujen - paras osa on miettiä "mitä sitte syöhään". (Tai ehkä se on se toiseksi paras osa, koska paras osa on se, ko niitä evhäitä syöhään...) Automatkat, mökkireissut, vaellukset, elokuvat, keikkareissut, ylioppilaskirjotukset ja koti-illat (vai voiko sitä kuttua evhääksi ko kotia ostaa?). Hyvät evhäät voi pelastaa huonommanki reissun, mutta huonot evhäät voipii pilata - tai ainaki huonontaa - loistavan reissun. Lapsenaki ko lähethiin siskon ja naapurin poikien kans muka retkele (20 metriä kotoa lähimethään), niin evhäitähän sinne menthiin syöhmään. Ei sielä retkelä tehty kertakaikkihaan mithään muuta ko juothiin kaakaota ja syöthiin pullaa. Ei ees puhuttu.

Evhäät on myös minun tämän illan teema. Huomiselle koetuksele on nimittäin täytyny käyä hakemassa (kilpailunumerolapun lisäksi) tämmöstä evästä:

Nyt illala pittää vettää muutama jauhepussi, ja huomisen evhäät onki sitte koostumukselthaan enimmäkseen geelimäisiä. Häätyy siihen ehkä jokunen patukkaki ottaa matkaan, jos haluttaa niinkö pureskella jotaki matkan aikana. Vaikka nuo geelit varsinki maistuu ihan ketule ja koostumus on rohki visto, niin mie olen silti jotenki lapsellisen innoissaan näistä evhäistä, ko saapii niinkö leikkiä oikeaa urheilijaa. Huomisen kaltasessa "reissussa" korostuu (ehkä enemmän ko joittenki mielestä esim. ylkkäreissä) evhäitten laadun tärkeys: suoritus voi mennä ihan pipariksi jos tekkee huonoja valintoja. Ja sehän tässä nyt sitte jännittääki, että onko valinnat onnistunu. No, eilen ko kävin vähän hiihtelemässä huomisia latuja pitkin, sielä oli yhen laavun kohala kyltti "LÄTTYJEN PAISTOA!", joten ehkä mie suuntaan sinne, jos geelit ei tuota toivottua tulosta.

Vielä viis yötä

Vielä viis yötä. Lauantaiaamuna, 15.3.2014 koittaa se hetki, jota varten olen tehny töitä elokuusta lähtien. Klo 10.00 alotan 60 kilometrin matkan, jolla mitathaan mitä olen saanu aikaseksi tämän puolen vuen aikana. "Ensilumen hiihtohaaste" -niminen projekti tullee päätökseensä.

Tällä hetkelä kilometrejä näilä lumila on takana aika tarkoin 734,6 eli olen ainaki siltä osin tyytyväinen, meni lauantain Napapiirin hiihto miten hyvänsä. Tuo kilometrimäärä saattaa nimittäin hyvinki ylittää minun koko aikuisiälä ennen tätä talvea saavutetut kilometrit. Mutta mikä se on joka saapii ihmisen höyrähtähmään tällä laila? Meilä päin sanothaan aivan pöyryiksi tämmösiä ihmisiä jotka innostuu ja hurahtaa kaikenlaisseen. Semmonen mie vissiin olen. Siis että aina höyrähän kaikenlaisseen. Tai no, ittehän mie kyllä esitän asian niin, että mulla on elämässä "aina joku projekti menossa". Kuulostaa jotenki paremmalta ko pöyryäminen.

Nyttenki olen ilmottautunu juoksukurssile, joka alkaa just sopivasti ko tämä hiihtohaaste päättyy. Toukouun lopussa menen Oulun Terwamaratonile parantahmaan puolikhaan maratonin aikaa, ja syksylä sitte toivottavasti klaapin elämäni ekan maratonin , ettei vain pääse projektit loppuhmaan! No mutta onkos se kuitenkhaan niin väärin? Että on aina joku tavote mihin pyrkii? Mulla ne projektit ja tavotheet liittyy aina joko liikkumisseen tai syömisseen (esim. herkkulakot ja keittokuurit). Tietenkihän pysyvät elämänmuutokset ois tavottelemisen arvosia, mutta jotenki mie en jaksa innostua jostaki, jonka yrittää saaha kestähmään koko elämän. Huijja ko työlästä. Ja tylsää!

Mutta vähän kysseenalasta näissä minun hommissa on se, että oli projekti mikä hyvänsä - liikkumisseen tai syömisseen liittyvä - aina on palkintona hyvvää ruokaa ja herkkuja. Kaikhiin projekteihin kuuluu olennaisena osana se, että mie suunnittelen "mitä mie syön sitte ko tämä on ohi". No joo, tietenki vois miettiä muita palkittemiskeinoja, kuten matka, elokuvat tai teatteri muttako olennaisena osana sekä matkaan, elokuvhiin että teatterhiin kuuluu HYVVÄÄ RUOKAA JA HERKKUJA!

No, kyllähän näistä pöyryämisistä on aina jääny pysyviäki elementtejä elähmään, joten ei se ittensä  palkitteminen syömisillä mithään kaaja. Tulevan lauantain iltameny on vielä suunnittelematta, mutta sen verran voin luvata, että maitorahkaa en ainaskaan syö!

Uusia Ben&Jerry's makuja!

Käythiin Makuunissa vuokraamassa elokuva, ja jotenki silmä harhautu siinä sitte sinne jätskialthaale, ja HYVÄNEN AIKA! Sielähän oli monta uutta makua! Tai siis tuota Dough-ble Whammya on ollu Ruottissa jo kauan, mutta nyt se on näköhjään rantautunu tännekki. En kyllä ymmärrä miksi tuo Whammy on yliviivattu ja kirjotettu alle Impact... Nimittäin se on täysin sammaa tavaraa ko yliviivaamatonki versio. Siinä on siis suklaa- ja vaniljajätskiä, keskelä pehmeä suklaatoffeeydin, ja vaniljajätskin puolela keksitaikinaköntsiä ja muutama pikku suklaapalanen. Erittäin hyvä!

Tuo Greek Style on sitte jätskiä, jossa on kreikkalaista jogurttia ja hunaja-kinuskikastiketta. Aika hyvä tuttavuus. Soppii ehkä hyvin semmosille, jotka ei tykkää yhtä tujusta tavarasta ko esim. tuo Dough-ble Whammy. Voisin kuvitella, että tuohon Greek Styhleen monet haluais sekottaa jotaki marjoja tms. Ittehän veän kyllä ihan palhjaalthaan. Korkeinthaan O'boyta lissäisin. Tuota jogurttijätskiä oli saatavilla myös jonaki ihme vadelmaversiona, mutta se ei kyllä kiinnostanu pätkän vertaa. Mie syön ne marjat erikseen. Jätski jätskinä! Tuossa jogurttiversiossa on muutes jonku verran vähemmän kaloreita ko esim. nuissa keksitaikinajäätelöissä, joten jos haluaa niinkö vähän kevyemmin syä, niin tässäpä vaihtoehto! ;)

Greek Styleja sai myös pikku pikareissa, eli jos epäröi, voi maistaa ekaksi semmosesta. Tarpheeksihan siinä pikarissa ei missään nimessä ole, mutta senhän voipii kietasta vaikka siinä althaan äärelä ennenkö tekkee isomman törpön ostopäätöksen. Eikhään niilä Makuunin tytöilä ole sen verran lusikkaa lainata.

Tunturin ympäri mummon evhäilä

Ajelimma eilen Ylläkselle mummoloitten kautta. Serkkumummo (eli äitinäiti, isinäiti on Oramummo, mikä on jännä homma, sillä Serkkumummon kautta mulla on vain kaks ekaserkkua, mutta Oramummon kautta 17) anto matkaevhääksi muutamat laskiaispullat. Laitto pöyäle vielä kulhollisen kermaa, ja käski lisätä itte ko "mie olen kuitenki laittanu sinun mielestä liian vähän".

Pullat jäi yöksi authoon, ja siitäpä oliki sitte kätevä nalmasta ennen päivän hiihtolenkkiä nopeat hiilarit huihviin. Näilä evhäilä jakso kuulkaa vetasta tunturin ympäri, eli noin kolmenkympin lenkin. Siinä rytäkässä meni tälle talvele 700 km rikki. Lienee kohtalon ivvaa, että tarkahleen ottaen tämä (minuksi) historiallinen kilometerimäärä täytty juuri ko olthiin kiikkumassa sitä kuulusaa Isometsän nousua. Hyi. Vähän meinasi kärty kappasta, mutta jo seuraavassa latukahvilassa tilanne saathiin rauhotettua.

Vaikka ilma ei ole just nyt mitä parhain, ladut on loistavassa kunnossa ja palvelu pellaa joka puolela. Kyllä Ylläs on ykkönen!

Kahen (tai kolmen) maan herkut

Mie koen olevani superonnekas, ko olen saanu ellää suurimman osan elämästäni kivenheiton päässä Ruottista. Yksi suurimmista siunauksista - lukemattomien muitten lisäksi - on ollu siis pääsy kahen maan herkkuihin. Sitä on ollu varhmaan aika vanha, ko on tajunnu, että Ruottin puolen kaupan herkkujen erilaisuus johtuu nimenomhaan siitä, että kysseessä on eri valtio. Jätskipaketit on ollu erilaisia (Ruottissa oli vaihtoehtoina kahen litran BigPackeja tai puolen litran pikku paketteja, Suomessa litran paketteja), tikkujäätelöissä eri valikoima ja karkkipussit ihan erilaisia. Ikunen vaikeus on ollu rajaseuvvun kasvattina päättää kumpi on parempi: Marabou vai Fazer. Olen päätyny aina jaethuun ykkösiijhaan.

Kansainvälistyvä maailma on minusta upea asia, mutta herkkujen kohala jarruttelisin tätä ilmiötä. Tai oikeastaan pyssäyttäsin sen ihan kokohnaan. Minusta on ihan hirveän tylsää, että nykysten ruottalaisia karkkeja saapii Suomesta ja suomalaisia Ruottista. Mitä hauskaa siinä on? Pollyt ja Bilarit oli minun suosikkikarkkeja niin kauan ko ne ylitti rajan, ja niitä alko saahmaan ihan joka paikasta myös Suomessa. Vaikea - tai ees vähän haastava - saatavuus on se juttu! Jotenki kylmää selkäpiitä myös tämä Milka-invaasio. Mitä jos Suomen Milka-valikoimat kasvaa? Mitä me sitte tuohaan Itävallan ja Saksan reissuilta tuliaisksi (ittele)?

Yksi minun (ja vissiin koko meän suvun) superkestosuosikki Ruottissa on iki-ihana 88-jäätelö. Se on onneksi pysyny vielä sielä. Mie en tiä kestäiskö minun psyyke sitä, että Siwan althaasta löytys yhtäkkiä 88-puikkoja. Myös Ben & Jerry's -valikoima on vähän eri Suomessa ja Ruottissa, mikä on minusta kans hyvin kiehtova asia. Viime kevhään herkkulakon lopun häämöttäessä kaahasin Ruottin puolele kylmälaukun kans, ja roudasin kymmenkunta purkkia erilaisia jätskejä kotipakasteesseen Rovaniemele. (En ihan saavuttanu ko. lakole asettamaani tavotetta: "terve suhtautuminen herkkuihin"...)

Mahotonta sanoa - ja onneksi ei tarvi sanoa - kumman maan herkut on parhaita, mutta täytyy toeta, että Ruotti vettää kyllä pidemmän korren laskiaispullien suhteen. Tässä on siis KAUPAN laskiaispulla (jonka hain eilisellä Haaparannan pistokäynnilä kera muitten herkkujen)! Kattokaa nyt kuinka paljon kermaa! Suomen Katri-Antellit ja Fazerit häviävät tämän erän sata-nolla säälittävine kermamäärihneen.

Laskiainen...

Ei liene herättävän kummastusta, että tämän blogini ensimmäinen kirjotus ajottuu minun maailmassa yhteen vuojen suurimmista ja arvokhaimmista kirkkopyhistä. Huomena se on. Nimittäin laskiaissunnuntai. Silloin saapii niinkö VIIMEISTÄÄN syä hyvälä omala tunnola laskiaispullia. Miehän olen kyllä syöny jo ekat pari viikkoa sitte: Kävin kesken työpäivän hakemassa konditoriasta kaks laskiaispullaa, ja jalona ihmisenä aattelin tarjota toisen erhääle työkaverilleni. No, ko tulin takasi koulule, tämä ko. työkaveri ei ollukhaan just silloin opehuohneessa, joten siinä kävi sitte niin, että söin itte ne molemmat. Vahinkoahan ei sillai tapahtunu, koska se laskiaispulla ois ollu yllätys. Eli hän ei niinkö varsinaisesti menettäny mithään. Ajatus on tärkein...

Sitte mie päätin pittää heti taukoa laskiaispullien syönnissä, ettei mene - kuten niin monena vuona aikasemmin - ihan mahottomaksi. (Niitä pullia, jotka tehin ja söin kotona, ei lasketa, koska ne oli niin kamalan rumia.) Tällä viikola sallin sitte itteleni kahtena päivänä aivan mahtavat laskiaispullat lounasravintola Toivosta. Ainoa mikä sielä on miinusta, on se, ettei ole semmosia pullia joissa on sekä mantelimassaa että hilloa (niin, ja sen vadelmahillon vois mieluusti vaihtaa vaikka mansikkahilhoon). No, otin toisena päivänä toisenlaisen.

Nuista erilaisista täytheistä tuli miehleen, että jotenki ruottalaiset on vieny tuon laskiaispullien tuunaamisen ihan omale tasole. Kattoo vaikka tuota nettisivua www.semlor.nu (en semla = laskiaispulla), josta löytyy kaikkia mielenkiintosia ideoita. Minun yksi ehoton suosikki länsirajan takana on kuitenki se versio, jossa mantelimassa on vispattu kerman sekhaan, nimelthään groda (en groda = sammakko). Niitä ei oikeastaan kahta enempää pysty syöhmään yheltä istumalta, koska se mantelimassakerma on jotenki aika tujua tavaraa.

Mie olen aatellu, että ens viikon saan syä (hillitysti) laskiaispullia. Sitte täytyy siirtyä tarpheen tullen köyhiin ritareihin, koska nehän on niinkö melkein sama asia hillon ja kerman kans ko laskiaispullat. Häätyy vain käyä hakemassa mummolta leetaa pakasteesseen...